Juhannuksen luomuherkut
Perinteet, tottumukset, kaavat, tavat — pidän niistä. Ehkä siksi, että arkeni on sellaista projektien kaaosta, että jossakin on oltava joku roti. Tarvitsen joulu-, synttäri-, vuosipäivä- ja juhannusrutiinejani. Viimeinen kuulostaa ehkä oudolta ja täytyy myöntää, että itsekin hämmästyin tajutessani, että juhannuksellani on kaava. Mutta onpahan vaan.
Viimeistet 10 kesää olemme viettäneet ystävien kanssa omia festareitamme isossa maalaistalossa. Olemme olleet Haukkiksessa jo niin monena kesänä, että kaikki osaavat olla ilman, että jonkun tarvitsee heilua järjestäjän roolissa toimintaohjeita jakaen. Homma rullaa pitkälti itsekseen. Haukkikseen tullaan makuupussi ja kylmälaukku kainalossa, nykyään ehkä myös pari skidiä käsipuolessa. Meininki on kerrassaan idyllistä. Joku joskus kommentoi Haukkiksessa otettua fotoa, että meiniki on kuin ”suoraan jehovan todistajien mainosflyerista”.
Vaikka juhannusrutiinit rullaavat jo vanhasta tottumuksesta, on aina yhdellä meistä järjestämisnakki. Tänä vuonna se olin minä ja kun vielä sattui olemaan 10-vuotisjuhlakesämme, halusin järjestää paikalle jotakin spesiaalia. Arjen lomassa harvoin ehtii/muistaa kertoa kavereilleen, että he ovat tärkeitä — varsinkaan kun perheessä on skidi, jonka vuoksi ehtii heilua kylillä harvemmin kuin aikaisemmassa elämässä. Halusin hyvän tilaisuuden tullen panostaa ystävieni hemmotteluun. 30 hengen kestitseminen maksaa kuitenkin aika paljon, plus että tietyt brändit olisivat saaneet helposti (ja vähän liian halvalla) näkyvyyttä blogissa, joten päätin hyödyttää molempia osapuolia ja hankin kunnon bloggaajan tavoin juhannussponsorit. Tietty!
Juhannusjuhlissamme kuluu aina paljon sipsejä. Ja jos minulta kysytään, ovat markkinoiden parhaat sipsit tällä hetkellä rosmariinin makuisia. En ole ainoa jolle ne maistuvat, sillä juhannusjengi veti kaikki sponssipussit yhden illan aikana. Moni kyseli niiden perään kun viimeinen lastu oli syöty.
Kyseessä ovat Chipstersin luomulaatuiset rosmariinilastut*. Brändi on sponssannut bileitäni aikaisemminkin, ehkä muistatte? Rosmariini on Chipstersin valikoimista suosikkini, tosin jos juureslastupussin punajuurilastuja saisi omana makunaan, se muuttaisi asetelmaa kyllä… Onneksi Lauren oli fiksuna mimminä ottanut mukaan pussillisen lehtikaalia, jonka sisällön paahdoimme kun sponssilastut loppuivat. Hei Chipstersin väki: ottakaa valikoimiinne myös lehtikaalisipsit, takuuvarma hitti!
Lehtikaalit menossa uuniin
Sipsien lisäksi juhannuksena kuluu aina paljon olutta. Itse en olutta juo, käymistuotteet kun eivät oikein systeemilleni sovi, mutta halusin hemmotella ystäviäni kotimaisella luomuoluilla, joten käännyin Saimaan juomatehtaan* puoleen. Sam on tutustuttanut minut tähän pieneen panimoon, jonka karpalo-lageria jääkaapistamme on löytynyt viime aikoina.
Karpalo-olut kuulostaa oluesta tietämättömälle ällömakealta teinilitkulta, mutta maistettuani ymmärsin, miksi mieheni siitä pitää: karpalomaisuus on lähinnä tuoksussa, ei niinkään maussa. Sitä on vain sopivan häivähdyksen verran ja vaalea, hedelmäinen olut sopii hyvin kesään ja vaikka grillikasvisten ja -kalan kaveriksi. Makkaraan en ehkä sitä yhdistäisi, mutta kevyempään ruokaan kyllä. Hyvin se sopii myös kesäiltaan laiturin nokassa nautittavaksi.
Olen koko kevään ajan funtsinut, että Saimaan juomatehtaasta pitäisi tehdä juttu Kemppariin, mutta tapanani on yleensä kertoa tuotteista, joista voin itse muodostaa käsityksen. Kun en juo olutta, on siitä hankala kirjoittaa. Nyt sain mahdollisuuden teettää makuarviot luottofrendeillä, konsepti, jota ehkä täytyy käyttää jatkossakin!
Eniten mielipiteitä taisi jakaa — ymmärtääkseni Saimaan juomatehtaan pidetyin olut — Marsalkka luomuvehnä, joka maistui Samille erinomaisesti (tuote kuvassa). Miehen vatsa ei yleensä kestä vehnäoluita, mutta tämä ei tuottanut ongelmia. Tuote on raikas, hedelmäinen ja siitä kuulemma puuttuu monille vehnäoluille tyypillinen ylihapokas tunkkaisuus. Ystäväni Sture sen sijaan on etenkin saksalaisten vehnäoluiden suuri ystävä, hänelle ei kotimainen versio ollut mieleen. Sen sijaan Sture kehui Marsalkka tummaa ja vaaleaa lageria, että ovat etenkin kotimaisiksi oluiksi oikein pätskyä kamaa. Makunsa siis kullakin, meikä ei näistä oluthommista oikein tiedä, mutta senpä tiedän, että Saimaan juomatehdas on esimerkillinen toimija, mitä tulee jätteen hyötykäyttöön.
Firma on tänä keväänä solminut yhteistyön paikallisen sikatilallisen kanssa: Saimaan juomatehdas antaa sikatilalle oluttuotannosta syntyvän mäskin rehuksi (se päätyisi muutoin jätteeksi) ja tämän veloituksettoman rehun myötä sikatilallinen pyörsi päätöksensä lopettaa sikalan toiminta kannattamattomana. Nyt suunnitelmissa on ryhtyä myymään tuottamaansa porsasta mallaspossuna paikallisissa kaupoissa Etelä-Savon alueella sekä Saimaan Juomatehtaan perheyrityksemme ravintoloissa. Lisäksi Saimaan juomatehtaan tänä keväänä valmistuneen, uuden panimon myötä firma pystyy jatkossa valmistamaan täysin lisä- ja säilöntäaineettomia tuotteita. Se on panimoalalla harvinaista, etenkin siiderien ja virvoitusjuomien osalta. Elokuussa kuulemma lanseerataan lisä- ja säilöntäaineeton luomusiideriuutuus, siitä lisää jahka saan testiraadin värvättyä!
Mutta takaisin testiolusiin. Luomuvehnä jakoi mielipiteitä, tumma ja vaalea lager miellyttivät suurinta osaa ja karpalo oli monille positiivinen yllätys. Minusta tumman lagerin tölkki oli hienoin. Arvostan tyylikästä pakkausdesignia, ja tässä on sellainen.
Designista puheenollen, se raakasuklaalevy, josta mainitsin jo pariinkin otteeseen FB:n puolella. Kuinka söötti voi suklaalevy olla?
Aulikki 3-v herkuttelee raakasuklaalla
Goodio* tekee Suomen parasta raakasuklaata Herttoniemessä, enkä vieläkään ymmärrä, miten raakasuklaa voi maistua näin ei-raakasuklaalta? Ainoastaan Jaakko Halmetojan konvehdit Tampereen Smoothie Studiossa vetävät tälle vertoja ja olenkin harmitellut sitä, ettei niitä saa ostaa muualta kuin Tampereelta. Goodion suklaalevyt ovat onneksi levittäytyneet ainakin Helsingissä kulovalkean tavoin kaikkialle, missä vaan suklaata olen kaivannut ja hyvä niin, tätä pitäisi makstaa jokaisen ison ja pienen. Levy on sitäpaitsi loistavan kokoinen ja design on ihan kympin luokkaa. Ja luomusuklaata vielä! Olen kutsunut itseni kylään Goodiolle piakkoin, toivotaan että saan teille jutun tästä mainiosta yrityksestä kuvien kera viimeistään syksyllä.
Tänä keväänä olen syönyt paitsi monta levyä Goodiota, myös juonut litrakaupalla tätä:
Kookosvttä. Meistä on kevään mittaan tullut hyvät kaverit. Se alkoi Oikotie Optimaaliin -ohjelman myötä, kookosvesi on mainiota treeninjälkeisjuomaa. Pidän jääkylmän kookosveden mausta muutenkin ja juon sitä nykyään janooni aina kun raaskin panostaa (hinta on aika suolainen).
Olen innostunut salitreenin lisäksi myös voimavanteilemaan ja lanseerasin tämän vuoden juhannusfestaritkin fitness-teemalla, jotta sain ujutettua vähän hikiliikuntaa juhannusohjelman lomaan. Tiedän, olen ihan sekaisin. Vedin frendeille voimavannejumppaa ja sain mimmit mustelmille… Vanne painaa pari kiloa ja ennen kuin sen hallitsee, runnoo se lantiota luiden kohdalta aika armottomasti. Mutta oli hauskinta ikinä!
Kuten näkyy, otimme homman ihan tosissaan! Treenin jälkeen piti tietenkin hoitaa nestetasapaino kuntoon ja vaikka sen juhannuksen hengessä olisi ehkä voinut tehdä Saimaan juomatehtaan oluilla, käännyin kuitenkin MakroBioksen* puoleen. Firma lahjoitti meille Chi-merkkistä kookosvettä janojuomaksi kun kerroin, että luvassa on ankaraa treeniä ja nesteytystä kaipaavia jumppaajia.
Yleensä juon neutraalia kookosvettä, nyt testasimme mangon-, trooppisten hedelmien- ja ananaksen makuisia versioita. Itse pidin eniten anans-mausta, tuote maistui eniten neutraalilta kookosvedeltä. Itse en kauheasti lämpene sille, että ohessa on muuta kuin kookoksen makua, mutta aika miedosti muut maut kyllä vesissä häivähtävät, ei siis ole voimakkaista makumaailmoista kyse. Siksi Islakin taitaa rakastaa kookosvettä: mietoa, pehmeänmakuista ja raikasta. Kookosvesi vaan kannattaa aina muistaa nauttia mahdollisimman kylmänä, muuten se saattaa maistua aika ”vehkeeltä” ystäväni sanoja lainatakseni. Muista siis jäähdyttää kunnolla!
Voi juhannus! Saunoimme taas vähintään pari kertaa päivässä ja paransimme lauteilla maailmaa. Hierottiin niskoja ja tehtiin mutanaamioita, juoruttiin ja naurettiin, väännettiin seppeleitä, paistettiin lettuja ja reivattiin leiridiscossa aamuun — ja otettiin satamiljoonaa kuvaa kaikesta, kuten postauksesta näkyy.
Juhannustuottaja on tyytyväinen bileisiin ja kiittää sponsoreita ikimuistoisen kymmenvuotisjuhlan mahdollistamisesta.
Blogauksen kuvat: Sam Shingler, Leyla Avsar, Noora Shingler
*Sisältöyhteistyökumppani, eli tuotteet on saatu käyttöön blogimainintaa vastaan.