Seitsemän vuotta Kemikaalicocktailia

Seitsemän vuotta ja kaksi päivää sitten perustin blogini päivätyöni innostamana. Työskentelin tuolloin Kuningaskuluttajassa ja aloin tuutata blogiini niitä juttuja, jotka eivät mahtuneet mukaan ohjelmaan. Bloggaaminen alkoi impulsiivisesti, ilman sen kummempaa suunnitelmaa siitä, kauanko tätä tekisin ja mihin blogin pitäminen johtaisi. Tuntuu vähän käsittämättömältä, että olen kirjoittanut blogia lähes päivittäin vuodesta 2008*. Postauksia on 2366, se tekee 0,9 postausta päivässä. Luku tosin valehtelee vähän, sillä Uuden Mustan aikaan kirjoitimme Katjan kanssa blogiamme Ylelle päivätyönä ja siksi vuoden 2011-2012 postaukseni löytyvät vain Uuden Mustan alta. Olin vähän niin kuin unohtanut sen, etteivät kaikki sisältöni löydykään täältä nykyisestä blogistani! Pitänee linkata Uuden Mustan Kemikaalicocktail -postauksiin vähän selkeämmin helmikuussa, kun uudistettu Kemikaalicocktail lanseerataan**. Minua harmittaa, kun en enää ei ennätä kirjoittamaan niin paljon kuin haluaisin. Perheessä on vauvavuosi ja se ymmärrettävästi vaikuttaa kaikkeen — toivottavasti ette katoa minnekään! Toki oma rimakin on noussut ja se hidastaa juttujen valmistumista. Lisäksi: siinä, missä blogin alkumetreillä postauksen aiheita oli vaikka kuinka, on seitsemässä vuodessa tullut kirjoitettua niin älyttömästi, että välillä tajuaa olevansa kirjoittamassa jotakin, mistä on jo tehnyt postauksen tai useammankin. Päädyn aika usein omaan blogiini, kun etsin tietoa uuteen postaukseen liittyen. Se on kyllä vähän kummallista. Toisaalta ei ole ihme, että törmään verkossa omiin sisältöihinsä, sillä onhan tekstiä tullut seitsemässä vuodessa väännettyä. Satu kommentoi Facebookissa, että tuottamani materiaalin määrä on ”kevyesti yli kymmenosainen tietosanakirja”. Haa: Kemikaalicocktailin tietosanakirjapa se vasta olisikin huippu! Keräisin sinne vain olennaiset asiat blogin teemoihin liittyen. Jotenkin tähän tapaan: A=aamupala, allergia, atsovärit, atopia… B=bisfenoli A, Berliini, bloggaaminen… C= colonoskopia, c-vitamiini, Carmolis-tipat… D=D-vitamiini, design, DIY… E=ekomuoti, eettisyys, elintarvike, e-koodit… F=fakin ärsyttävät viherpesijät 🙂 G=geenimuuntelu, gastroskopia, gastromomia… H= hajusteallergia, hometalo, hiivasyndrooma… jne. No, tavallaanhan Kemikaalicocktailin tietosanakirja on jo olemassa. Se tosin ei ole kymmenosainen, vaan ihan vaan yksi kirja, kahdella kielellä sentään. Marjoja ja maskaraa julkaistiin 2011 ja samaan aikaan Lingon och Läppstfit — kirjan käännösversio ruotsiksi. En koskaan ajatellut, että blogi voisi poikia muuta kuin ehkä kirjan. Kirja on blogille luonteva jatkumo. Seitsämässä vuodessa Kemikaalicocktailin kirjoittaminen on vienyt kuitenkin paljon muuallekin. Päätin haastatella itseäni ja tehdä jonkinlaisen välitilinpäätöksen. Seitsenvuosikatsauksen. Tässäpä siis katsaus Kempparin muihin ”sivutuotteisiin” (kirjan kun jo mainitsin), ja asiaa myös siitä, miksi bloggaan. Sitä on välillä hyvä pohtia itsekin. *** Pilattu Maito -dokumenttini Ylen Silminnäkijään oli ajallisesti lähes yhtä iso rutistus kuin kirjan kirjoittaminen. Tykkään paljon tv-työstä ja informaation saattaminen audiovisuaaliseen muotoon on tosi koukuttavaa. Ärsyttävän hidasta, mutta palkitsevaa. Dokumentin idea syntyi teiltä saamieni meilien pohjalta: moni on kertonut voivansa juoda raakamaitoa, vaikka kaupan prosessoitu maito ei sovi. Aloin selvittää asiaa ja ilmiö on tosiaan Suomessa aika yleinen. Kumma homma on, että aivan kuten dokumenttini testiryhmä, myös minä voin käyttää raakamaitoa ilman vatsavaivoja. Tästä lisää ohjelmassa, joka löytyy yhä Ylen Elävästä arkistosta. Voit katsoa sen vaikka heti:

Vaikka dokkarin tekeminen oli hidasta ja työlästä, tulee kosmetiikkayhteistyö Mádaran kanssa kuitenkin olemaan ajallisesti pisin blogin kautta kummunnut projekti, sillä minulla on firman kanssa monen vuoden yhteistyösopimus. Kosmetiikkan suunnittelu tuli vastaan ihan yllättäen ja on vienyt minut mukanaan niin, että palaan ehkä vielä koulun penkillekin… Mádara-yhteistyöstä on aina kerrottavaa vaikka kuinka, olen kuitenkin jo avannut projektiamme aika seikkaperäisesti täällä.  Mutta siis: tuntuuhan tämä koko Mádarakuvio ihan epätodelliselta! En meinaa uskoa sitä todeksi vieläkään. 😀

Kosmetiikan kehittäminen on paljon helpompaa kuin mallin työ. Hyytävän kylmässä, vaakasuoran räntäsateen keskellä tunteja poseeraten, prkl…

Niinikään Uusi Musta -median perustaminen ja Suomen Blogimediassa työskentely ovat myös Kemikaalicocktailin myötä auenneita duuniväyliä.  Niin ja ruotsiksi tehty Muntur-ohjelma oli aivan huippu projekti! Sain valita itse ohjelman aiheen ja vieraat. IHAN KIVAA. Ja tosiaan; Uusi Musta, sehän oli myös 10-osainen, suora (!), kaksituntinen (!!) radio-ohjelma. Katja miten me oikein selvittiin siitä? Näiden mainittujen isojen projektien lisäksi teen säännöllisesti kaikenlaista muuta blogista kumpuavaa, esimerkiksi luennointihommia ja kirjoitan kolumneja. Parasta työssäni on se, että koskaan ei tiedä, mitä eteen tupsahtaa. Toisaalta epävarmuus on välillä ahdistavaakin, mutta plussat voittavat miinukset silti helposti. Seitsemässä vuodessa olen myös mennyt naimisiin ja saanut kaksi lasta, ostanut ja myynyt kaksi asuntoa, ryhtynyt yrittäjäksi ja myös vuorkaemännäksi. Olen muuttanut Alppilasta Malmille ja sieltä Kallioon, josta hetkeksi Käpylään ja nyt taas ollaan Kalliossa, jonne haluaisimme jäädä pidemmäksi aikaa. Työhuone on naapurikadulla ja Silvopleen raakakakut, Hakaniemen halli, Ekolo ja Ruohonjuuri parin minuutin päässä. Perheemme pärjää autotta ja palvelut ovat lähellä. Vaikka juuri nyt elämä on univajeessa tarpomista, olen tosi onnellinen täällä.

Kallion kotinurkat: Karhupuisto

Minulta kysytään välillä, miksi bloggaan? Että mikä minua siihen ajaa, kun en saa siitä palkkaakaan. Vähän sama kuin kysyisi muusikolta, miksi hän tekee musiikkiaan? Muusikko ehkä vastaisi, että intohimosta, jonkinlaisesta sisäisestä tarpeesta, luovuuden kanavoinnista jne. Samat ovat syyt minullakin. Tunnen sisäistä pakkoa näiden blogiaiheiden käsittelemiseen. Lisäksi koen tarvetta pienten puolustamiseen ja esiin nostamiseen. Oikeudenmukaisuus on mulle tärkeä asia ja se, että kusettajat saavat tuntea nahoissaan. Ottaa niin saakelisti nuppiin kaiken maailman viherpesufirmat, tehotuotanto, eineshuttu, synteettisen kosmetiikan kemikaalien vaikutukset (etenkin niiden kertyminen luontoon), lasten kehitystä haittaavat hormonihäiritsijät arkituotteissa, epäeettinen muoti, käsityöosaamisen valuminen pois Suomesta — ja aika moni muukin asia. En kuitenkaan koe olevani pessimisti, vaan optimistinen realisti, joka etsii potentiaalisille riskituotteille vaihtoehtoja ja kertoo niistä muille. Miksi tämä kaikki on mulle niin tärkeää, sitä en tiedä. Olen usein kyllä ajatellut, että varmaan olisi paljon helpompiakin tapoja elättää itsensä, mutta toisaalta teen juuri sitä, mitä haluan. Mikäpä olisi suurempaa vapautta? Tavallaan olen töissä koko ajan ja en ollenkaan.

Olivia-lehdessä kertomassa bloggaamisesta ammattina

Koska bloggaaminen ja kaikki siitä kumpuavat projektit ovat nykyään ammattini, on tietenkin ollut pakko miettiä itselleen ansaintalogiikka. Muutamaa Ylelle tehtyä Uusi Musta -vuotta lukuunottamatta en ole koskaan saanut kiinteää kuukausipalkkaa blogin pitämisestä. Sellaista on tarjottu, mutta summat ovat olleet niin pieniä, ettei olisi ollut koskaan mitään järkeä blogata portaalien alla. Siksi — ja myös mainoskriittisyyden vuoksi — olen päätynyt julkaisemaan mediaani omillani. Kempparissa on nykyään mainoksia, mutta me Suomen Blogimedian bloggaajat olemme onneksi saaneet rajata tiettyjä tahoja pois. Bannereista tulee vain noin 400-500 euroa kuussa, aika säälittävästi siis siihen nähden, että mainosten firmat saavat täällä aika hyvää näkyvyyttä. Saa nähdä, kauanko noita mainoksia jaksan. Mitä mieltä olette, häiritsevätkö mainokset teitä? Vaikka olenkin jo vuosia elättänyt itseni blogin kautta tulleilla töillä, saan harvoin rahaa tästä bloggaajan perusduunista. Kuten jo edellä havainnollistin, on blogi kuitenkin monesti poikinut töitä, joiden kautta saa leivän pöytään. Bloggaamisella voi elättää itsensä, kunhan on monta rautaa tulessa ja eri projekteja vetämässä. Moni säätö ei ehkä tuota tulosta, mutta osa saattaa sitten tuottaa muidenkin yritelmien edestä. Ja sitten toisaalta bloggaaja säästää rahaa ilmaisten tuotteiden muodossa: en esimerkiksi joudu ostamaan uutta kosmetiikkaa juuri koskaan, kun sitä sattuu aina olemaan testattavana. Bloggaajien ansainta kiinnostaa mediaa yllättävän paljon. En tajua mikä tekee bloggaajan tienesteistä niin mystisiä? Miksi bloggaajan pitäisi tehdä töitä ilmaiseksi, kun kaikki muutkin saavat työstään palkkaa? Sitä en käsitä. Luultavasti tämä asetelma liittyy piilomainontaan ja sitä vastaan olen vahvasti. Lisäksi bloggaaminen on Suomessa ammattina niin uusi juttu, ettei siihen oikein osata vielä suhtautua. Kaupallisuus koskettaa yhä useampia blogeja, joita itsekin seuraan.  Uuden Mustan tuottajana minun ei tarvinnut miettiä mainostajia ollenkaan — päinvastoin. Suomen Blogimedian tuottajana puolestaan olin tekemisissä aiheen kanssa erittäin konkreettisesti. Oli kieltämättä itselleni aluksi aika vierasta miettiä sitä, miten mainostajat saisi tuotua blogeihin luontevasti, mutta kun tuote tai palvelu on sellainen, mitä bloggaaja käyttää myös yhteistyön ulkopuolella, on homma ihan uskottavaa. Sen vaan on oltava 100% läpinäkyvää. Mikäli tuttu bloggaaja mainostaa rahasta jotakin, mikä ei ole hänen tontilleen luontevaa, alkaa homma tökkiä lukijoiden näkökulmasta välittömästi. Itselläni on jäänyt muutamien blogien seuraaminen siksi, että bloggaaja on muuttunut pelkäksi mainostajaksi. Itse keikun riippumattomuuden ja kaupallisuuden välimaastossa. Sisältöihini ei vaikuta kukaan, vaikka saankin joskus postauksista palkkaa. Tällaisia sisältöyhteistyö-tekstejä on blogissani ehkä kymmenisen. Se on aika pieni prosentti 2266:sta. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta olen itse alkanut tullua allergiseksi näille yritysten ja bloggaajien yhteistöille. Huomaan miettiväni tosi usein blogeja lukiessani, että onkohan kirjoittaja nyt maininnut brändin palkkaa vastaan vai ei. Uskon, että joku pohtii asiaa varmasti täällä Kemikaalicocktailissakin. Liikaa en voi alleviivata sitä, että vaikka kanssani tekisi sisältöyhteistyötä, ei mielipidettäni voi koskaan ostaa. Ja yhteistöistä kerron aina. Bloggaaja on aina yhtä hyvä kuin edellinen tekstinsä, eikä ole varaa alkaa pelleilemään. Uskottavuutta ei kannata menettää muutaman satasen tai tonnin tähden. Enkä kyllä keksi mitään summaa, jolla myisin tilaa blogistani jonkun muun mielipiteille! Ehkä useammalla sadalla tonnilla voisin myydä tämän tonttini  jollekin. 🙂

 Katjan kanssa hommissa pihalla, palohälytyksen vuoksi. A blogger´s gotta do what a blogger´s gotta do!

Bloggaamisessa parasta on se, että voi toimia heti ja reagoida nopeasti. Siinä missä toimittaja tekee yleensä valmiin jutun, voi bloggaaja kertoa prosessista. Sitä minä rakastan! Haluan ennen kaikkea saada muut innostumaan (jotkut saattelen myös raivon partaalle), antaa impulsseja ja innostaa jotakuta muuta selvittämään lisää. Joskus ”ulkoistan” ihan tietoisesti tiettyjä keissejä, toivoen, että joku toimittaja ottaa kopin ja jatkaa aiheesta mediassa. Välillä taktiikkani toimiikin. Blogin eka postaus 3.1.2008. En julkaise tekstejä enää päivittäin. Olen huomannut, että siinä, missä ennen saatoin postata ihan lyhyesti jostakin, on se nykyään vaikeampaa. Tuntuu luonnollisemmalta linkata kiinnostaviin juttuihin, tutkimuksiin tai ilmiöihin blogin FB-ryhmässä, jos asia ei vaadi ympärilleen postausta tai jos en vaan ehdi blogata kunnolla. Kun taas käteeni osuu hyvä tuote tai kohdalle palvelu, josta innostun, heitän kommentin helposti Instagramin puolelle. Twitterissä olen aktiivinen oikeastaan lähinnä silloin, jos osallistun tilaisuuteen, josta haluan tiedottaa livenä, juuri sillä hetkellä. Blogilla on nykyään siis useampia ulotuuvuuksia, myös uutiskirje. Sen rooli on kertoa aina vähän tulevaisuuden suunnitelmista, mutta etenkin vinkata teille sellaisista tuotteista ja palveluista, joista itsekin innostun. Uutiskirjeen rooli on näistä kanavistani selkeästi kaupallisin. Myyn siihen mainospaikkoja yrityksille, joiden tuotteet allekirjoitan. Olen miettinyt paljon sitä, minkälaisena mahdatte minua pitää. Tiedätte mikä minua kiinnostaa, mutta esimerkki perheestäni ja parisuhteestani olen aika hissukseen. Sam, Isla ja Hector vilahtelevat täällä niminä, mutta kuvina eivät juurikaan. Välillä tiukka linjanvetoni harmittaa, koska mun mies on tosi hyvännäköinen ja ihana! Siippani ansaitsisi vähän palstatilaa. 😉 Niin kuin lapsetkin. Söpömpiä ei ole olemassa (jokainen äiti lienee samaa mieltä omistaan). Minusta tuntuu, että blogi antaa meikäläisestä aika aidon kuvan. Olen paljon työtä tekevä kolmekymppinen kaupunkilainen, jolla on kaksi lasta ja mies. Olen aika kova puhumaan ja besserwisseröimään, mutta kuuntelen mielelläni muita — myös omasta eriäviä mielipiteitä. Viihdyn itseäni fiksumpien seurassa, kiitos siis kun luette! Rakastan ruokaa ja muotia ja luen julkkisjuoruja silloin, kun on hetki aikaa jollekin aivottomalle toiminnalle. En tosiaan vietä kaikkea aikaa blogin teemojen parissa. En kuulu kirkkoon, evoluutio kuulostaa järkeenkäyvemmätä. Omasta mielestäni olen aika hauska, monista varmaan sairaan ärsyttävä. Olen äkkipikainen, mutta helposti leppyvä ja empaattinen. Koen olevani järki-ihminen, en foliohattuhörhö, mutta toisinaan törmään siihen, että joku kuvittelee allekirjoittaneen harrastavan jotain enkelihommia. Ei todellakaan! Sain ”kunnian” olla Imagen marraskuun numerossa osana lehden Järki vai tunteet -jutussa. En oikein tiedä, haukuttiinko allekirjoittaneen tonttia siinä vai oliko maininta vain neutraali, ihan sama oikeastaan, mutta se mikä minua risoo on se, että ylleni asetetaan toisinaan viitta, jota en ole itse päälleni pukenut. En ole koskaan nimittänyt itseäni minkään alan asiantuntijaksi, vaan aina kun minua haastatellaan ja minulta kysytään titteliä, kerron olevani toimittaja, bloggaaja, tuottaja tai kosmetiikan kehittäjä. Minkään alan asiantuntija en ole väittänyt itse koskaan olevani. Ihmiset vaan halutaan niin mielellään lokeroida. Tietyissä piireissä meikä todennäköisesti lokeroidaan foliohattuosastoon, koska olen kertonut lapsen korvatulehduskierteen loppuneen homeopatian myötä (huomio: en ole koskaan todennut uskovani homeopatiaan). Niin ja onhan vauvalle ja mulle tehty osteopaattista hoitoa. Blogissani kerron omakohtaisia kokemuksia ja jos minä tai joku muu perheessäni tai kaveripiirissä on saanut avun esimerkiksi antibioottien sijaan muusta hoitomuodosta, kerron siitä mielelläni. Syy siihen, että olen varsin avoin testaamaan vaihtoehtoisia hoitomuotoja on se, että oma suolistoni on pilattu lapsuudessani kymmenillä antibioottikuureilla, joita minulle määrättiin korvatulehdusten vuoksi pikkulapsesta parikymppiseksi saakka. En missään nimessä toivoiisi samaa kohtaloa kenellekään. Tämä antibioottien aiheuttama suoliston epäbalanssi on ollut syy siihen, että alunperin aloin selvittää ruokavalioasioita ja kirjoittaa näistä aiheista blogia. Kun oivalsin, kuinka monilla muilla on samankaltaisia ongelmia, ei kirjoittamista voinut lopettaa. Koin ja koen tekeväni hyödyllistä työtä. Blogi on ollut minulle myös mittaamattoman arvokas vertaistuki; löydän täältä usein ja helposti kohtalotovereita. Niin, oikeastaan minun pitää kiittä kaikkia niitä antibioottikuurejani, koska kierosti ajateltuna ne ovatkin olleet hyvä juttu, heh. Myönnän, että blogin alkuaikojen kielenkäyttö huvittaa nykyään. Ihminen muuttuu ja kasvaa aika paljon seitsemässä vuodessa ja ammatillisesti olen aika eri tasolla kuin vuonna 2008. En silti ole halunnut poistaa vanhoja tekstejäni — vielä. Koko ajan se kyllä alkaa houkuttaa enemmän, mutta toisaalta olen asioista aika samaa mieltä, vain kieli on nykyään vähän … no… Kypsempää. Ainakin toivon niin. Koitan etenkin hillitä huutomerkkien käyttöä. 🙂 Harvalla toimittajalla on koko ammatillista kehityshistoriaansa verkossa yhden katon alla, kyllä se vähän pokkaa vaatii, myönnän. Bloggaaminen oli aluksi harrastus, joka muuttui Uusi Mustan myötä työksi. Uusi Musta oli unelmien duuni! Kiinnostavaa ja tärkeää työtä upeiden tyyppien kanssa. Aluksi Uusi Musta käsitti vain minut ja Katjan, mutta mun äitiyslomani myötä mukaan tulivat Terhi ja Hertta ja Viivikin oli mukana osan matkaa. (Sen jälkeen kun lähdin UM:n toimituksesta, oli toki muitakin, mutta heitä en tiedä ja tunne, kun emme työskennelleet yhdessä.)

Uusi Musta = Hertta, Hanne, Terhi, meikkis ja Katja

En ehkä koskaan pääse täysin yli siitä, että vastikään perustetun, suosiotaan koko ajan kasvattavan Uusi Mustan rahoitus lopetettiin Ylen toimarivaihdoksen ja uuden verkkostrategian myötä. Mutta kaatuneen maidon perään on turha pillittää, vaikka se harmittaakin. Parasta oli tutustua kuvan mimmeihin, joista tuli paitsi työkavereita, myös hyviä ystäviä. Hanne perusti muistaakseni nykyisen bloginsa Uuden Mustan myötä. Terhi ja Katja ovat nykyään duunissa Ylellä, Hertta on äitiyslomalla tv-tuotantohommista Mietin tässä itseäni tätä postausta varten haastatellessani, mitkä ovat olleet Kempparin ekan seitsemän vuoden kohokohtia. Kirja, Maito-dokkari ja Mádara-diili ovat olleet sivutuotteita, mutta itse blogisisällöistä puhuttaessa on Pirkka guacamoledippi-case tietenkin vailla vertaa.  Sen saama medianäkyvyys oli aika huikea. Mieleenpanuvin postaus itselleni puolestaan on ollut Bioeffekt-matka Islantiin. Mahtava reissu! Elämääni eniten mullistanut postaus on tainnut olla silmälaserleikkaus-yhteistyö, johon uskaltauduin vuonna 2013. Silmälaseista eroon pääseminen on muuttanut elämää yllättävän paljon. En jaksanut alkaa scrollata läpi kaikkia seitsemää vuotta, mutta viime vuoden luetuimmat postaukset blogissani ovat olleet nämä:

• Kuka laati ravitsemussuositukset

• Keskivartalo kuntoon: belly binding

• Kemikaaliyliherkkyys muutti elämän

• Oma kokemukseni: lääkkeetön synnytys

• Ruokailuun mallia japanista

Blogin ylivoimaisesti luetuin postaus vuonna 2014 oli Kuka laati ravitsemussuositukset , jossa kyseenalaistin ravitsemussuositusten laatijoiden riippumattomuuden. Teksti keräsi heti julkaisustaan seuraavana päivänä blogiin Google Analyticsin mukaan 7400 uniikkia lukijaa. Neljän muun suosituimman tekstin myötä blogissa on ollut yli 6000 kävijää julkaisusta seuraavana päivänä, sekin on Kempparissa poikkeuksellisen paljon. Minustakin nämä viisi ovat tärkeitä tekstejä kaikki. Mutta niin on kyllä moni muukin ja usein käykin niin, että postaus, jota teen pitkään ja joka on minusta tärkeää asiaa, ei vaikutakaan niin suositulta. Toisinaan yllättävät asiat pomppaavat: niin kuin Nurmen turbaanit, jotka kuulemma alkoivat myydä kuin häkä postaukseni jälkeen. Mutta hyvä niin, päähineitä kansa tarvitsee ja jos ne ovat kotimaisia, sen parempi!

***

Blogini uudistuu aika pian visuaalisesti täysin. Helmikuussa tärähtää, mutta tarkkaa päivää en anna, koska aina voi sattua jotain. Luvassa on vanhaa ja uutta sulassa sovussa, näette sitten. Sen voin kuitenkin luvata jo nyt, että kommentointi paranee ja muutkin kuin FB-tilin omaavat voivat taas kommentoida. Vihdoinkin! Ennen uuden Kempparin aukeamista blogi on pari päivää kiinni, työn alla, älkää ihmetelkö. Palaan tähän kuitenkin vielä lähempänä. Kiitos kaikille seitsemän vuotta mukana roikkuneille! Google Analyticsin mukaan loka-joulukuu välillä blogissa oli 312 000 sivulatausta ja 96 500 käyttäjää, joka kylläkin on vähän harhaanjohtava luku, koska se ei tarkoita uniikkeja lukijoita. Teitä on oikeasti Kempparissa kuukausittain noin 30-40 000, aktiivisuudestani riippuen. Sehän on sellainen Stadionillinen jengiä! Haluan kiittää myös assariani Eevaa, joka pyörittää blogin uutiskirjekuvioita ja Joakimia sekä N2:sta blogin nykyisestä ilmeestä. Samia ei voi kiittää tarpeeksi siitä, että hän jaksaa tätä alituista työskentelemistäni. Nöyrä kiitos kaikille teille, jatketaan samaan malliin.

* Itse asiassa olen blogannut jo ennen vuotta 2008: aloin blogata IMAGE:n sivuilla muistaakseni vuonna 2007.