Mia Höytö: kotimaista luonnonkosmetiikkaa

Olen syksyn ajan testannut monia tuotteita, joista on vihdoin aika antaa arvio. Julkaisen loppuvuoden ajan joka viikko kosmetiikkajuttuja, sillä testattuja…
Olen syksyn ajan testannut monia tuotteita, joista on vihdoin aika antaa arvio. Julkaisen loppuvuoden ajan joka viikko kosmetiikkajuttuja, sillä testattuja…
Suomessa puhutaan valitettavan vähän vaatteiden ja tekstiileiden sisältämistä haitallisista kemikaaleista. On hyvä muistaa, että kaikki uudet kuteet kannattaa pestä ennen…
Vietin Kauneusmessuilla hetken kotimaisen Flow kosmetiikan ständillä ja nappasin testiin hamppuvoiteen. Tää toimii kuulkaas! Monille The Body Shopin hamppuvoide on…
Vedin tänään Arabian Prakticumissa ensimmäisen vain kosmetiikkaa käsittelevän luentoni. Yleensä luentopakettini sisältää n. 60% ruoka-asiaa ja 40% kosmetiikkaa, mutta toki…
Olen hennannut hiuksiani mustalla pari, kolme kertaa. Muutama viikko takaperin istuin ensimmäistä kertaa ekokampaajan värikäsittelyyn. Vaikka Anni onkin leikannut hiukseni…