Lahjaideoita
Vaikka jouluun onkin vielä aikaa, teen jo joululahjavalmisteluita. Itse kuivatut omput ovat nimittäin osoittautuneet sen vaerran herkullisiksi, että ajattelin tänä…
Vaikka jouluun onkin vielä aikaa, teen jo joululahjavalmisteluita. Itse kuivatut omput ovat nimittäin osoittautuneet sen vaerran herkullisiksi, että ajattelin tänä…
Vihdoinkin saan hehkuttamani keitto-ohjeen tänne teillekin. S on tehnyt kyseistä soppaa kuluneen viikon aikana jo kahdesti ja se on otettu…
Vielä pikku postaus ennen kuin vetäydyn viikonlopun viettoon. Nyt olen viettänyt viikon karkitta, vehnättä, sokeritta, hiivatta jalehmänmaidotta, ja olen silti…
Te, jotka pääätitte tai päätätte harrastaa kanssani fiksun kuukauden, saatte nyt konkretiaa lounaan merkeissä. Työpaikan lounaat sisältävät usein valitettavasti sekä…
Sokeriton-vehnätön-hiivaton-lehmänmidoton kuukaueni on innostanut muutamia teistäkin mukaan ja siksi ajattelin helpottaa ruoanlaittoanne hitusen. Esimerkkinä eilinen menyy: Aamupala: Kaurapuuroa, jossa punaisia…