Menu

Kiitos kaikesta, Pihlajavoide!

On aika kirjoittaa teksti, jonka olen halunnut jättää vuoden viimeiseksi. Sen kirjoittaminen tuntuu vaikealta, koska tästä saisi helposti aikaiseksi aivan tolkuttoman pitkän muistelon, jolla kuitenkaan tuskin olisi kenellekään muulle samaa merkitystä, kuin mulle itselleni. Mutta, koska kyseessä on kuitenkin lähes vuosikymmenen mittainen taival yhdessä, ei tätä nyt ihan parilla lauseella kuitata.

Kuviakin on liki kymmenen vuoden ajalta niin paljon, että tuntuu melkein mahdottomalta valita vain muutamia niistä, kiteyttämään jotakin näin suurta — saisin helposti aikaiseksi kirjan yhteistyöstäni luonnonkosmetiikkamerkki Mádaran kanssa. Tämä melko ainutlaatuinen työskentelymallimme on sisältänyt paljon pioneerityötä ja vahvasti intuitioon perustuvaa duunia, jota ei mistään oppaista ole luettu. Homma on kehittynyt tehdessä ja olemme kaikki oppineet tahoillamme paljon: minä luonnonkosmetiikan valmistuksesta ja raaka-aineiden valjastamisesta ihonhoitoon ja mádaralaiset siitä, kuinka vahva ja ainutlaatuinen yhteys vaikuttajalla voi kuluttajakenttään olla.

Yhdeksän vuoden mittainen yhteistyöni Mádaran kanssa on kuitenkin tullut päätökseensä ja kun eilen kerroin asiasta Instagramissa, sain vyöryn viestejä, joiden myötä taas kerran konkretisoitui se, miten paljon suunnittelemani kosmetiikka on monille teistä merkinnyt. Pihlaja- ja Nokkonen-sarjan tuotteita on myyty 8 vuoden aikana yli 137 000 kappaletta, reilu 17 000 tuotetta jokaisen yhteistyövuoden aikana. Tämä kertoo konkreettisesti siitä, miten vahvasti suomalaiset ovat tuotteet löytäneet. Pihlaja ja Nokkonen ovat monille arjen vakiotuotteita.

luonnonkosmetiikka, Mádara, Madara, Mádara by Noora, natural cosmetics, Pihlajavoide, Nokkosvoide, Pihlaja, Nokkonen, atooppinen iho,

 

luonnonkosmetiikka, Mádara, Madara, Mádara by Noora, natural cosmetics, Pihlajavoide, Nokkosvoide, Pihlaja, Nokkonen, atooppinen iho,

Kesällä 2012 tein työmatkan, joka muutti elämääni isommin, kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Tuossa vaiheessa olin kirjoittanut blogiani neljän vuoden ajan ja alkanut saada jalansijaa somessa kosmetiikkavaikuttajana, nimenomaan tuotteiden raaka-aineisiin ja luonnonkosmetiikkaan liittyen. Sen vuoksi olin hyvin mielissäni päästessäni ensimmäistä kertaa tutustumaan tehtaaseen, jossa luonnonkosmetiikkaa valmistetaan.

Jos joku olisi kertonut, että vierailun myötä päädyn suunnittelemaan kahta omaa luonnonkosmetiikkasarjaa, joita  myydään yhdeksän yhteistyövuoden aikana yli 100 000 kpl, en olisi uskonut.

Onnellinen sattuma

Oikeastaan mun ei pitänyt olla tuolla mainitulla toimittajareissulla ensinkään. Osallistujat oli valittu kilpailulla mukaan, ja pääsin toisen vaikuttajan tilalle, joka joutui perumaan oman osallistumisensa. Kyseessä oli matka Latviaan Mádaran tehtaalle ja koska brändi oli itselleni tuttu ja sen perustajien tarina samaten, odotin oppivani paljon paitsi luonnonkosmetiikasta, myös yrittäjyydestä.

luonnonkosmetiikka, Mádara, Madara, Mádara by Noora, natural cosmetics, Pihlajavoide, Nokkosvoide, Pihlaja, Nokkonen, atooppinen iho,

Oikealla on ensimmäinen koskaan ottamani kuva Mádaran perustajasta Lotte Tisenkopfasta, josta tuli paitsi businesskumppani, myös ystävä — mikä mielettömän inspiroiva nainen! Samoihin aikoihin kun itse perustin Kemikaalicocktail-nimisen blogin vuonna 2008, Lotte, siskonsa Paula ja muutama ystävänsä, Zane ja Liene hakivat rahoitusta omalle luonnonkosmetiikkayritykselleen. Lotte oli valmistanut siskonsa kanssa kosmetiikkaa itse ja nyt oli tarkoitus perustaa homman ympärille yritys ja alkaa valmistaa tuotteita isommalla volyymilla.

Naiset eivät kuitenkaan saaneet lainaa, pankki ei uskonut ideaan ja parikymppisille yrittäjänaluille lähinnä naureskeltiin. Rahat starttiin saatiin kuitenkin kasaan lähipiiriltä ja niin Mádara sai alkunsa.

Tehdasvierailullani kesällä 2012 kuulin paitsi perustajilta itseltään siitä, miten Mádara sai alkunsa, myös kohtasin paljon henkilökohtaisemman otteen tekemiseen, kuin olisin osannut kuvitella. Bisnestä sydämellä, siltä homma tuntui heti alkuun ja sitä se on ollut koko tämän 9 vuotta, jonka olemme tehneet yhteistyötä. Meillä oli alusta saakka hyvä yhteys ja tämä johtikin siihen, että jo ensitapaamistamme seuraavana päivänä päädyimme keskustelemaan Lotten ja Paulan kanssa siitä, kuinka Suomessa kukaan ei ollut tehnyt “madaroita” ja mitä asialle olisi tehtävissä, yhdessä.

Minua oli useamman vuoden ajan ihmetyttänyt se, ettei meillä oltu valjastettu suomalaista lähiluontoa kosmetiikkatuotteiden muotoon ja brändännyt hommaa yhtä hienosti kuin Mádara oli nyt tehnyt Latviassa. Liene oli jo Mádaran perustamisen aikoihin Latvian arvostetuimpia mainosgraafikoita ja brändin visuaalisuus onkin alusta saakka ollut ehdottomasti yksi sen isoimmista vahvuuksista. Mádara erottui heti markkinoille tultuaan vahvalla, visuaalisella identitetillä ja jos katsot brändin markkinointia tänä päivänä, ihan sama meininki.

Luonnonkosmetiikkakenttä on reilussa 10 vuodessa muuttunut paljon ja nykyään moni osaa jo brändityön, mutta Mádaran tullessa markkinoille, harva teki hommaa yhtä hienosti kuin he. Meillä kotimaassa ei luonnonkosmetiikkakentällä ole vastaavaa toimijaa vieläkään. Tätä jaksan ihmetellä. Miksei täällä osata ottaa kv-markkinaa haltuun, kun suomalainen ja arktinen luonto on jo itsessään brändi vailla vertaa!

Mádara on ollut Suomessa yksi avainpelureista luonnonkosmetiikan normalisoinnissa ja on erikoista, että latvialainen merkki on otettu täällä niin hyvin vastaan. Itse näen yhtenä vahvana syynä olleen sarjan ydinraaka-aineet, joista monia kasvaa Suomessakin. Mádara-tuotteiden tuoksumaailma iski suomalaisiin kuin häkä ja Suomi on aina ollut merkille vahvimpia markkina-alueita. Itsekin otin Mádaran heti alussa omaksi, ennen kuin edes olin käynyt Latviassa. Jokin tuotteissa vaan oli tosi uutta ja myös kaivatun “normaalia” siihen nähden, että kyseessä oli luonnonkosmetiikka.

luonnonkosmetiikka, Mádara, Madara, Mádara by Noora, natural cosmetics, Pihlajavoide, Nokkosvoide, Pihlaja, Nokkonen, atooppinen iho,

Pressimatkamme kesti pari päivää ja kävellessämme viimeisenä iltana dinnerille, Paula ja minä aloimme ideoida läpällä Suomi-tuotetta. Homma eskaloitui ja paria kuukautta myöhemmin löysimme itsemme Helsingin Arabiasta, silloisen Natcoksen tiloista palaveripöydän äärestä miettimästä, miten tällainen yhteistyö oikein aloitetaan. Meille kaikille tilanne oli ihan uusi, mutta intuitiolla edettiin.

Pihlajanmarja

Mádaralaiset heittivät pallon minulle: mikä suomalainen raaka-aine valitaan? Tiesin alusta alkaen, että haluan rakentaa tuotteen marjojen ympärille. Olin toimittajana perehtynyt marjojen terveysvaikutuksiin ja tiesin, miten paljon niissä on paitsi terveyttä edistäviä raaka-aineita, myös yhä paljon tutkittavaa.

Halusin löytää raaka-aineen, joka on tunnettu, mutta kosmettisessa käytössä yleisölle uusi. Jotakin sellaista, jota kukaan ei ole tullut ajatelleeksi. Istuessani keittiömme pöydän ääressä, tuijottaen pihan pihlajassa ruokailevia lintuja, tajusin!

Olin useana vuonna kerännyt pihlajanmarjoja talteen, kuivannut ja käyttänyt talven mittaan esimerkiksi smoothieissa. Marjat ovat mielettömän vitamiinipitoisia, sinnittelevät puissa vielä ensilumen tultua ja kestävät hyvin kylmää. Voisiko nahkeista pihlajanmarjoista olla hyötyä ihon suojaamisessa viimalta ja kylmältä? Mádaran päässä innostuttiin ja vähän ajan päästä vahvistettiin raaka-aineen sopivan mainiosti kosmetiikkatuotteseen.

Ja juuri näin toimimme: minä ehdotin ja innovoin, Mádaralla tutkittiin ja annettiin punaista tai vihreää valoa. Toki ehdotuksia tuli myös heidän päästään. Silloin minä joko torppasin tai lämpenin ajatukselle, ja hommaa jatkettiin siitä. Mádara tekee Latviassa tiivistä yhteistyötä yliopiston laboratorion kanssa ja oli mieletöntä päästä kehittämään luonnonkosmetiikkaa heidän kanssaan. Esikoistuotteeseemme päätyi sekä luomulaatuista pihlajanmarjauutetta että luomulaatuista pihlajanmarjaöljyuutetta.

Jo ennen kuin valitsimme raaka-aineeksi pihlajan, olimme päättäneet kehittää monitoimituotteen. Halusin voiteen, joka toimii kaikkialla kasvoista jalkapohjiin. Tehokosteuttajan, mutta nopeasti imeytyvän ja kasvoille tarpeeksi kevyen tuotteen. Joka olisi loistava käsirasvakin. Yhden tuotteen taktiikalla! Lisäksi halusin tuotteesta ehdottomasti vegaanisen — tämä on jatkunut läpi linjan, kaikki Mádaran kanssa suunnittelemani tuotteet ovat olleet aina vegaanisia. Sekä Pihlajavoiteesta että vuonna 2015 lanseeratusta Nokkonen-sarjasta tehtiin lisäksi herkkäihoisten tuotteita ja on ilahduttanut paljon, kun monet atoopikot vuosien varrella ovat lähettäneet erikseen kiitosta siitä, että heille on tuote, joka paitsi toimii iholla hyvin, on sertifioitua luonnonkosmetiikkaa.

Ylläpuolen mainoskuvassa on Pihlajavoiteen pakkauksen eka versio, muistatko valkoisen tuubin, jossa oli pieni hohde? Tuon ensimmäisen Pihlaja-mainoskuvan otti Dorit Salutskij kotipihassamme, sen nimenomaisen pihlajan alla, josta idea lähti. Dorit on ottanut monet muutkin Mádara-kuvat ja ollut mukana remmissä olennaisena osana. On ollut hienoa työskennellä ystävien kanssa — koko yhdeksän vuoden projekti on ollut todella positiivinen ja iloinen, hyvien tyyppien kollaboraatio.

luonnonkosmetiikka, Mádara, Madara, Mádara by Noora, natural cosmetics, Pihlajavoide, Nokkosvoide, Pihlaja, Nokkonen, atooppinen iho,

 

luonnonkosmetiikka, Mádara, Madara, Mádara by Noora, natural cosmetics, Pihlajavoide, Nokkosvoide, Pihlaja, Nokkonen, atooppinen iho,

Pihlajavoiteen suosio ylitti kaikkien odotukset ja tuotetta myytiin nopeasti kymmeniätuhansia tuubeja. Se voitti vuoden 2013 Cosmopolitan-lehden Beauty Awardseissa lehden kaikkien aikojen ensimmäisen luonnonkosmetiikkatimantin. Oheinen kuva on lähes ainoa tallenne tästä hienosta hetkestä, mutta olimme otettuja ja tyytyväisiä siitä, että luonnonkosmetiikkaa oli alettu noteerata mediassa yhä useammin, vuoden parhaita tuotteita ränkätessä.

Nykyään tilanne on aivan toinen ja luonnonkosmetiikkatuotteet ovat jo melko tavanomainen näky lehtien kosmetiikkapalstoilla.

 

Sarja herkkäihoisille: Nokkonen

Emme olleet suunnitelleet yhteistyötä Pihlajavoidetta pidemmälle, mutta koska tuote otettiin niin hyvin vastaan, jatkoimme tuotekehitystä ja pian päivänvalon näki Pihlaja-vartalovoi (aivan kamala tuotekuva muuten tämän linkin takana, onneksi olen kehittynyt kuvaajana vähän tästä!). Vaikka tuote jäi yhteistyövuosien aikana vähiten myydyksi Mádara-tuotteeksemme, on se esimekiksi kauneuvaikuttaja Katja Kokon suosikkeja ja mielestäni täydellisimpiä vartalovoiteita, joita olen koskaan käyttänyt. Veikkaan suosion kärsineen hinnasta, Suomessa ei olla valmiita maksamaan kovin suuria summia vartalotuotteista.

Pihlajatuotteiden jälkeen lanseerasimme kokonaan uuden sarjan: Nokkonen-tuotteet suunniteltiin paitsi miesyleisöä, myös herkkäihoisia ajatellen. Pihlajaa oli alettu kysellä sen verran paljon hajustamattomana ja “vähemmän feminiinisenä versiona”, että halusimme kehittää tuotteen, joka on väritön ja hajuton, mutta samoilla tehoilla varustettu. Nokkonen DD -voide oli juuri sellainen ja se onkin Pihlaja DD-voiteen jälkeen myydyin tuotteemme.

Oma unelmani oli saada tuotteeni myyntiin Apteekkeihin. Olen kirjoittanut paljon kosmetiikkakemikaalien terveysvaikutuksista ja urani alussa järkytyin ymmärrettyäni, että perinteisesti herkkäihoiset ovat käyttäneet apteekkien perusvoiteita, joissa on usein mm. muovikemikaaleja. Halusin luoda luonnollisen vaihtoehdon tälle yleisölle ja sinä päivänä kun Mádara by Noora –tuotteet (epävirallinen kutsumanimi Pihlaja- ja Nokkonen-sarjoille) saatiin myyntiin apteekkeihin, koin, että olen saavuttanut henkilökohtaisesti yhden ison päämääräni. Tätä pidän yhä eräänä suurimmista saavutuksistamme, vaikka erilaisia awardseja onkin tuotteille tullut.

luonnonkosmetiikka, Mádara, Madara, Mádara by Noora, natural cosmetics, Pihlajavoide, Nokkosvoide, Pihlaja, Nokkonen, atooppinen iho,

Nokkonen-sarjan kasvosuihke valittiin Trendissä vuoden 2016 suosikkeihin ja Pihlaja-sarjan Glow Booster-öljyseerumi puolestaan palkittiin Cosmopolitanissa 2018. Moni muukin julkaisu noteerasi tuotteitamme useampaan kertaan vuosien aikana, mutta en ole näitä mitenkään dokumentoinut. Tavoitteeni ei koskaan ole ollut saavuttaa meriittejä tai joidenkin raatien hyväksyntää tai huomiota, olen aina tehnyt tätä kuluttajille. Toki olen tyytyväinen kaikesta saadusta huomiosta ja sehän on tuotteiden myymisen elinehto.

Se, että on itse työskennellyt tiiviisti kuluttajakentässä ja omaa vahvan suhteen seuraajiinsa somessa, on ollut avaintekijä yhteistyössämme Mádaran kanssa. Ja haluankin kiittää tässä kohtaa teitä: kiitos!

Ansiostanne olen jatkuvasti kiinni siinä, mitä porukka ostaa tai kaipaa, mitkä ovat trendit ja mitä on tulossa seuraavaksi. Olette aina olleet siellä ruudun toisella puolella aktiivisesti mukana, kun olen halunnut sparrata ideoita tai kysellyt mielipidettä. Mun yleisöni on ollut vahvasti mukana luomassa tätä tarinaa ja erityisesti teidän vuoksenne harmittaa, että yhteistyömme Mádaran kanssa on tullut päätökseen, sillä tiedän, että monille nämä tuotteet ovat olleet tosi tärkeitä.

luonnonkosmetiikka, Mádara, Madara, Mádara by Noora, natural cosmetics, Pihlajavoide, Nokkosvoide, Pihlaja, Nokkonen, atooppinen iho,

 

luonnonkosmetiikka, Mádara, Madara, Mádara by Noora, natural cosmetics, Pihlajavoide, Nokkosvoide, Pihlaja, Nokkonen, atooppinen iho,

 

luonnonkosmetiikka, Mádara, Madara, Mádara by Noora, natural cosmetics, Pihlajavoide, Nokkosvoide, Pihlaja, Nokkonen, atooppinen iho,

Vuosien 2012-2021 aikana markkinoilla oli yhteensä seitsemän tuotetta, jotka suunnittelin yhdessä Mádaran kanssa. Itse asiassa jos ihan tarkkoja ollaan, tuotteita on kehitetty 8, mutta kuoriva Pihlaja-vartalosaippua ei koskaan päätynyt tuotantoon erikseen. Se oli osa Pihlaja-joulupakkausta, ja henkilökohtaisesti rakastin sitä, mutta mádaralaiset eivät nähneet sille tarpeeksi tilausta, (olen tästä yhä eri mieltä :).

Pihlaja-sarjassa oli lopulta DD-voiteen lisäksi aiemmin mainittu Pihlaja Body Butter -vartalotuote, Pihlaja Face -kasvovoide ja Glow Booster -seerumi, Nokkonen-sarjassa DD-voide, Nokkonen Daily Defence vartalovoide ja Nokkonen Hydrating Mist -kasvosuihke. Käydessäni jhiljattain läpi myyntilukuja, oli selkeästi nähtävissä, että Pihlaja DD-voide on ollut se kaikista suosituin, kakkosena Nokkonen DD-voide ja kolmosena Pihlaja For Face -kasvovoide.

Yhteensä Mádara by Noora -tuotteita on myyty tähän mennessä 137 094  kappaletta. Melkoista! Tuotteita on yhä kauppojen hyllyillä, mutta tuotanto on lopetettu, joten lisää ei ole tulossa. Kannattaa hamstrata kotiin ne, mitä vielä löydät!

Itselle tulee olla vaikeaa korvata Pihlaja DD-voidetta millään muulla, sen verran voimakkaasti olen kiintynyt sen tuoksuun. Siitä on tullut osa minua, enkä tiedä mitä teen, kun viimeinen tuubi tyhjenee. Lisäksi: mikään muu tuote ei ole esimerkiksi tietokoneella työskennellessä ollut yhtä kätevä, Pihlajavoide kosteuttaa maksimaalisesti, mutta imeytyy silti supernopeasti ihoon.

Aika lopettaa

Korona aiheutti sen, että jo parin vuoden ajan ollaan vain unelmoitu messuista ja ihmisistä. Teidän kaikkien kohtaaminen kerran, pari vuodessa oli aina parasta ja sitä kaipaan paljon. Korona vaikutti myös mun suunnittelemien tuotteiden myyntiin, mutta sanoisin, että syy yhteistyön loppumiselle ei ollut pandemia, vaan yksinkertaisesti jo pitkään kestänyt yhteistyö ja Mádaran kasvaminen. Minä ja tuotteeni aloimme olla vähän liian irrallinen palikka kokonaisuudessa ja tuotekehitys Noora-tuotteiden osalta liian erilaista siihen nähden, mitä Mádara muuten tekee. Itsekin koen, että on aika irrottaa ja lähteä eri teille — vaikkakin tulen jatkamaan yhteistyötä Mádaran kanssa muilla tavoilla.

luonnonkosmetiikka, Mádara, Madara, Mádara by Noora, natural cosmetics, Pihlajavoide, Nokkosvoide, Pihlaja, Nokkonen, atooppinen iho,

 

luonnonkosmetiikka, Mádara, Madara, Mádara by Noora, natural cosmetics, Pihlajavoide, Nokkosvoide, Pihlaja, Nokkonen, atooppinen iho,

 

Näissä kuvissa näkyy kaksi yhteistyön avainhahmoa: Minna Oey (ylemmässä kuvassa oikealla), joka Mádara-yhteistyön alkaessa toimi brändin maahantuojana ja Lotte, joka Mádaran päässä oli yhteyshenkilöni ja mun partner in crime. Molemmat naiset ovat tahoillaan luoneet hienot yritykset luonnonkosmetiikan parissa ja olen ollut tosi onnekas, kohdatessani omalla polullani juuri heidät.

Ja jokaisen teistä!

luonnonkosmetiikka, Mádara, Madara, Mádara by Noora, natural cosmetics, Pihlajavoide, Nokkosvoide, Pihlaja, Nokkonen, atooppinen iho, Pihlaja Body Butter -lanseeraus keväällä 2010

luonnonkosmetiikka, Mádara, Madara, Mádara by Noora, natural cosmetics, Pihlajavoide, Nokkosvoide, Pihlaja, Nokkonen, atooppinen iho, Nokkonen-sarjan lanseerausjatkot työhuoneella 2015

Kollegat Kemikaalicocktailin 10-vuotisjuhlissa

luonnonkosmetiikka, Mádara, Madara, Mádara by Noora, natural cosmetics, Pihlajavoide, Nokkosvoide, Pihlaja, Nokkonen, atooppinen iho, Ina Mikkolan syleilyssä Pihlaja Glow Booster -julkkareissa 2018

luonnonkosmetiikka, Mádara, Madara, Mádara by Noora, natural cosmetics, Pihlajavoide, Nokkosvoide, Pihlaja, Nokkonen, atooppinen iho, Rakas Laura Enkama, joka työskenteli tuottajanani 7 vuoden ajan <3

Tätä tekstiä ei tee mieli lopettaa, sillä tuntuu, kuin olisin hyvästelemässä jonkun loppuelämäksi, eikä sellaista oikein osaa ihminen tehdä… Ehkä joskus kirjoitan tästä jossakin seikkaperäisemmin, mutta nyt tuntuu, että on hyvä päättää vuoden viimeinen teksti kuviin minusta ja rakkaasta sielun siskosta.

luonnonkosmetiikka, Mádara, Madara, Mádara by Noora, natural cosmetics, Pihlajavoide, Nokkosvoide, Pihlaja, Nokkonen, atooppinen iho, Emme ole nähneet muutamaan vuoteen ja nykyään olemme yhteydessä harvakseltaan, mutta aina kun nähdään, jatketaan suoraan siitä, mihin viimeksi jäätiin. Työkumppanuutemme lisäksi Lotte on saanut nähdä ja kokea, kuinka kävin läpi henkilökohtaisen elämäni suurinta kriisiä ja vaikeinta aikaa. Se, että yhteistyömme on ollut olemassa myös silloin, kun tuntui, että kaikki muu kaatuu, on ollut itselleni tärkeä henkireikä ja syy keskittyä työhön — joka on itselleni niin paljon enemmän, kuin “vain” työtä.

En usko, että Lotte tai jengi mádaralla osaa edes kuvitella, miten merkityksellistä yhteistyömme on ollut minulle sen itse konkreettisen työn lisäksi. Mutta se on ollut sitä, todella.

Lotte: I love you and respect you so much, you have no idea!

Viimeisin yhteisprojektimme vedenpuhdistuslaitoksella saatiin tehtyä juuri ennen koronaa, tyyliin viikkoa, ennen kuin kaikki pysähtyi. Saa nähdä koska tapaamme seuraavan kerran. Varmaa on, että teen Mádaran kanssa töitä jatkossakin, mutta journalistisella otteella, tuotekehityksen ja kasvoina toimimisen sijaan.

Suurkiitos kaikille niin Mádaralla, maahantuojalle, jälleenmyyjille, pr-toimistoille, asiakkaille ja teille siellä. Voin sanoa, että koskaan en ole näin suurien tunteiden vallassa tekstiä kirjoittanut, kokemus tämäkin. Olipahan 9 vuoden matka, jonka aikana opin mielettömästi.

luonnonkosmetiikka, Mádara, Madara, Mádara by Noora, natural cosmetics, Pihlajavoide, Nokkosvoide, Pihlaja, Nokkonen, atooppinen iho,

 

luonnonkosmetiikka, Mádara, Madara, Mádara by Noora, natural cosmetics, Pihlajavoide, Nokkosvoide, Pihlaja, Nokkonen, atooppinen iho,

 

Haluaisin vielä lopuksi nostaa esille erään tärkeän pointin: kun aloitin työt Mádaran kanssa, minulle kommentoitiin, kuinka olen myynyt sieluni, eikä journalistiseen sisällöntuotantooni voi enää luottaa. Tätä samaa asennetta olen kohdannut vuosien varrella lähinnä vanhan liiton toimittajien osalta, mutta nuorempienkin.

Yhteistyöni Mádaran kanssa on mainio esimerkki siitä, kuinka siitä huolimatta, että suhteeni yhteen, tiettyyn brändiin on ollut vahvempi kuin muihin, olen silti voinut luoda uran ja kirjoittaa uskottavasti luonnonkosmetiikasta ja tehdä kaupallisia yhteistöitä myös muiden brändien kanssa. Mádaralla on aina ymmärretty se, että ei ole heiltä pois, kun kerron hyvää ja positiivista myös kentän muista toimijoista. Päinvastoin! Tässä on pelattu yhteiseen maaliin.

Lisäksi voi ihan suoraan todeta, että Mádara-yhteistyöni on ollut suurin yksittäinen mahdollistaja monien sellaisten artikkelien kirjoittamisessa, joihin ei ole ollut mahdollista saada rahoitusta mistään muualta. Tuotteideni myyntirojaltit ovat mahdollistaneet riippumattoman, kemikaaliaiheisen informaation tuottamisen, josta vuosien aikana hyötyneet paitsi sadattuhannet kuluttajat, myös koko luonnonkosmetiikkakenttä — myös Mádaran kilpailijat. Yhteistyömme merkitys koko Kemikaalicocktail-median rakentumisen kannalta on ollut olennainen.

Ihailtavaa ja esimerkillistä on se, että yhteistyökumppanini leirissä ei ole koskaan oltu mustasukkaisia muista, vaan annettu minun työskennellä vapaasti, juuri niin kuin parhaaksi näen. Kiitän siitä.

 

luonnonkosmetiikka, Mádara, Madara, Mádara by Noora, natural cosmetics, Pihlajavoide, Nokkosvoide, Pihlaja, Nokkonen, atooppinen iho,

 

Nyt kohti uutta vuotta ja uusia seikkailuja. Kerrotaan niistä sitten, kun aika on.

Kiitos Mádara, kiitos Lotte!

***

Moni on jo kysellyt, millä tuotteilla Pihlaja- ja Nokkonen-sarjojen tuotteet kannattaa korvata. Sain Mádaralta suositukset siihen, millä heidän tuotteillaan voit koittaa korvata markkinoilta poistuvat Mádara by Noora -tuotteet:

Ei kommentteja Jätä kommentti

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.