Zero Waste -viikko avaa silmiä
Päätin kokeilla tuottaa viikon ajan mahdollisimman vähän muovijätettä. Vastoinkäymisiä tuli yllättävissä paikoissa ja käytäntö osoitti, että etenkin lapsiperheissä muovittomuus on mahdotonta.
Päätin kokeilla tuottaa viikon ajan mahdollisimman vähän muovijätettä. Vastoinkäymisiä tuli yllättävissä paikoissa ja käytäntö osoitti, että etenkin lapsiperheissä muovittomuus on mahdotonta.
Sisältöyhteistyö. Olen saanut postauksen kirjoittamisesta palkan, mielipiteet ovat omiani.
Newyorkilainen Lauren Singer tuottaa neljässä vuodessa saman verran muovijätettä, kuin tavis vuorokaudessa. Miten se on mahdollista?
Tuoreen selvityksen mukaan yli 1,3 miljoonaa suomalaista pelkää ja ärsyyntyy muutoksesta, sekä epäilee, ettei eettisillä ostopäätöksillä ole merkitystä.
Sisältöyhteistyö. Olen saanut postauksen kirjoittamisesta palkan, mielipiteet ovat omiani.
Lämpöaalto otti vähän takapakkia, mutta pian Suomessakin korkataan taas kesän aurinkorasvakausi. Miksi kannattaa suosia fysikaalisia aurinkotuotteita kemiallisten sijaan?
Kosmetiikan tuoteselosteet eivät aina ole mitä pitää. Esimerkiksi kotimaisen XZ-merkin hiusöljyn tuoteselosteessa komeilee EU:ssa kielletty kemikaali, jota ei tuotteessa olekaan.