Menu
Lue lisää

Sisältöyhteistyö. Olen saanut postauksen kirjoittamisesta palkan Suomen Blogimedialta, mielipiteet ovat omiani.

Mádaran Superseed ja sen kaverit

Pesu, kasvovesi, seerumi tai öljy ja voide. Siinäpä oma, varsin mutkaton kasvojenhoitorutiinini. Lisäksi käytän silmänympärysvoidetta aina kun muistan ja savinaamion teen kerran viikossa. Aikaisemmin käytin samaa voidetta päivällä ja yöllä, vasta nyt olen alkanut käyttää yöllä eri kosteuttajaa kuin päiväsaikaan. Tälleest ”vanhemmalla iällä”. En ehdi tässä kahden lapsen ruuhka-arjessa juuri läträtä kosmetiikalla ja siksi käytössä on oikeasti vain peruskattaus, vaikka voisi toisin luulla.

kc-nooratestaaTaannoisesta Thaimaan reissusta palatessa Sukin matkapakkaus oli käytetty loppuun ja testasin pitkästä aikaa kasvojen hoitoa pelkillä Mádaran tuotteilla. Viimeksi olen käyttänyt kasvojen hoitoon vain Mádaraa vuonna 2010, joten oli ihan kiinnostavaa ottaa uusiksi. Voisi tietty kuvitella, että Pihlaja-yhteistyömme myötä kaappi olisi latvialaiskosmetiikkaa täynnä, mutta näin ei ole asian laita. Suutarin lapsilla jne… Toki kaapissa on aina testiversioita tekeillä olevista yhteystyötuotteistamme, mutta mitään sen kummempaa Mádara-arsenaalia en omista.

Siispä testasin kiinnostuneena pitkästä aikaa Mádaraa näin kokonaisvaltaisemmin.

Kasvoja puhdistaessa en tykkää käyttää maitomaisia putsareita, mutta geelimäiset ja vaahtomaiset toimivat yleensä minulla hyvin. Mádaran Purifying Foam -vaahtoputsari on yksi brändin ekoista tuotteista, jota aikanaan testasin ja se onkin ikisuosikkini: suosittelin sitä teille blogissani jo vuonna 2010, kun Mádara oli itselleni ihan tuore tuttavuus. Olen yhä yhtä koukussa putsarin vaahtoon kuin silloinkin. 🙂

Maitomainen Cleansing Milk taas ei toimi minulla. Ihoni jää sen jäljiltä epäpuhtaaksi ja homma on finalisoitava vaahtoputsarilla.

Puhdistuksen jälkeen käytän aina kasvovettä, Mádaran Comforting Toner on iholla ihana, mutta kommenttini yhä sama kuin Kempparissa vuonna 2010: ”Kasvovesi on jees, mutta tykkään enemmän pulloista, joiden suuttimesta kasvoveden saa suihkeena, siten kasvoveden voi suihkuttaa suoraan iholle, eikä sitä mene ollenkaan hukkaan”. Samoilla linjoilla yhä. Diggaan suihkepulloista enempi. Taidan tehdä niin, että siirrän tätä tuotetta pieneen matkasuihkepullooni.

soothing_hydration_330x4411Viime vuosina öljyt ja seerumit ovat vallanneet paitsi lehtien sivut ja blogit, myös oman vessankaappini. Kun lanseerasimme kesällä Mádaran Pihlaja-vartalovoiteen, esiteltiin pressille samassa tilaisuudessa brändin uudet kasvoöljyt. Täytyy myöntää, että olin vähän kade! Tämä öljykolmikko vaan on sekä raaka-aineiden, että designinkin osalta niin huikea, että mietin ”miksen itse keksinyt näitä?” Heh. Ihan niin taitava kosmetiikkamaakari en vielä ole.

Käytössäni on kesäkuusta saakka ollut sarjan Radiant energy -öljy, josta olen tykännyt tosi paljon ja parhaillaan testaan kuvan Soothing-öljyä, eli tehokosteuttavaa ja ihon kimmoisuutta lisäävää, kahdeksan öljyn cocktailia.  Aivan super! Levitän tätä iltaisin kasvoille kosteusvoiteen sijaan. Putsaan siis eka, sitten kasvovesi ja lopuksi tämä. Iho tuntuu fantastiselta ja näyttää yön jälkeen hyvältä. Hintaa näillä luksusöljyillä onkin selvästi enemmän kuin useimmissa Mádara-tuotteissa, 46 euroa saa pulittaa tästä.

Aamulla huuhtelen kasvot aina jääkylmällä vedellä (en käytä aamuisin pesuaineita siis), jonka jälkeen kosteutan.

Testasin kosteutukseen Mádaran Deep Moisture Cream -voidetta, jossa on tyypillinen mádaramainen tuoksu. Voimakas piharatamon lehahdus tuo itselleni mieleen lapsuuden kesät ja koulun pihan, jossa kiskoimme ratamoita penkasta (en tosin muista miksi). Tiedän, etteivät kaikki tykkää Mádaran voimakkaista ja persoonallisista tuoksuista, mutta meitsiin kyllä uppoaa.

Aivan ehdoton suosikkini näistä testisuotteista on Superseed-öljy, jonka tuoksu on huumaava. En osaa sanoa, mikä raaka-aine on tuoksussa päällimmäisenä, ehkä se vaan on ihana tyrnin, avokadon, parsan, purasruohon, helokkiöljyn, puolukan, mustaherukan ja mansikan sekoitus. Aika ihana cocktail, sanoisin.

Yksi kommentti Jätä kommentti

Kommentit

Kiitos postauksesta! Onko superseed siis sama kuin Radiant Energy? Alkoi nimittäin kiinnostaa!

Piti itse asiassa alun perin tulla tänne kehumaan madaran pihlajanmarjabodybutteria. Tuoksu on todella voimakas, mutta se ei haittaa – butter on nimittäin ainoa testaamani luonnonkosmetiikkabutter, joka toimii tällaisen päikkärityöntekijän kymmenien käsienpesujen kuivattamaan ihoon. Pitää kehua tätä työkavereille kanssa. Verta vuotavat kämmenselät alkoivatkin jo olla vähän liian tuttu näky….

Tähän liittyen, osaatko suositella / ehdottaa oikealle taholle sellaista luonnonkosmetiikan kuorintatuotetta, jossa olisi siis suolaa ja sitrus/tms öljyjä? Sellaisella tuotteella kun pesee kätensä, niin kuivat kohdat kuoriutuvat pois ja kädet jäävät ihanan pehmeiksi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.