Menu

Tunnista teemaailman kalapuikot ja timantit

Hyvää alkanutta vuotta! Blogi on ollut hissukseen useamman viikon ja minä historiallisella 10 päivän lomalla. Alkuvuoteen on kuulunut kalenterin täyttämistä ja toimittajaehdokkaiden haastattelua, blogissa kun on käynnissä rekry. Saatte pian tietää, kuka aloittaa Kempparin toimittajana. Olen herännyt siihen tosiasiaan, etten ehdi tehdä tarpeeksi monipuolisesti sisältöä Kemikaalicocktailiin, joten oli aika kasvattaa tiimiä. Kiitos kaikille paikkaa hakeneille, voisinpa palkata jokaisen!

Alkuvuoteeni kuuluu perinteisesti myös paastoon valmistautumista ja kuten blogin FB-ryhmässä ja Viikon arvassa kerroin, haastan paastolle mukaan kaikki halukkaat.  Tulen raportoimaan reaaliaikaisesti paastosta ja olotiloista projektin edetessä, joten vertaistukea on luvassa, jos haluat olla mukana. Teen 5 päivän mehupaaston helmikuun alussa, raivaa kalenteria niiltä main, jos haluat messiin.

Viikon arpana on Vogelin paastopaketti (3 kpl) ja arvontaan onkin jo osallistunut satoja halukkaita, mutta vielä ehdit mukaan, jos paastosatsi kiinnostaa. Arvonta on voimassa sunnuntai-iltaan saakka.

Paastoon kuuluu olennaisesti tee, teetä juon päivittäin ympäri vuoden. Nautin yleensä vihreää teetä, aamulla, iltapäivällä ja illalla. Mulla menee teetä syksy- ja talviaikaan noin 3-5 kupillista vuorokaudessa, ja ehkä jotakin aiheelle omistautumisesta kertoo se, että blogissa on teelle oma kategoriansa. Ihan parhaita työmatkojani koskaan on ollut matka teebrändi Gaian tehtaille. Olen kirjoittanut myös teen torjunta-ainejäämistä: teemukissa kandee suosia luomua. Greenpeace havaitsi esimerkiksi Intiassa yli puolessa otetuista teenäytteistä kemikaaleja, joita ei ole hyväksytty käytettäväksi teetuotannossa (lue lisää täältä). Pussiteen kohdalla puolestaan on ihan hyvä tarkistaa, ettei se pussi ole muovia.

Minä siis RAKASTAN teetä, ja siksi olin superiloinen, kun sain yhteydenoton TeaBagPackersilta. Kyseessä on on kotimainen, pikkubudjetilla, mutta ihan laadukkaasti toteutettu dokumenttisarja, joka kertoo teestä ja suomalaisesta teekulttuurista, sekä alkuperästä. Sarjaa on kuvattu ympäri Suomea ja myös Sri Lankalla.

”Ajatus sarjasta syntyi kahden teen ystävän ja yhden kahvisiepon päättäväisyydestä nostaa teetä ja terveellisiä elämänvalintoja korkeammalle Suomessa. Eli kertoa suomalaisille teemaailman kalapuikosta sekä sitä paremmista vaihtoehdoista. Projekti on voittoa tavoittelematon ja omalla ajalla toteutettu kädenojennus Suomen teekulttuurin edistämiselle” sarjan kehittäjä ja juontaja Ossi Valpio kertoi meilissään.

Sarjaa on kuvattu 10 jaksoa, joiden teemat käsittelevät monipuolisesti teetä ja kulttuuria sen ympärillä. Jaksoissa liikutaan ympäri Suomen, haastatellaan suomalaisen teekulttuurin avainhenkilöitä ja juontaja Ossi matkustaa myös Sri Lankaan, teen alkuperän äärelle — Lipton-faktoja ja teepussikonseptin syntyä kuuntelee oikein mielellään! Yhdessä jaksossa paneudutaan puolestaan teen maahantuontiin ja maustamiseen, toisessa käsitellään kansainvälisiä teetrendejä ja kolmannessa kerätään itse suomalaisesta luonnosta raaka-aineita ja keskustellaan Jaakko Halmetojan kanssa veteen uutettavista kasveista. Ossi ja Jaakko valmistavat itse hauteita raaka-aineista, joita he keräävät Tampereen Hatanpään luonnosta (nokkosta, siankärsämöä ja peltokortetta).

TeaBagPackers on tekstitetty englanniksi ja lisäksi ruudussa vilahtelee hauskoja teefaktoja, sekä linkkauksia muualle someen. Sarjassa on paljon samaa meininkiä kuin meidän VILLDissä, arvostan ja tykkään paljon!

Löydät TeaBagPackersin Facebookista, Instagramista ja kaikki jaksot YouTube-kanavaltaan. Tässä alla jakso, jossa haudutetaan suomalaisen luonnon antimia Jaakko Halmetojan kanssa.

TEE ON MAHTAVAA! Kiitos Ossi, Mokka-Masa ja Jaakko (sekä mahdollinen muu kuvaustiimi), keep on teabagpacking!

Ei kommentteja Jätä kommentti

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.