Menu

Rästihommia

Kevään mittaan on plakkariin jäänyt monta asiaa, joista en ole ehtinyt blogata. Yleensä syy on se, että olen kokenut aiheiden vaativan lihaa luidensa ympärille ja sitten kun en ole ehtinyt sitä hankkia, on postaus jäänyt. Tässä siis kevään to do -lista yhdessä blogauksessa!

1. Kirjoja. Onneksi huomenna alkaa kesäloma, jonka aikana aion lukea loppuun seuraavat, yhä kesken olevat tekeleet:

kc-kirjat

Hanna Skytän Detox on puolivälissä, Jaakko Halmetojan Pakurikääpä samaten. Teresa Välimäeltä saamani Purkissa sisältää ihan mahtavan kuuloisia tahnareseptejä, Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvateut on yhä kesken (noloa, tiedän!), Antero Koposen Antioksidantit on salettiin ihan törkeän kiinnostava (sen luen ehkä ekana), Johan Friskin Ei makeaa mahan täydeltä sisältää salettiin kiinnostavaa asiaa makeutusaineista ja Monica Kaupin Impotens madrassen puolestaan käsittelee arjen kemikaalicocktailia. Selviäisinkö näistä kolmessa viikossa? Eh… Olen sairaan huono lukemaan kokonaisia teoksia, kun aina jokin asia kiilaa minun ja kirjan väliin. Kuvassa olevien tekeleiden lisäksi haluan kokata reseptejä Outi Rinteen Raakaruoka-aika -kirjasta ja ihailla paitsi tarinoita, myös kuvia Erkki Pöytäniemen Tarinoita suomalaisesta luomusta -kirjasta. Ei lopu lomatekeminen kesken!

2. Paasto. Minun piti aloittaa kesäloma paastolla (lupasin teille, että paastotaan yhdessä), mutta en taida ennättää tehdä viikon paastosessiota tähän väliin, vaikka kuinka niin kaavailin. Hannan Detox-kirjan lukeminen saa riittää. Barcelonan matkan jälkeen tein kylläkin taas neljän päivän semipaaston toteuttamalla Vogelin nestepaaston ilman suolihuuhteluja ja homma toimi ihan hyvin. Tämä oli jo toinen kerta, kun kokeilen sovellettua nestepaastoa, suolihuuhteluhommat kun on aika hankala sovittaa lapsiperheen kiireaamuihin… Ehkä joskus taas saan rauhan sillekin hommalle.

3. Oikotie optimaaliin. Olen tammikuusta saakka huhkinut 4-5 kertaa salilla, tanssitunnilla, voimavanteen kanssa ja lenkkipolulla ja vielä on muutama viikko jäljellä. Tästä kirjoitan teille oman postauksensa vielä, mutta tässä kohtaa kerrottakoon, että proteiinilisien lopettaminen oli mulle olennainen juttu, josta jo mainitsinkin. Toiset haluavat kasvattaa lihaksiaan enemmän kuin meikä, ja heille tuotteet varmaan sopivat. Itselleni riittää tämä nykyinen taso hyvin. Haluan syödä mahdollisimman luonnollisesti ja Sun Warriorin proteiinijauhe on varmaan tulevaisuudessakin käytössä toisinaan, mutta ei enää todennäköisesti päivittäin. Huomasin käyttäväni proteiinipatukoita makeisten tapaan, en ateriankorvikkeena, joten nekin ovat aika vähällä käytöllä tästedes. Ne eivät vie nälkää sillä tavalla kuin toivoin; huomasin joutuvani syömään niiden lisäksi aika paljon muuta kuin vain sen patukan.

kc-00

Olen ikionnellinen OO-ohjelman tuomasta treeni-inspiraatiosta! Voin sanoa kokeneeni kevään aikana elämänmuutoksen, tai elintapojen muutoksen. Suurin fyysinen muutos on tapahtunut käsivarsissa ja vatsalihaksissa. Jännä, miten kroppaansa voi todella muokata. Siihen ei silti ole meikällä mitään himohaluja, tärkeämpää minulle oli saada aikaan lihasta löllön sijaan ja siinä olen onnistunut. Katsotaan kehtaanko lesoilla ohjelman loputtua ennen-jälkeen -kuvilla…

4. Hoidot. Olen kevään aikana testannut kaksi hyvin erilaista hoitolaa: fysioterapiaa MunkkiniemenTeamossa ja Bioeffect-hoitoa Espan SiluettiSpassa. Ovat kyllä toisistaan kaukana kuin yö ja päivä! Teamo on yhden yrittäjän pieni, katutason keidas ja Siluetti taas Espalla kattojen yllä komeileva hoitola. Molemmissa on puolensa.

kc-teamo

Kodikas rauhan keidas Munkassa, Teamo.

Teamossa sain erityisen ihanaa niskojen käsittelyä. Raajojen osalta olisin toivonut kovempaa runnomista. Omistaja Minna Pirisen kanssa keskustelimme siitä, kuinka yleistä on hoitaa itseään vasta, kun on sairas. Miksi terveyttä ei tajuta ylläpitää sen sijaan, että odotetaan oireiden ja vaivojen ilmaantumista? Sairauksien hoito maksaa yhteiskunnalle paljon enemmän kuin niiden ennaltahekäisy, mutta harvapa menee hierontaan tai fysioterapiaan ennen kuin on suunnilleen pää kainalossa. Itsekin pitäisi kunnostautua tässä…

kc-siluettispa

 SiluettiSpan miljöö on luksusta.

SiluettiSpasta otettiin yhteyttä Bioeffect-postaukseni jälkeen. Paikka kun tarjoaa Bioeffect-kasvohoitoa.

Ihon nuorekkuutta ylläpitävä ja soluaktiivisuutta lisäävä kasvohoito perustuu epidermaaliseen kasvutekijään, joka on valmistettu ohran jyvistä. Ainutlaatuinen soluaktivaattori kirkastaa ihon väriä, kosteuttaa ihoa ja edistää tehokkaasti kollageenin uusiutumista. Hoito alkaa ihon syväpuhdistuksella, jonka jälkeen iholle tehdään kevyt, uudistava timanttihionta. EGF-seerumihieronta ja kollageeninaamio aktivoivat tehokkaasti ihosoluja. Lopputuloksena heleä, kosteutettu ja nuorekas iho.
Hinta 185 €

En tiedä johtuiko se siitä, että olin juuri käyttänyt kuukauden Bioeffect-tuotteita, vai miksi en kokenut hoidon varsinaisesti tekevän iholleni mitään kummallista, mutta kokemus jätti jotenkin tyytymättömäksi. Iho näytti hyvältä kyllä, mutta ei siinä juuri ollut eroa aikaisempaan. Samassa yhteydessä minulle tehtiin myös kirkastava mikrohionta (Diamond Peel eli timanttihionta), mutta en tiedä… Ehkä ihoni oli liian hyvässä kunnossa huomatakseni eroa? SiluettiSpan hinnat ovat sitä luokkaa, että itse en ihan helposti tuollaisia summia maksa, ellei kyse ole jostain to-del-la erityisen upeasta kokemuksesta. Suosittelen panostamaan mielummin Bioeffectin tuotteisiin kuin kyseiseen hoitoon, mutta SiluettiSpa muuten on aivan ihana autuuden keidas! Pidin todella paljon siitä, että sisään astuessa tuntuu kuin olisi saapunut kaukaiseen lomakohteeseen, arjen ajatukset unohtuivat eteiseen. Silmiähivelevä paikka ja tarjolla on muita hoitoja, joista saattaisin olla ihan kiinnostunutkin. Bioeffect-hoito vaan ei ehkä ole niistä se paras — tai ehkä ainakaan 185 euron arvoinen.

5. Design. Laitoinkin Wave-shoe -kengistä kuvan FB:n puolelle. Kyseessä ovat Marita Huurinaisen suunnittelemat puupohjaiset sandaalit, joiden design on uniikkia, vai oletteko nähneet vastaavaa aikaisemmin?

kc-waveshoe

Wave on voittanut vuonna 2009 Ornamo-designpalkinnon ja ymmärtäähän sen: jos puun saa taivutettua näin kauniisti ja kestävästi jalkineeksi, joka on samaan aikaan perinteinen ja moderni — ja käytännöllinen — niin onhan se nyt hyvänen aika jotakin!

Yllättävää kyllä, kengät ovat mukavat jalassa ja ajattelin testata näitä kesällä ystävien häissä.  Palaan Wave-kenkiin tuonnempana.

Kotimaisesta designista puheenollen: Coston suunnalla tapahtuu jännittäviä asioita! Firma on nimittäin laajentanut kierrätysmateriaalien hyödyntämisestä kierrätyskankaan tuottamiseen. Costo on kehittänyt kierrätysdenimin, joka on tuotettu 100% kertaalleen käytetyistä materiaaleista. Costo tavoittelee isoja asiakkaita ja jos homma etenee niin kuin on suunniteltu, tulee firman kierrätysdenimistä hitti ja kansainvälinen puheenaihe.

kc-costodenim

Coston on 100% kierrätysdenimistä valmistettuja tuotteita.

Materiaali on paitsi kestävää ja laadukasta, myös makean näköistä. Itseäni miellyttää kovasti tämä kuluttamattoman denimin look. Löydät Coston 100% kierrätysdenim malliston täältä.

6. Korvakorut. Ehkä se on uuden, entistäkin lyhyemmän hiusmallin ansiota, että olen taas alkanut käyttää korvakoruja. Työhuoneellani työskentelevä Erika tekee upeita nahkakorviksia (alin kuva). Korvakoruja työstää itse myös Nannanda-korumerkin Hanna Ruax. Hanna kuulemma kokoaa korvakorunsa impulsiivisesti ja lopputulos miellyttää ainakin meikää paljon. Joliesta löytyy! Löysin hiljattain myös Fidalta ihanat rinkulat (ylin kuva). Olen havainnut, että Coston denim-lippis ja isot korvikset ovat hyvä kesä 2013-look. Niillä mennään, eikä haittaa, että Anni on äitiyslomalla. Kuinkakohan kauan pärjään ilman kampaajaa?

kc-k

kc-nannanda

kc-erikaworks

 

7.Kosmetiikka. Voih, tähän kohtaan tulisi niin monta tuotetta, että ulkoistan kosmetiikan omaksi postauksekseen. Kevään mittaan on tullut kohdalle monia uusia ja hyviä tuotteita, joita en viitsi hukuttaa muun infon sekaan. Blogaus luvassa! Mm. eräs hyvä matkapakkaus…

Nyt vika työmeili ja meikällä alkaa loma!