Menu
Lue lisää

Sisältöyhteistyö. Olen saanut postauksen kirjoittamisesta palkan, mielipiteet ovat omiani.

Reissaajan itse tehdyt raakapatukat


Reissatessa laukussani on aina patukka jos toinenkin. Viime viikolla Riikan läähtiessä  kassissani oli pieniä foliopötköjä, joiden sisällä itse tehtyjä raakapatukoita leivinpaperiin rullattuna. Eivät ne kauhean nättejä olleet, mutta yllättävän hyviä! Enkä joutunut edes tullissa selittelemään niiden tarkoitusperää, vaikka vähän epäilytti, miten niihin suhtaudutaan…

TransformedImageKun valmistaa patukkansa itse, tietää tarkalleen, mitä ne sisältävät ja voi kokkailla eri makujakin.

Patukoiden pohjana käytin testiin saamaani Go Greenin Raw Ball Mix -sekoitusta. Kyseessä on taateleista, pähkinöistä, siemenistä, gojimarjoista ja kaakaopavun palasista koostuva sekoitus, johon tarvitsee lisätä vain vesi. Tehokas blenderi on toki myös tarpeen.

Testasin sekoitusta sekä energiapallojen, että proteiinipatukoiden valmistamiseen. Pallot on helppo pyöritellä massasta, joka blenderinkin jäljiltä oli yhä rouheaa, mutta tarpeeksi notkeaa.

Me aikuiset ja 1-vuotias tykkäsimme palloista, 5-vuotias ei lämmennyt. Musta nämä on ihmeen hyvä ilman, että itse maustaa mitenkään! Kooskohiutaleet tosin lisäsin pinnalle omasta takaa, ne eivät kuulu myyntipakkaukseen.

pallot

Seuraavaksi tein sekoituksesta patukoita. Halusin niihin proteiinilisää, jotta toimisivat aterian korvikkeena reissussa.  Käytin proteiinina lupiinijauhoa. Lupiinijauho on mainio kasviproteiinin lähde, joka sitäpaitsi maistuu hyvältä! (Olen vasta hiljattain oivaltanut ko tuotteen olemassaolon ja se vaatiikin oman postauksensa myöhemmin.) Jos olisin sekoittanut patukkamassaan riisi- tai soijaproteiinia, olisi maku kärsinyt heti. Lupiinijauho sopii Ball Mix -sekoituksen sekaan mainiosti.

kc-gogreenmix

Sekoitin blenderissä pussillisen Go Raw Ball Mix -sekoitusta (300 g) sekä 3 rkl lupiinijauhoa. Patukoita sain aikaiseksi 6 kpl. Kierittelin yhden kookoshiutaleissa, pari patukoista saivat suklaapäällisen, yhden pinnalla testasin marjajauhetta, yhden päälle painelin itse tehtyä mysliä ja vikan koristelin kuivatuilla mustikoilla. Ehdottomasti paras maku tuli Puhdistamon suklaasmoothie-jauhetta patukan pinnalla käyttäen. Mainio kerrassaan!

kc-patukat4

Kääräisin patukat leivinpaperiin ja sen jälkeen folioon, saadakseni aikaan tiukat paketit. Laitoin ne jääkaappiin ja nappasin seuraavana päivänä pari mukaan lentokentälle lähtiessä.

Riikaan päästyäni jäljellä oli vielä patukoista toinen, joka oli aika lintassa, mutta oikein hyvän makuinen. Ei Virpi Mikkonen näitä blogiinsa hyväksyisi, mutta maku olkoon hei pääasia!

kc-patukka2On aika kuvaavaa, että olen vuosikausia miettinyt omien raakapatukoiden valmistamista, mutta vasta blogiyhteistyön myötä — kun saan eteeni valmiit siemen-pähkinä-marja -sekoituspussit — ryhdyn toimeen.

Omat patukat tai energiapallot voi valmistaa iisisti itsekin, hankkimalla kaikki raaka-aineet erikseen (jos esim. haluaa kaiken luomuna), mutta valmissekoitus madaltaa kynnystä, nopeuttaa ja helpottaa asiaan ryhtymistä sille, joka ei muuten tule tarttuneeksi toimeen.

Vinkkinä, jos haluat nätimmät patukat, kuin mihin itse kykenin: tee patukoista tai pötköistä tarpeeksi paksuja. Sitten vaan jääkaapin kautta huiviin. Nam!

Ei kommentteja Jätä kommentti

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.