Menu

Voita uudistuneen Globe Hopen laukku ja pipo

Kierrätysmuodin pioneeri Globe Hope lienee brändinä tuttu melkein kaikille, ja olen moneen otteeseen tuonut tätä hienoa yritystä esille täällä Kempparissakin. Silti; en ehkä ole ainut, joka on toivonut, että brändi vähän freesaisi ja uudistaisi lookkiaan. Se on nyt kuulkaa tehty!

Globe Hopen uusi mallisto julkaistiin viime viikolla ja ilahduin suuresti nähdessäni, kuinka isosti ja vakavissaan muutoksia on tehty. Meininki näyttää uudelta logoa myöden ja sen lisäksi brändillä on kokonainen luonnonkosmetiikkamallisto: Miia Höytö -kosmetiikka on tästä eteenpäin Globe Hope -kosmetiikkaa (tästä lisää myöhemmin!).

Käytännössä Globe Hope on muuttanut värikkään kierrätyslookin minimalistisen skandinaaviseksi. Koko mallisto on mustaa, valkoista ja harmaata, lisäksi löytyy tehosteväreinä vaaleanpunaista ja petrolinsinistä. Uskon tämän malliston tavoittavan varmasti sellaisia kuluttajia, joille ”kaikki maailman värit” ja räikeä kierrätysmeininki olivat liikaa. Brändillä on aivan sama arvomaailma ja toimintaperiaate kuin aina — jo olemassaolevien materiaalien uudelleenkäyttö — mutta nyt fokuksessa on isosti myös estetiikka.

Kyllä tuotteet yhä Globe Hopeksi hyvin tunnistaa, mutta ne ovat huolitellumman näköisiä. Kaipaan kyllä tiettyjä juttuja siitä vanhasta — esimerkiksi ne mainoslakana-bomberit olivat ihan huikeita — mutta jos ajatellaan isoa yleisöä, uppoaa tämä meininki varmasti kuluttajiin paremmin.

Uuden lookin ja tuotteiden takana ovat suunnittelija Anssi Ruokokoski ja myös Miisa Asikaisella on ollut sormensa pelissä. Logon ja lookin lisäksi Globe Hopen nettisivut on uudistettu täysin, käy kurkkaamassa.

Viikon arpana arvomme Globe Hopen Huurre-kassin (kuva alapuolella), joka on tehty messumatoista. Kahvat ovat laukkuteollisuuden ylijäämänahkaa. Mallailin laukkua viime viikon pressissä ja se on ihanan simppeli, tilava ja monikäyttöinen. Voittaja saa myös turvevillaisen Hanki-pipon, jota on kolmessa värissä (voittaja saa valita värin itse). Kuvan vaaleanpunainen on mun suosikki. <3

Kerro kommenttiosiossa, miltä uudistunut Globe Hope mielestäsi näyttää ja mitä tuotteita kaipaat seuraavaan mallistoon? Vastausaikaa on sunnuntai-iltaan klo 23:00 saakka. Voittajia arvotaan kaksi: yksi täällä blogissa ja toinen FB-ryhmän puolella.

Onnea skabaan!

165 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Mallisto näyttää raikkaalta ja suomalaiselta!

    Tykkään tyylistä, olen aina tykännyt <3

    Toivoisin slipoveria tai liiviä ja kameralaukkua 🙂

    Tässä uudessa mallistossa erityisesti laukut ovat mieleeni. Ne näyttävät järkeviltä ja helppokäyttöisiltä.

Tyylikkäältä näyttää, mutta missä ovat vaatteet? Olen käyttänyt vuosia Globe Hopen kestäviä kledjuja, mutta nyt niitä ei näytä enää olevan tarjolla. Nyyh.

Uusi mallisto on ihanan selkeä ja yksinkertainen ja juuri siksi ajattoman tyylikäs. Jos mahdollista, yksi tuote voisi olla viitta/poncho syksyn ja talven koleisiin ilmoihin.

Näyttää tasokkaalta ja tyylikkäältä. Värit miellyttää. Neuletakkeja kaipaisin.

Vihdoinkin! Näyttää todella hyvältä! Jonkun muhkean villatakin minäkin kaipaisin mallistoon.

Tyylikkään näköisiä! Joku neule lisäksi.

No nyt on hyvännäköistä tavaraa, ihan eri meininki kuin ennen! Lapsille vaatteita. Niitä toivoisin enemmän kierrätysmateriaaleista.

Erittäin tyylikästä!
Myös lapsille suunnattua mallistoa kierrätysmateriaalista toivoisin.

Uu, lupaavalta näyttää! Kestävistä kankaista kaipasisin myös isoja mutta kevyitä kasseja esim jumppakamoille. Ei tarvitsisi olla reppu, mutta joku pitkä hihna pitäisi olla että saisi myös selännpuolelle kassin. 🙂

Upeita haluaisin nuo kaikki! Turvevillainen neuletakki olisi upea!

Tyylikästä. Uusi tyyli sopii hyvin minulle 😊

Nyt näyttää hyvältä! Minä näkisin mielelläni tuotevalkoimassa tuotteita myös kodin sisustukseen

Ihanan selkeä mallisto 🙂 pikkulaukku olisi toivottu uutuus

Ihanan simppeliä ja ajatonta! Mee laik!

Kodin sisustukseen liittyvät tuoteet saavat täältä myös puoltoäänen. Sama design ja materiaalien kierrätys toimisi varmasti tyynynpäällisistä mattoihin.

Näyttää todella hyvältä! Ja valtava valikoima kaikkea! Ehkä viltit/torkkupeitot tms olisi sellaisia, mitä voisi harkita ostavansa myös. Kierrätetystä luonnonmateriaalista. Kauppojen viltit on usein muovia..

    Moi Annika,

    onnea – olet voittanut tässä Globe Hope- arvonnassa.
    Laitoin sulle just meiliä 🙂

Uudistunut Globe Hope näyttää todella hyvältä! Neulepaitaa toivoisin.

Tyylikkäät sivut ja tuotteet. Vaatteita ja erityisesti mekkoja jäin kaipaamaan.

Näyttää todella hyvältä. Selkeää, ajatonta ja tyylikästä. 👌

Upealta näyttää, joskin aika samanlaiselta nyt mitä moni muukkn vastaava brändi! Turvevillasta lisää tuotteita kaipaisin!!

Tykkään tosi paljon! Neutraalien värien ja selkeiden linjojen rakastajalle uusi suunta näyttää huipulta. Asusteet on jotenkin aina helposti lähestyttäviä ja itse kaipaisin varmaan ihania laukkuja valikoimaan lisää.

Näyttääpä ihanan freesiltä! Tulee varmasti itsekin tartuttua Globe Hopen tuotteisiin useammin uudistuksen jälkeen.

Hyvältä näyttää, mutta onhan nämä vähän tällaista massaa, jota tekee moni muukin, hieman on kyllä ikävä värejä. Seuraavassa mallistossa siis värit takaisin ja joku meikki/toilettilaukku olisi kiva, siinä tällainen tyylikäs tumma olisi kiva.

Näyttää tyylikkäältä!
Valikoima näytti melko kassipitoiselta, toivoisin laajempaa valikoimaa.

Tyylikkäältä näyttää, odotan huopajakkuja

Mallisto vaikittaa tyylikkäältä ja ajattomalta, mutta kuitenkin ihanan raikkaalta ja nuorekkaalta.

Vähän itteä harmittaa, kun meni vähän liiankin pelkistetyksi ja ”muodinmukaiseksi.” Toivon että jatkossa tulisi uniikkeja asusteita, joista brändi ennen tunnettiin.

Muuten kyllä tykkään uudesta ilmeestä, upgradeerasi kyllä koko brändin sille tasolle jolle kuuluukin!

Hienosti päivitetty kokonaisuus!

Ihanan raikas, tosiaan omaa silmää miellyttää nykyinen look enemmän! Ja tuo pipo 😍😍

Näyttää hyvältä, tyylikkäältä ja ajattomalta. Neuletakki olisi kiva 🙂

Uusi GH päivittyi tähän päivään, freesi ja trendikäs. Me like!

Ah niin ihania! Kauniita ja simppeleitä, mutta silti persoonallisia ja helppo yhdistää räväkkämpäänkin tyyliin. Kivoja sormikkaita/lapasia voisi löytyä myös ja ehkä joistain laukuista värikkäämpää vaihtoehtoa.

Uusi mallisto näyttää ihanan selkeältä ja raikkaalta. Jotain lämmittävää isoa huivia tai neuletta kaipaisi näin syksyn kynnyksellä! 😊

Näyttää aivan upealta! En ole aiemmin hankkinut merkin tuotteita, mutta jatkossa todennäköisesti kyllä. Asusteet ja perus arkivaatteet on aina tervetulleita mallistoon.

Pidän kovasti Globe Hopen ideologiasta ja olen ennenkin poiminut heiltä ne ”tylsimmät” harmaat eli hillityimmät tuotteet. Tykkään uudesta ilmeestä!

Odotan ensi mallistolta kokonaan luonnonmateriaalia olevia tuotteita, esimerkiksi Hanki-pipo turvevillalla ja villalla 🙂 Ihania värejä pipossa! Persoonalliset värit saisivat kyllä näkyä koko tuotevalikoimassa, samoin kuin persoonallinen tyylikin, kun on aika semmosta perussettiä tämä nykyinen Globe Hope.

Upea 😍
Takkeja ja neuleita kaipaan 👍

JEE! vihdoinkin!! halusin niin tykätä ennenkin, mutta mulle sen aikainen oli liikaa.

vitsi, nyt on kyllä aivan mahtava meininki!

miia höyhtöön toivoisin muovin käytön lopettamista, uudelleen-täyttöpakkauksia!

ja globe hopen mallistoon ajattomia, ’hyvänmallisia’ housuja.

Hyvältä näyttää! Pipoja ja huiveja ei ole koskaan liikaa joten niitä toivon lisää mallistoon.

Hyvältä näyttää!
Kaipaisin Globe Hopen vaatteisiin pienempiä kokoja, nykyinen mitoitus on (minullepienikokoiselle) liian suuri.

Mallisto näyttää erittäin upealta, se on tyylikäs ja ajaton. Villatakki-ihmisenä kaipailisin vielä erilaisia neuleita valikoimaan.

Hyvältä näyttää 🙂 Moneen sopiva ja tyylikäs! Lasten mallistoa kaipaan minäkin. Ja laukkuja, joissa paljon, paljon taskuja…

Hyvältä näyttää 👍

Näyttää todella hyvältä, tykkään! 🙂

Huurre kassi ja Hanki pipo valikoiman kermaa! Hintaan nähden laatu yhdessä tyylin kanssa kohdannee nyt paremmin. Turkoosin ja vaaleanpunaisen sävyt jättivät hiukan kylmäksi, ja jotain persoonallista jäi uupumaan. Ensisilmäys kuitenkin kiinnitti yksinkertaisella tyylikkyydellä huomion ja saa varmasti palaamaan etenkin laukku valikoimaan uudelleen

Tyylikkäältä näyttää! 👍Toivoisin mallistoon neulepaitoja.

Ihana uudistunut look, jonka mukaisia vaatteita odotan!

Näyttää hyvältä, tyylikäs uudistus! Ja tuo vaaleanpunainen pipo on ihana! Toivoisin ehkä jotain sisustustavaraa, joka jatkaa tätä samaa tyylikästä linjaa.

Onpas herkut värit ja tosiaan, eivät ole riemunkirjavia, vaikka niistäkin toki tykkään. Peukku siis tälle uudelle ilmeelle. Takkeja ei voi koskaan olla mallistossa liikaa, varsinkaan syystakkeja

Ihanaa, uusi ilme on kaunis ja mielelläni ottaisin molemmat, sekä laukun että pipon käyttöön 🙂 Eniten tällä hetkellä kaipaisin ihania laadukkaita neuleita kylmenevään syksyyn. Toimisiko turvevilla myös neuleessa? 😉

Uudistunut mallisto näyttää harkitulta ja aika ihanalta! Hihkaisin hiukan ääneen kun näin uuden ilmeen! Toivoisin, että uudessa mallistossa olisi syystakkeja♡

No nyt on tyyliä. Huurre-laukku on just se, mikä on ollut haussa jo pitkään. Niin täydellinen, ettei hetkeen osaa muuta kaivatakkaan.

Tyylikkäältä näyttää 👍 Lämmin talvitakki ois ihana.

Ihanan tyylikästä! Lämmin neuletakki ois jees.

Tykkään! Aiemmin brändi on omalla kohdallani jäänyt käyttämättä, vaikka sen periaatteita arvostankin. Tuotteet kun eivät ole osuneet ihan omaan tyyliini. Näistä kuitenkin moni näyttää tosi kivalta ja voisin hyvinkin kuvitella käyttäväni niitä. Vaatteita toivoisin lisää, neuleita ja takkeja erityisesti Suomen syksyyn ja talveen!

Hyvältä näyttää! Uudistunut hienosti ❤ 👍

Näyttää tosi hyvältä! Moderni, mutta silti yksilöllisen leiman omaava. Kaiken mustan ja harmaan keskellä tuo vaaleanpunainen Hanki-pio on kuin karamelli <3

Hyvältä näyttää 🙂 Ehkä turhan samansuuntaista muiden merkkien kanssa. Lapsille olisi kiva saada tuotteita.

Reput on todella hienoja! Juuri sellasta, mitä olen etsinyt. Simppeliä, tyylikästä designia. Kiinnostavana lisänä myös luonnonkosmetiikka. Kaipaisin vielä lisäksi esimerkiksi neuletakkia mallistoon.

Aivan ihana uusi mallisto! Simppelin tyylikäs, mutta silti oman tyylinen, helppo yhdistellä. Mulle on uusia tuttavuuksia nuo kosmetiikkatuotteet, en tiiä onko miten paljon ollut niitä aikaisemmin. Ehdottomasti kaikki asusteet kiinnostaa, mutta tuo laukku ja pipo… Ah kyllä käyttöä olis syksyn viileneviin säihin! 😍

Erittäin hyvältä! Oon just niitä, ketkä on ajautunu Globe Hopen tuotteiden luota pois koska liian värikäs meininki. Nyt on tyylikästä ja tarpeeksi simppeliä!

Kaipaisin seuraavaan mallistoon laadukkaita t-paitoja, huppareita ja kollareita!

Ihanan raikkaalta ja yksinkertaiselta näyttää! Kaipaisin mallistoon jotakin jumppakassiksi soveltuvaa 🙂

Siisti ja simppeli ❤️

Ihanan raikas!

Tuo laukku on aivan täydellinen!

Näyttää hyvinkin freesiltä, me like! Voisiko mallistoon tulla tyylikäs heijastinliivi? Käyttöä olisi niin kävelijöillä kuin fillaristeillakin Suomen krhm, pitkähkössä pimeässä kaudessa!

Ihana! Skarppi lyhythihainen pusero olisi jees!

Näyttää tosi tyylikkäältä!

Uusi mallisto on kaunis! Yksinkertaisia kappaleita on helppo yhdistellä mihin tahansa kokonaisuuksiin, joten käytettävyyskin lisääntyy :). Syksyn lähestyessä kaipaan etenkin paksuja pusakoita ja yksinkertaisia housuja.

yksinkertaisesti kaunis design ja miellyttää kyl meikeläisen silmää 🙂 Syksyn tullen muhkeita kietaisuhuiveja, joihin kääriytyä kaipaisin 🙂

Todella freshin ja tyylikkään näkönen. Tykkään tosi paljon. Tykkäsin vanhasta Glope Hopesta myös paljon, ja vähän jännitti mitä uudistuminen tuo tullessaan, mutta pelkkää tyylikkyyttä, tykkään! Vaatteista itse olen enimmissä määrin kiinnostunut, niitä jään odottelemaan vielä innolla.

Ihanalta näyttää! Vaatteita ja laukkuja tarvii aina 😉

Onhan nuo tyylikkäitä, mutta pitääkö kaiken olla mustaa ja harmaata… itse pidän purjekankaista ja väreistä. Niitä on itselläni liian vähän. Hinnat olisivat ainakin aiemmin olla edullisempia.

Todella onnistunut ilmeen freesaus omaan silmääni. Ottaisin useamman laukuista kaappiini enemmän kuin mielelläni. Toivottavasti valikoimaan tulee myös simppelin tyylikkäitä vaatteita!

Laadukkaan oloinen mallisto. Kestohevipusseille olisi käyttöä 😊

Tykkään näistä kovasti!! Oikeanlainen muutos!
Todella ihana tuo pipo.

Kaipaisin päähineitä kesään!

Todella freesi muutos! Mielenkiinnolla jään odottaman mitä vielä tulee 🙂

Tyylikkäitä ja viimeisen päälle huoliteltuja tuotteita. Ihmettelen kovasti, missä vaatteet. Minulla on pari tosi kivaa mekkoa käytössä. Olen tykännyt kovasti niistä.

Uudistus näyttää raikkaalta ja kiinnostavalta, takaa suomalaisen käsityön ja laadun. Trendikäs suomalainen ❤️

Ihanan raikkaan näköinen uudistus,merkki hyvän simppeli. Uutuuksia mielenkiinnolla odotellen. Mekkoja/hameita!!

Toi vaaleenpunanen pipo ois niin <3

Ihana😍💓 Voisin käyttää kaikkia!

Ah, niiiiiin ihana tuo uudistunut ilme! Tyylikäs 👌🏼 En osaa kaivata mallistoon mitään muuta..?

Värimaailma vaikuttaa nyt paremmin aikaa kestävältä. Oikein hyvältä näyttää 😊

Tasokasta on! Mutta silleen hauskalla tavalla. Huivit ja korut tekis terää!

Vitsi miten kiva uus look! Glope hope on vielä vähän tuntemattomanpi mulle mut tän uudistuksen myötä tulee kyllä mun uus lemppari! Ja tuon superihanan pipon lisäksi voisin kuvitella päälleni ihanasti lämmittävän muhkean neuleen

Uudet tuotteet näyttää kyllä tosi freessiltä ja tyylikkäältä! Ilo nähä, kuinka kierrätysmateriaaleista saa oikeesti tosi laadukkaita ja hienoja tuotteita. Olispas kiva nähä kierrätysmateriaalista valmistettuja matkalaukkuja! Itse oon enemmänkin kyllä rinkan tai repun kantaja, mutta joskus jos lähtee vähän pidemmäks aikaa reissuun tarttee matkalaukun. Ois siistii, jos vois hankkia tyylikkään ja kestävän matkalaukun, joka on kierrätysmatskuu!

Tyylikästä ja ajatonta! Värejä kuitenkin kaipaisin malliston simppelin muotoilun rinnalle. Mutta etenkin tuo pipo on aivan ihana!

Näyttää ihan loistavalta! Varmasti tulee ostettua jotain itselle 🙂 Lämmin, rento neuletakki olisi kiva lisä.

Upea, selkeä mallisto juuri itseäni miellyttävissä väreissä 😍 Minä kaipaisin samantyylisiä simppeleitä paitoja ja neuleita.

Hienoja laukkuja mutta itsekin kaipaisin vaatteita mallistoon.

Näyttää hyvältä! Erilaiset simppelit mutta jollain jujulla varustetut mekot on kivoja, niitä lisää.

Tyylikäs! Takit voisi olla hyvä lisäys uuteen mallistoon, ylipäätään vaatteita lisää.

Mallisto näyttää selkeältä ja modernilta ja aikaa kestävältä. Uuteen mallistoon kaipaisun lisää turvevillaisia tuotteita ja kestäviä vaatteita.

Uudistus näyttää todella raikkaalta ja etenkin reppu on todella tyylikäs! Tulevaisuudessa olisi kiva nähdä myös samojen arvojen mukaan valmistettuja tyylikkäitä koruja.

Uudistus näyttää tyylikkäältä ja modernilta. Ei uskoisi kierrätysmateriaaleista valmistetuiksi ekologisesti valmistetuiksi tuotteiksi. Huisia!

GH uusi mallisto on tyylikäs ja värit valittu hyvällä maulla. Ne on oma lemppariasiani uudistuksessa, mun lemppariväri sininen etenkin! Tuo vaaleanpunainen pipo näyttää myös niin lempeän pehmeältä, että se päässä ajattelisi varmasti vaan ihania ajatuksia! 😀

Lisäyksenä mallistoon toivoisin asusteita, kuten vöitä, ja kodin tuotteita, mistä mietin lähinnä sellaisia kankaasta tehtyjä säilytyskorijuttuja esim. hyllyille ja vaikka roskien lajitteluun. Talven lähestyessä voisin lahjaksi ostaa myös sellaisen auton tuulilasin päälle laitettavan hupun.

Yksinkertainen on kaunista! Neuleita kaipailisin.

Mustavalkoisuudessaan muistuttaa Marimekkoa… toivoisin tyylikästä fanny packiä 😀

Jo oli aikakin! Hyvältä näyttää! Mutta eikö siis enää lainkaan vaatteita? Oho.

Tosi tyylikäs! Lisää turvevillaa, huivi pipon kaveriksi tai joku ihana neule! 😍

Uusi pelkistetty, moderni muotokieli miellyttää.
Plussaa trendikkäistä väreistä.

Huiveja kaipaillaan syksyyn!

Kaunista ja simppeliä, ajattomuus viehättää.

Todella kaunis mallisto! Tulevaisuudessa voisin kaivata huiveja! <3

Hyviltä nämä tuotteet näyttää mitä esillä on, ja totta että osa vanhoista vaatteista ym oli vähän turhan retroja monen makuun. mutta.. jotain omaleimaista tässä muutoksessa mielestäni hävisi. jotain vaatetta, esim. t-paitoja, neuletakkia tms olisi kiva saada uuteenkin mallistoon!

Ihanan raikas mallisto, ja tuo vaaleanpunainen pipo on aivan ihana <3

Vau, ihania tuotteita. Erityismaininta vaaleanpunaiselle pipolle! Muhkea huivi voisi olla hyvä lisä.

Todella hienoja! Neuleita ja kenkiä lisää.

Tyylikäs, elegantti ja selkeä

Yksinkertainen ja tyylikäs joskin ei kovin massasta erottuva. Muhkea huivi tai neule mukaan

Tyylikästä 💜 musta, pinkki ja harmaa -lempivärit. Toivoisin muhkeaa neuletakkia.

Onpa raikas ja tyylikäs mallisto, neuleita voisi olla lisää. 🙂

Upeita! Kiitos niistä.
Villatakkia minäkin kaipaan.
Ihan tavallista, ohutta takin alle.

Uusi hillitty staili miellyttää. Toki omistan kosolti Globe Hopen erikokoisia pussukoita ko ennestäänkin. Esim. mustat turvavyösyä tehdyt pussukat on nekin olleet vuosia hyvässä käytössä. Turkoosi sattuu olemaan oma lempiväri niin hyvää sekin.

Tyylikäs ja fresh uudistus!
Kaipaisin uusia housuja niin vaikka semmoset sopisivat uuteen mallistoon!

Tyylikkyys on ensimmäinen ajatus, minkä mallisto herättää.

Toivoisin seuraavaan mallistoon mukaan arkivaatteita, niin lapsille kuin aikuisille.

Linjakasta ja tyylikästä muotoilua, tykkään kovasti! Asusteet ovat aina tervetulleita, koruista laukkuihin!

Nyt näyttää siltä, että Globe Hope tavoittaa isompaa yleisöä. Tyylikkään näköistä! Toivottavasti jatkossa tulee myös vaatteita, aikaisemminkin on ollut tosi kivoja leikkauksia mutta värit eivät ole iskeneet.

Uudistus vaikuttaa hyvältä. Alusvaatteita kaipailisin lisäksi mallistoon.

Mallisto on simppeli ja aikaa kestävä. Hoksasin, että sivuilla on vertaile tuotteita osio, siihen vertailuun voisi laittaa tuotteiden päästöistä tietoa. Tämä lisää tietoisuutta ja innostaa pohtimaan päästöjä muissakin valinnoissa. Päätös tuotteiden väliltä voisi syntyä päästöjen perusteella. Myös lahjaksi ostettuun tuotteeseen olisi kiva lisätä tämä tieto.

Todella tyylikkään näköistä! Löysin nopealla vilkaisulla jo monta sellaista tuotetta, jotka olisi just eikä melkein omaan makuun.

Ihgui. Pidän selkeästä muotokielestä.

Tuotteet näyttävät laadukkailta ja tyylikkäiltä. Onnistunut muutos! Samankaltaiset tuotteet kiinnostavat.

Mallisto on kiinnostava ja soveltuu yhä useammille ihmisille tyylinsä puolensa, eli oikeaan suuntaan mennään!

Toivoisin valikoimiin mm. mekkoja tai hameita (a-linjaisia), jotka sopisivat tyyliltään arkisin hyvin joka paikkaan.

Omakin suosikkiväri vaaleanpunainen näissä pipoissa
Tässä olisi innokas käyttäjä sille ja kassille 😊

Upea uusi ilme!! Tykkään tosi paljon. Pieniä, mutta tilavia ja tyylikkäitä käsilaukkuja kaipaa aina jokusen lisää 😊

Minimalistinen ja hillitty. Jäin kaipaamaan vaatteita ja värikkyyttä.🌻

Uusi mallisto on ihanan selkeä ja ajaton, pitkäikäinen siis. Toivoisin mallistoon huiveja, joita voisi käyttää aina ja kaikkialla. Eripaksuisia siis 🙂

Ihan ok. Kaipaan edullisia ja ekologisia vaatteita.

Why not…
Ettei van hukkuisi muihin samantyylisiin.. hiplaamalla varmaan materiaalin tuntu esiin (erottaa muista?)

Neuleet toiveena …

Hyvältä näyttää 🌼

Pitkä neuletakki olisi kiva.

Uusi mallisto on raikas, pelkistetty ja tyylikäs, juuri minun makuuni sopiva! Haluaisin pipon kaveriksi sopivia huiveja.

Uusi ilme on selkeästi aiempaa raikkaampi! Odotan innolla parempaa tutustumista kosmetiikkaan

Raikasta ja kaunista, mutta tykkäsin kyllä entisestä hippibohotyylistäkin. Ikävöin mainosbombereita ja mekkoja, joissa oli asennetta.
Onneksi laukut jäivät.

Hyvän näköiset uudet sivut ja mallisto. Olen etsinyt pidempään ajatonta ja ”ikärajatonta” bucket hattua. Sellainen olisi kiva uuteen mallistoon.

Uusi, pelkistetympi tyyli on enemmän minuun makuun. Arvonnassa oleva laukku on ihana!!! Toivon jatkossakin selkeitä, joskin persoonallisia ja monikäyttöisiä tuotteita.

Selkeä, siisti ja simppeli!
Kaipaisin mallistoon naisten ulkoilutakkia.

Laukut on minun heikko kohta eli niitä lisää. Minusta on hienoa, että laukkuihin käytetään ylijäämänahkaa, joka muuten olisi jätettä. Mustat nahkalaukut, joissa on jotain hauskoja yksityiskohtia on minun juttuni.

Jo sun insta stoorissa ihastelin tota pipoa!! Meinasi mennä kahvi väärään kurkkuun kun olikin globe hope kyseessä. Uudistunut mallisto näyttää kivalta, vaikka jokseenkin valtavirtaiselta. Seuraavaan mallistoon joku global hopen oma juttu, joka tekisi siitä hieman omalaatuisemman 🙂

Olen aina pitänyt Globe Hopen tuotteista, varsinkin persopersoonallisista mekoista ja laukuista. Uusi mallisto on niukkalinjainen ja moderni, mutta GH:n omintakeinen tyyli on selvästi tunnistettavissa. Tykkään!

Simppelin ja nätin näköistä. Erityisesti tuo Huurre -laukku osui silmään. Jokin neule pimeneviin ja viileneviin syysiltoihin olis kiva.

Vähän edullisempia kännykkäpussukpita joissa jonkinlainen narusysteemi että saa käsilaukkuun kiinni.

Vähän edullisempia jonkinaisiakännykkäpussukpita joissa jonkinlainen narusysteemi että saa käsilaukkuun kiinni.

Tosi raikas ja selkeä uusi tyyli! Jään kaipaamaan kenkiä.

Näyttää hyvältä näin aikuiseen 50+ makuunkin!!!

Hyvä uudistus.

Ihanalta näyttää!

Mallisto näyttää ihan älyttömän voolilta!

Raikas, selkeä, pelkistetyn tyylikäs 👌☺️

Pelkistetty on kaunista, mutta itse kaipaisin kuitenkin värejä.

Yksinkertaisen kaunista <3

Ihania, simppeleitä tuotteita! 😍

Ihanan moderneja malleja 🙂

Ihanan simppeliä tyylikieltä! Kaulakorut ois kivoja!

Ihanan yksinkertaista muotokieltä. Toivoisin koruja.

Erittäin hyvältä näyttää uudistus ja valikoima on kasvanut huimasti siitä mitä viimeksi olen sivuilla käynyt. Mitään uutta tuotetta en äkkiseltään keksinyt.

Hei mahtavaa GH! Olette olleet aina edelläkävijöitä ja näköjään myös uudistuskykyisiä. Neulemekko syksyyn olis kiva.

Ihanalta näyttää. Neuletakki olisi mukava.

Uusi Globe Hope on tyylikäs ja minimalistinen! Kaipaisin kuitenkin vaatteita takaisin, ihan perusvaatteita, kuten T-paitoja tai pitkähihaisia puseroita.

Uusi Globe Hope on ajaton, tyylikäs ja kiinnostava! Kaipaisin kokoelmaan plus-koon vaatteita.

Näyttää kauniin pelkistetyltä 🙂 Pipojen kylkeen sopisi mätsäävät hansikkaat tai huivi.

Hieno uusi ilme!
Laukunjärjestäjä olisi hyvä, niitä etsiessä en ole vielä törmännyt ekologisiin vaihtoehtoihin

Kiva, että Globe hope pystyy myös uudistumaan, mutta jotenkin tämä uusi tyyli on nähty jo monessa muussa merkissä. Ei mitään omaperäistä, ainakaan noissa laukuissa. Vanha oli jotenkin kotoisa eikä jäljitellyt mitään. Toki tyylikkäitähän nämä ja mieluusti kantaisin tuota kassia pipo päässä. 🙂 Valikoimaan toivoisin myös isompia laukkuja, weekender-tyyppisiä.

Uusi lookki toimii! Erilaiset toilettilaukut ja pussukat kiinnostaisivat minua.

Mallisto näyttää tyylikkäältä, ajattomalta ja skandinaaviselta! 😍 T-paidat ja neuleet olisivat hyvä lisä valikoimaan.

Vastaa käyttäjälle Maria F. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.