Menu

Voita syyskuun Jolie Box!

Tiedätkö mikä on Jolie Box? No sehän on luonnonkosmetiikkaan erikoistuneen myymälän, Jolien kuukausittainen kosmetiikkaylläreitä sisältävä tuotesatsi, jonka myötä on kätevä testata uusia kosmetiikkatuotteita hauskalla ja yllätyksellisellä tavalla. Mukana on aina 4-6 tuotetta, joista osa on näytekokoisia ja vähintään kaksi normaalikokoisia tuotteita. Voit kurkata täältä, mitä esimerkiksi elokuun yllätysboxi sisälsi.

SATUN TIETÄMÄÄN, että syyskuun Jolie Boxissa on mm. Mádaran palkittu Pihlaja Glow Booster, öljyseerumiampullin muodossa. Voit lukea tuotteesta enemmän tästä postauksestani,  ja kyllä, Glow Booster on ihan huikea! Vaiks olenkin vähän jäävi sitä hehkuttamaan, hehe.

Haluamme jeesiä sisarimme Joliella ja markkinoida Jolie Boxia arvonnan muodossa. Siispä arvomme yhden kappaleen syyskuun Jolie Boxeja täällä blogissa ja toisen blogin FB-ryhmässä. Kerro kommenttiosiossa, mitä tuotteita haluaisit seuraavan Jolie Boxin sisältävän? Aikaa vastata on sunnuntai-iltaan klo 23:00 saakka.

Mikäli et luota onnettareen, tiedoksi, että syyskuun Jolie boxia on jäljellä vielä noin 20 kappaletta.  Jolie boxin voi ostaa joko 3 tai 6 kuukauden tilausjaksoissa. 3 kk tilaus maksaa 79,00 €, tilauksen voi tehdä täällä. Kun syyskuun boxi myydään loppuun, alkavat seuraavat tilaukset  automaattisesti lokakuun boxista.

Onnea skabaan!

76 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Sheet mask olisi ihan yllätys boxissa

Kosteusvoiteet

Joku ylellinen vartalon hoitotuote 😍

Mulle kelpais siis ihan mitkä tahansa luonnonkosmetiikan tuotteet, kun oon vasta ihan vastikään heränny jostain horroksesta et semmosiaki on 😀

Joku superkosteuttava kasvonaamio tekee hyvää iholle oimojen viiletessä.

Ihana kasvonaamio 😊

Whamisan kasvovesi!!

Jotain ihania ihonhoitotuotteita! 🙂

Silmänympärysvoide 🙂

Kevyesti päivettävä kasvovoide 🙂

Whamisan kasvovesi!

Whamisan kasvovesi 🙂

Whamisan tuotteita ja kangasnaamio 😍

Whamisalta kasvovesi 😍

Ihana kasvovoide ja seerumi sekä shampoo 😍

Joku hyvä seerumi tulevia pakkasia ajatellen👌

Huulivoide tai hoito/voide kuiville kantapäille.

Kasvovoide talven pakkasille!

Kasvonaamioita

Kasvovesi, latvan hoitoaine ja silkkitipat hiuksille, kookosöljy .

Kjaer weissiltä jotain, siis ihan mitä vaan . Ja Patykan suihkugeelikin olisi aika huippu.

Glow booster kelpaisi paremmin kuin hyvin, sillä omani on juuri loppumassa. Haluaisin pakettiin myös palashampoota ja kuorintavoiteen.

Hiustuotteita toivoisin

Sanoisin että joku kosteuttava voide. Kasvoille, vartalolle tai hiuksille 👍👍

Couperosaan auttava voide tai seerumi 🙂

Hyvä huulirasva joka tietty parabeeniton ja ihanan tuoksuinen. Sitten vartalolle joku ihana öljy kun iho kesän jälkeen alkaa janota taas kosteutta.

Jolie boxin tilaajana täytyy nyt kyllä jättää tällainen Mielensäpahoittaja-kommentti. Harmittaa nimittäin vähän, vaikka glow boosterista pidänkin kovasti. Jolie boxin pointti nimittäin on osalle meistä se, että tuotteet ovat _yllätyksiä_! Onneksi et sentään spoilannut täysikokoista tuotetta.

Vartalovoide ois kiva. 🙂

Kssvojenhoitotuote

Joku hyvä silmänympärysvoide on hakusessa joten sellainen 🙂

Kasvonaamio ja hiuaten hoitoaine.

Toivoisin löytäväni boxista ihanan, paksun kasvovoiteen atooppiselle iholle.

Madaran Pihlaja body butter.

Hammastahna!

Seerumit on kivoja 🙂

Huikea kasvoljy & decoltee hoitotuote!

Seerumi tulis kyllä heti tarpeeseen ja käyttöön 😍

Whamisan kasvojen hoitotuotteita

Body butter tai ihoöljy näin talven tuloa odotellessa, kun iho kuivuu. Myös joku super hyvä huulivoide ois ihana.

*Pihlaja glow booster ,*Evolve Miracle Mask*-kuoriva hedelmähapponaamio 60ml, *Josh Rosebrook Hydrating Accelerator-kosteuttava kasvovesi,*Pai Dual Effect Cloth-kaksipuolinen musliiniliina 3kpl setti, * Whamisa Organic Fruits Sheet Mask-kertakäyttöinen kirkastava kasvonaamio, *Neal`s Yard Remedies Wild Rose Beauty Balm-monitoimibalmi / tämä olisi unelmien syysboxi<3!

Evolven Rainforest seerumi ollu hyvä ja kiinnostais kokeilla muitakin merkin tuotteita. Hyvän tuoksuinen vartalovoide olisi myös tarpeen lisäksi kiinnostais kokeilla jotakin itseruskettavaa tuotetta, että sais pidennettyä kesän väriä iholla 🌼

Joku ihana kosteuttava naamio (esim. sellainen kangasnaamio).

Ihonhoito – kosteuttava.
Silmänympärysvoide.
Jokin superyllättäjä hengästyttävä ‘arjesta juhlaa’ -juttu..

Jotain mikä pelastaisi mun naaman sopivasti kuorimalla ja kosteuttamalla.

Yövoide

kunnon kosteuttavaa voitta nassuun

Käsivoide

Suomessa valmistettua luonnonkosmetiikkaa on nykyään jo melkoinen valikoima. Semmoista siis kokeiltavaksi. Näitä uusia tai vähemmän tunnettuja brändejä.

Silmänympärysvoide tai tehokosteuttava naamio olis talvea ajatellen tervetullut!

Kohti talvea mennään, joten ihana vartaloöljy olisi tervetullut!

Syväpuhdistava herkälle iholleninnsopiva kasvonaamio 😍

Kosteuttava naamio, käsivoide 😊

Hyvä kasvoöljy on niin tervetullut, mutta eniten kiinnostaisi Oilixian Gummy Facial Cleanser . Myös Whamisalta erityisesti hoitoneste olisi kova juttu.

    Moi Seitan,

    onneksi olkoon, olen voittanut! Laitoin sulle just meiliä:)

Kunnon käsivoide!

Atopikin tuotteita

Pain hedelmähapponaamio!

Bybi Beautylta jotain ja Nuin tai Absolutionin huulipuna.

Ehdottomasti jotain syksyyn sopivia tuotteita, kuten kasvovesi, kasvorasva ja vartalorasva. Myös vaikkapa hammastahna 🙂

Öljyä kasvoille talveksi!

Joku kiva naamio 🙂

Nokkossuihkettä hipiää elävöittämään ja mieltä virkistää !

Whamisan ja Patykan tuotteet. ☺️

Päivävoide ja suolasaippua.

Niels Yard Remedies Wild Rose Beauty Balm, Whamisaa, Evolvea

Ravitseva hiusseerumi ja oliivisaippua

Ihana tehotuote kasvoille talvea kohden 🙂

Joku kosteuttava ja kenties myös kirkastava naamio 🙂

päänahkaa auttava tai kosteuttava hiusnaamio

Joku kosteuttava tai kirkastava naamio 🙂

Uusi silmänympärysvoide olisi ihana!

Joku ihana kasvojen kuorintavoide!

Jotain tosi kuivalle ja atooppiselle iholle soveltuvaa. 🙂

tuote kasvojen kuorintaan, apua akneen tai meikinpoistoaine 🙂 vegaanisena tietenkin

Kasvojen kuorinta ja huulipuna!

Atooppisille silmänympäryksille voide tai naamio 👀

Vastaa käyttäjälle Sanna S. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.