Menu
Lue lisää

Testaan blogissani erilaisia tuotteita ja palveluita. Näistä testituotteista en maksa. Kaikki tämän postauksen tuotteet eivät välttämättä ole testattavaksi saatuja, osan olen saattanut myös ostaa itse.

Luomua ja Reilua, ihanaa suklaata

Syytän imetykseen tarvittavia lisäkaloreita siitä, että syön niin paljon suklaata. Toisinaan koitan huijata itseäni, että työni vaatii suklaan maistelua. Niin kuin nyt vaikka tämän postauksen osalta. Sillä onhan se nyt tärkeää kertoa muillekin, kun kohdalle osuu suussasulavia maidottomia ja vegaanisia, luomuja ja Reiluja suklaalaatuja.

Olen viimeisen vuoden ajan suosinut melkein pelkästään raakasuklaata, koska esimerkiksi Goodio nyt vaan tekee niin hyvää raakasuklaata, että en ole kaivannut juuri muuta, No, kaikkeen kyllästyy ja siksi on ollut ihan virkistävää testailla pitkästä aikaa uusia makuja.

Olen vastikään törmännyt kahteen itselleni uuteen suklaamerkkiin, jotka molemmat valmistavat paitsi luomua ja Reilua, myös vegaanista ja maidotonta suklaata: Zotter sekä Chocolate and Love. Zotter on itävaltalainen, firmalla on pitkät perinteet ja oma tehdas, Chocolate & Love (myöhemmin tekstissä C&L) puolestaan on uudempi tulokas suklaakentällä, perheomisteinen brittibrändi, jonka suklaat valmistetaan Sveitsissä.

Löysin Zotterit piipahtaessani Cilla´s-liikkeessä ja C&L-suklaat tulivat vastaan Uudenmaankadun karkkikauppa Sweetheartissa. Aloitetaan Zotterin Labooko-suklaista, koska hei: suklaalevy, jossa on omenaa, inkivääriä ja porkkanaa. Kyseinen suklaa itse asiassa näkyy lähikuvassa tuossa postauksen ylimmässä kuvassa.

kc-labooko

 

Zotterin Labooko -suklaat ovat sen verran artsuissa kääreissä, etten ehkä olisi hankkinut niitä, ellen olisi saanut kaupassa maistiaisia. Cilla tarjosi putiikissaan maistiaisia mainitusta porkkana-suklaasta, joka oli jotakin niin erikoista, että hankin sitä ja muutaman muun levyn ystävänpäivän maistiaisiksi. Mainitussa porkkanasuklaassa ja kuvan Caramel Milk -levyssä on maitoa, kaksi keskimmäistä ovat maidottomia. Silti: Zotterilla on aivan älyttömän laaja valikoima esimerkiksi vegaanisia suklaalaatuja, maidottomiakin on monia.

En ensimaistamiselta oikein ollut varma, mitä ajattelen suklaan ja porkkanan liitosta, joten piti maistella uudemman kerran rauhassa ja funtsia. Meitä oli kokonainen kööri.

kc-zotter_porkkana1

Tämä jännä makukombo löytyy Apples & Carrots with Ginger -suklaasta. Pieni levy muistuttaa vähän isoa Jaffa-keksiä: täytettä on reilusti ja rakenne on jaffakeksimäisen pehmeä ja sisus tekee tästä suklaasta jopa leivosmaisen. Pieni suklaalevy on tosiaan levy ilman taittouria, joten siitä pitää murtaa palasia tälleest ronskisti. Aika ihanaa.

Makuyhdistelmä kuulostaa silti kiehtovammalta mitä se minusta on; hieman liian terveellistä maistui tämä ”iso jaffakeksi” makuraatimme suussa. Ei se pahaa ollut, mutta ehkei kuitenkaan tyydyttänyt täysin suklaahimoa. Lauren tokaisi: ”I´d rather buy my carrots and chocolates separate”. Samoilla linjoilla olen minäkin, mutta ei tämä huono kokemus ollut, tosi kiinnostava ja kiehtova makupari. Tuote on 100% luomu ja Reilu, omenaa on yllättävät 16%! Tässä levyssä on vähän maitoa, mutta hankkimani Labookon ayurvedinen rentoutussuklaa (Ayurvedic Relaxation Treatment) on vegaaninen ja siis laktoositon.

Näyttökuva 2015-02-27 kohteessa 22.58.05Soijamaidosta tehty rentoutussuklaa on täytetty seesaminougatilla, taateleilla ja inkiväärillä. Huh, aika hillittömän kuuloinen yhdistelmä taas. Maku on lämmin ja yllättävä. Soijamaitosuklaata en ole koskaan ennen maistanut ja veikkaan, ettei valikoimaa ole ihan kamalasti. Vai olenko ihan hakoteillä?

01_Labooko-open1Todettakoon muuten tähän väliin, että Zotterin perustaja Josef Zotter on ainoa eurooppalainen suklaanvalmistaja joka valmistaa suklaan pavuista asti itse omilla tehtaillaan. Zotter ei ole ainoa, joka valmistaa tuotteen pavuista omilla tehtaillaan, mutta ilmeisesti ainoa, joka tekee sen niin luomusti ja Reilusti. Minua eivät viehätä niinkään suklaiden artsut kääreet, mutta kun levyjä alkaa purkaa, on minusta ihailtavaa, miten huolellisesti ne on pakattu. Kuvasta näkyy, miten levyt ovat tosiaan yhtenäisiä laattoja, suklaapalaset saa murtaa itse sen mukaan, paljonko kehtaa kerralla ottaa. 😉

Kuva: zotterchocolate.co.uk

Zotterin tumma, 82% suklaa ansaitsee ehdottomasti myös sanasen, mutta otetaan eka tähän väliin nuo C&L-suklaat.  Kuinka kauniit käärepaperit!kc-cl1

Romanttisiin ja värikylläisiin kääreisiin pakatut suklaalevyt ovat niin kauniita, että ei tekisi mieli avata niitä ollenkaan. Ovat hyvä lahjaidea muuten.

Suurin osa Chocolate & Love -merkin suklaista on maidottomia. Sain testiin neljä levyä, joita maistelimme ystävien kanssa. Yhteinen suosikkimme oli Chocolate and Loven Mint 67%.

7c_Mint1Ihana tumman suklaan ja vaniljan maku yhdistettynä hampaissa rouskuvaan piparmintturouheeseen on aika mieletön kokemus. Aivan ihana! Tuote on gluteeniton ja vegaaninen, eli maidoton. 100% luomu ja Reilu.

Raaka-aineet: kaakaomassa, raakaruokosokeri, kaakaovoi, piparmintturouhe (raakaruokosokeri, luontainen piparminttuöljy), täysruokosokeri, aito vanilja.

Saman merkin Orange 65% on myös yksi suosikkini. Tummaa suklaata ja appelsiinia, eipä tarvitse selitellä. Tuote on 100% luomu, Reilu ja gluteeniton. Eikä se sisällä maitoakaan. Appelsiiniöljyä on juuri oikea määrä, ihan törkeen hyvää. Ah!

Saman sarjan Sea Salt 55% on kuulemma sellainen, mitä Uudenmaankadun liikkeestä haetaan paljon. En ollenkaan ihmettele. Suklaa, kinuskirouheet ja suola ovat aika taivaallinen kombo. Tässä tuotteessa on tosin jo vähän maitoakin (kinuskirouheessa). Tosi vähän siis, mutta onpa kuitenkin.

Chocolate & Loven sivuilla muuten mainitaan erikseen, että ovat halunneet käyttää tuotteissa vähemmän sokeria kuin monet muut brändit. Sitä ei kyllä mielestäni tuotteista maista, suussasulavia ja herkullisia ovat vähemmällä sokerillakin.

Nämä blogauksessa tähän saakka luetellut suklaat eivät ole olleet mitenkään kovin tummia. Tumman suklaan ystävänä jätin vikaksi Zotter Labooko Peru 82% ja C&L:n Panama 80% -suklaat.

Näyttökuva 2015-02-27 kohteessa 23.50.32Kun testin tummimpia suklaita vertaa keskenään, ei ole helppoa valita parempaa, koska nämä ovat aika erilaisia. Siinä missä Peru dark 82%:n maku on syvä ja voimakas, on Chocolate and Loven Panama 80% kevyempi ja vaniljaisempi. Minusta sen maku ei aukea niin kuin Labookon tuotteessa, jossa intensiivinen maku valtaa suun heti kun palan asettaa sulamaan kielelle. Sen tosiaan kannattaa antaa alkaa sulaa itsekseen.

Sam puolestaan kallistui Chocolate and Loven tuotteen puoleen enempi. Molemmat ovat kyllä hyviä ja yllättävän herkullisia ollakseet 80% suklaata! Näin tummat ovat usein liian äksyjä. Molemmat ovat myös luomulaatuisia, gluteenittomia ja Reiluja.

kc-caramel.milkJuuri kun olin puskemassa juttua ulos huomasin, että  Zotterin Labooko Caramel & Milk -suklaa jäi reittaamatta. En näin maitoista suklaata voi yleensä vatsavivoitta nauttia, joten maistoin vähän: hiukan liian ihana tämäkin…  Todella karamellinen, maitoinen, herkullinen ja makea. Tirolilaisten vuoristolehmien maidosta valmistettu. Muutama juhlavieras kiitteli erityisesti tätä vaaleaa suklaata.

ETTÄ SILLEEN. Juu ei ollut kamalaa tehdä tätä postausta.

Makeaa viikonloppua jengi!

3 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Myös Guido Gobino valmistaa suklaansa itse – siis Euroopassa, Italiassa.
http://guidogobino.it/en/find-us/

Zotter ei siis ole ainoa suklaatehtailija.

Kappas! Sain siis väärää tietoa, kahdesta eri lähteestä vielä. Viilaanpas tekstin asap. Kiitos. 🙂

Entäs sitten suklaan korvikkeet,jos ei halua kaloreita eli kotitekoista kevyt suklaata 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.