Menu

Voita Järki Särki ja Voi hyvin hunaja-tuotteita

Luitko jo eilisen postauksen liittyen keittiöni kalavallankumoukseen? Järki Särki on mullistanut arkiruokailuni kertaheitolla, vaikka en edes ollut osannut kaivata sitä.

Tai no tavallaan kaipasin: en ole vuosiin ostanut tonnikalaa, mutta silloin kun lopetin sen, harmittelin, ettei ole olemassa ekologista ja herkullista kalasäilykettä. Ja usein kun ostan lohta — koska sen saa ruodottomana, ja koska lapset — mietin, että olen huono ihminen, kun en osa jotakin muuta kalaa ja perkaa sitä.

No nyt ei enää tarvitse harmitella, koska kotimainen Järki Särki on muuttanut kalageimin kerrasta! Purkista löytyy kahtena ihanana makuna tomaattinen ja valkosipulinen versio. Ihan törkeän hyvää sellaisenaan ja sitä voi laittaa ihan kaikkialle, kuin aikaisemmin sitä iänikuista tonnikalaa. Ja katsopa mitä tapahtuu, kun purkkiin työntää sauvasekoittimen:

Särkivaahto, tai -majoneesi on aivan tajuttoman hyvää ja niin helppoa, että ei meinaa todeksi uskoa. Löydät enemmän infoa ja myös helpon pastareseptin mun eilisestä postauksesta.

Arvomme tällä viikolla blogissa Järki Särki – ja Voi hyvin -hunajasatsin. Komppa-Seppälän tila on molempien tuotteiden takana, joten miksei laitettaisi jakoon sekä kalaa että hunajaa! Voit voittaa itsellesi Voi hyvin -hunajatuubin ja -purkin, sekä molempia Järki Särki -makuja (luomutomaatti & yrtit sekä savustettu & luomuvalkosipuli), kun kerrot kommenttiosiossa, minkä Järki Särki -maun haluaisit kauppaan seuraavaksi? Arvonta on käynnissämyös FB:ryhmässä, joten kommentoimalla sielläkin, on voittamiseen tuplamahkut!

Vastausaikaa on sunnuntai-iltaan klo 23:00 saakka, onnea skabaan!

34 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Hei. Tuo on kyllä hyvä tonnikalan himoitsijalle :).. jotain tulista esim chili/lime järki särki tuote, sopisi hyvin minun ruoanlaittooni.

…jo mainittu 😀 mutta pitäisin kovin lime/chili -variaatiosta

Ehdottomasti tässä, kuin muissakin uutuuksissa kaipaan yksinkertaisuutta. Savusärki öljyssä ilman makuja on mainio tuote. Isäni teki sitä vielä eläessään ja hyvin maistui. Ruokarajotteiset kaipaavat myöskin uusia tuotteita, ettei ihan kaikkea tarvisi aina tehdä itse. Kaikki lisäkoodit ja mausteviritykset vain estävät helposti edes testaamisen.

Jouluksi sinappinen ja ensi kesään tillillä maustettu.

Perinteinen tilli

Chili maistuu aina!

Yrttinen!

savustettu&tilli

Lime/chili, sinappi/katajanmarja ja joku pohjoisella marjalla ryyditetty 👌😋

Ai että mikä herkku, mummo teki tuota vuosia itse ja oli aivan mielettömän hyvää, tomaattia, tilliä ja valkosipulia, se on parasta 🙂

Mangosärki maistuisi!

Tilliä ja toinen savua

Pelkästään savustettu.

Perinteinen tilli-sitruunapippuri voisi olla hyvä vaihtoehto

Noi kaikki maistu.. Hyvää kalaa

Thai -mausteilla tai meksikolaisella twistillä!

Perinteinen sitruuna&tilli.

chili ja öljy vois olla hyväyhdistelmä, miksei myös sipuli

Sitruuna maistuisi.

Tilli tai savustettu

Savustettu voisi olla jännä

Tomaatti-sipuli maistuisi

Pippuri

Tilli ja savu.

Tilli ja savu!

Maustamaton, jossa kalan lisäksi vain suolaa ja oliiviöljyä.

Tilli & sitruuna!

Tilli ja sitruunapippuri niin kalan oma maku ei peity liikaa. Pitääkin zoomailla näitä kauppareissulla.

Inkiväärisärki! Inkivääri maistuu ja on terveellistä kaiken muun lisäksi!

Ananassärki vois olla jännää 🙂 Oon oppinu arvostaan sellasia erikoisempia makuja viime aikoina.

Chili toimii aina 🙂

Inkivääri-chili-lime ois ainakin hyvä, miksei myös valkosipuli-yrtit.

Hunaja-sinappi 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.