Menu

Riittävän hyvää joulua

Joulun ehkä tärkein muistutus tulee tässä postauksessa ja se vapauttaa sinut stressistä ja suorituspaineista, jos sellaista on ilmassa. Aika monella taitaa olla.

Lupasin viime viikolla 4-vuotiaalle, että tehdään piparkakkutalo. Samaan aikaan esikoinen alkoi tehdä hampaita ja yöt muuttuivat siihen malliin, etten saanut pariin yöhän edes tunnin unipätkää. Ei ihan riittänyt energia piparkakkutaikinan vääntämiseen. Olin kuitenkin luvannut, joten oikaisin vähän mutkissa ja ostin talon osat valmiina.

Rakennusproggis piti suorittaa perjantaina, mutta ostamani osat olivat osittain murtuneet, joten pitikin aloittaa rakennuspalikoiden korjauksella. Islaa harmitti, mutta fiksu mimmi tajusi, ettei taloa voi rakentaa, jos katto ja seinät ovat halki.

Sulatin sokeria pannulla ja sain kuin sainkin osat korjattua.

Lauantaina oli vuorossa talon kokoaminen ja koristelu. Isla odotti glasyyri ja karkit ojossa, “valmiina hommiin”, kun koko saatanan hökkeli vajosi kasaan.

Tässä kohtaa oli mennä hermo totaalisesti. Näin jo kyynelten puskevan lapsen silmiin kun hihkaisin: “Se on hei autiotalo! Sellainen missä käytiin kesällä!” Hetken lapsi sulatteli asiaa, mutta sitten ilme kirkastui: “Niin on, täähän on paljon hienompi kuin muilla, eiks niin mamma?” “No tietenkin on!” vastasin, ja olin itse asiassa oikeasti sitä mieltä. Olen aina tykännyt koota palikat vähän eri tavalla kuin ohjeet neuvovat, joten miksi ei?

Ja niin me koristelimme kasaan painuneen hökkelimme oikein ekstramäärällä karkkia. Se on nyt joululaavu.

kc-piparitalo

kc-piparkakkutalo1

Mitä opetti tarina?

Että paskan saa nätiksi kunhan kuorruttaa reilusti?

Että 4-vuotiaat ovat fiksuja tyyppejä?

Että kannattaa tehdä osat itse ja antaa miehen liimata ne yhteen? (Tai pyytää apuun Kasper)

Ettei univajeisena kande tehdä piparkakkutaloa ensinkään?

Että jos vain ostaisi koko paskan valmiina myyjäisistä?

Että kannattaa antaa lapselle erikseen ne piparit ja karkit ja hankkia itselle melatoniinia?

No ehkä, mutta etenkin, ettei kande ottaa suorituspaineita. Etenkään joulusta! Joulu ei ole sen täydellisempi, vaikka piparitalo seisoisi pystyssä. Se toteuttaa tehtäväänsä näin, laavuksi naamioituneenakin ihan hyvin. Siinä on piparia ja karkkia. Check.

Meillä tuskin tänä jouluna pestään lattioita tai tehdään muutenkaan suursiivousta. Ajattelin, että jos on jotain ruokaa pöydässä, pari kynttilää ja lattiat imuroitu, se riittää. Niin ja kuusi ois kiva. Ne olennaiset. Ja tietty skideille on muutama lahjakin. Niistä ei voi joustaa. Mutta omista voi. Minulle riittäisi yksi kokonainen nukuttu yö. Tai edes viisi tuntia putkeen. Tässä kohtaa on tärkeää tehdä reality check, joustaa ja sopeutua.

Ruuhkavuodet opettaa innostumaan pienistä asioista ja se on kyllä elämää ajatellen aika hiton jees, koska tuntuu, että yhä useampi lähtee hakemaan olemisen tarkoitusta jostakin kaukaa, päästäkseen niinkin lähelle kuin oman itsensä kaveriksi. Että hyväksyy elämänsä sellaisena kuin se on. Tai että hyväksyy ne palikat, joista se elämä on rakennettava. Joskus pitää ehkä aloittaa osien korjaamisella, koska nyt vaan on sattunut saamaan rikkinäiset palat. Huono tuuri, mutta ei pidä luovuttaa! Kun ne käytössä olevat osat on kunnossa, voi ryhtyä rakennushommiin, eikä kannata katsoa mallia muilta, vaan miettiä, mikä on itselle riittävän hyvä ja sellainen, että itsellä on hyvä olla.

(Toinen juttu on tietenkin se, että aika moni voisi tehdä oman elämänsä asioille jotakin sen ikuisen valittamisen sijaan, mutta ei mennä nyt siihen.)

Niin monet mediat ja blogit maalaavat kuvaa täydellisestä joulusta, että minun teki mieli antaa jotakin muuta. Kertoa, että mulla on ihan sairas univelka, joka tuskin pyhinä helpottaa. Että en ole jaksanut urheilla kuukauteen, että syön parhaillaan ihan liikaa sokeria (jouluna todennäköisesti aivan överipaljon), että kämppä on saakelin pölyinen, että tiuskin koko ajan ja olen ehkä aika tylsää seuraa. Että silmäpusseihini tuskin tehoaa edes Supermood ja että ostin hameen, johon en mahdukaan. Koska raskauskilot. Laitan aattona päälle sitten jotain muuta.

Mulla kuitenkin on hiton hieno piparkakkulaavu, reipas tyttö ja ekan hampaansa vääntänyt vauva sekä mies, joka viime yönä auttoi tosi paljon skidien kanssa. Sain nukuttua paremmin kuin hetkeen. Päässäni on tonttulakki (sen kun vetää tarpeeksi alas, peittää se paitsi räjähtäneen kampauksen, myös silmäpussit) ja aamulla syötiin koko jengi riisipuuroa. Kyllä tää tästä.

Nyt suunnaksi Sofinah, Pure Wasten joulukauppa, Ombrellino, Nudge, Hakaniemen halli ja lopuksi kurvaan Ruohonjuuren kautta kotiin — tai ehkä jätän kaiken tekemättä. Saa nähdä…

Suorituspaineista vapaata joulua kaikille, kuullaan ensi viikolla!

***

Psst… Muistutuksena: suosikkivaatekauppani Sofinah Uudenmaankadulla tarjoaa joululahjana lukijoilleni koko joulukuun ajan -20% alea kaikista vaatteista koodilla COCKTAIL. 🙂