Tuontivillasta suurin osa tehotuotettua — kotimaista poltetaan

Joskus postaukset lähtevät vähän käsistä, niin kuin viime syksyn Myssyfarmi-arvonta, johon otti osaa lähemmäs 2000 lukijaa. Tuolloin mietimme, että miksi niin perinteisen tuotteen kuin villapipon arvonta, saa ihmiset hullaantumaan. Kyse ei kuitenkaan ole satojen tai tuhansien eurojen arvoisesta voitosta, puhutaan kympeistä. Ja pipoista.

No, en ihmettele toisaalta. Maailmassa, jossa kaikkea tuotetaan ihan liikaa, liian halvalla, liian kaukana, liian epäekologisesti, sekä ihmisiä että eläimiä epäeettisesti kohdellen, iso valtti on olla hyvis. Ja Suomessa, mummojen kutoma, kotimaisen lampaan villasta valmistettu pipo on hyviksisintä, mitä löytyy.

Villa on yksi lempimateriaaleistani, mutta toki haluan tietää, mistä se on peräisin. Tuntuu, että tässä melko tiedostavassa kuplassani monet eivät vielä hoksaa, ettei villa tarkoita vapaana kirmaavia lampaita, jotka hellävaroen keritään kerran, pari vuodessa.

Suurin osa vaateteollisuuden villasta on tehotuotettua ja tulee isoilta tuottajilta Kiinasta, Uudesta-Seelannista tai Australiasta, ja on paitsi eettisesti, myös ekologisesti ajatellen epäilyttävää. Vihreät vaatteet -blogin Anniina kirjoittaa:

”Eläinten kasvattaminen vaatii paljon maapinta-alaa, luonnonvaroja, energiaa ja vettä. Valtavien tilojen lammaslaumat aiheuttavat eroosiota ja luonnon monimuotoisuuden vähenemistä. Lampaiden kasvatus saa aikaan suuria määriä ilmastonmuutosta pahentavia metaanipäästöjä. Suurilla lammastiloilla elinolosuhteet ovat usein erittäin huonot ja eläinten kuolleisuus korkea.

Tehotuotannossa käytetään runsaasti kemikaaleja häätämään loiseläimiä. Huonosti hoidettuna nämä haitalliset kemikaalit pääsevät kulkeutumaan ympäristöön. Torjunta-aineet ovat haitallisia myös ihmisten ja eläinten terveydelle.

Raakavilla sisältää paljon epäpuhtauksia ja rasvaa. Villan pesuun tarvitaan paljon vettä ja korkeaa lämpötilaa, jotta lika ja rasva saadaan eroteltua villasta. Usein jätevedet puhdistetaan riittämättömästi, mikä kuormittaa vesistöjä.

Tänä päivänä vaatteissa käytetystä villasta suuri osa on merinovillaa, sen laadukkuuden ja pehmeyden takia. Merinolampaita tuotetaan erityisesti villan takia, ja eläinten iho on jalostettu poimuisemmaksi, jotta voidaan maksimoida saadun villan määrä. Villan valtava määrä voi tehdä eläimen olosta entistä tukalampaa, ja se on alttiimpi loisille, jotka viihtyvät ihon poimuissa.”

Käsittääkseni Suomessa ei ole teho-lammastiloja lainkaan ja sikäli kotimainen villa on tuontivillaan nähden eettinen valinta. Ongelma vain on siinä, että suomalaisen villan potentiaali hukataan. Parhaillaan suomalaisesta lampaan villasta poltetaan ja ajetaan maakuoppiiin liki puolet. (Samalla kun ulkomailta tuodusta villasta suurin osa on tehotuotettua ja eettisesti arveluttavaa.) Tilanne ei ole ongelmallinen vain meillä, vaan kyse on Euroopan laajuisesta ongelmasta; Ruotsissa villasta hukataan tutkitusti 60%. Tilanne on tämä, koska hävittäminen on halvempaa, kuin materiaalin jalostaminen käyttöön. ”Villan työstäminen kehräämökuntoon vaatii tuottajalta paljon työtä keritsemisessä, lajittelussa, pakkaamisessa ja kuljetuksessa eikä siitä maksettava hinta kata työpanosta. Osa villasta päätyykin jo tiloilla kompostiin.” kertoo Ylen juttu parin vuoden takaa. Myssyfarmin perustaja Anna Rauhansuu (kuvassa alla) vahvistaa hävikkivillaongelman ja toteaa, että tilanne on tämä, koska villa on ”vain sivutuote”. Varsinainen bisnes tehdään lampaanlihalla, taljat ja langat ovat marginaalista tuloa siinä sivussa.

Kotimainen, hyvälaatuinen ja vieläpä kilpailijoihin nähden eettinen ja ekologinen materiaali, jolla on selkeä käyttöpotentiaali, päätyy maakuoppaan ja poltettavaksi. Käsittämätön tilanne.

Rauhansuuta harmittaa lisäksi alan viherpesu: ”Kaikkien tärkeintä on kuitenkin se, miten kauan tuote kestää käyttöä. Heikkolaatuisten ja lyhytikäisten teepaitojen ompelu luomupuuvillasta Intiassa ei todellakaan ole mikään ekoteko vaan ympäristörikos” hän tuhahtaa. Osallistuessaan alkuvuodesta Berliinissä eettisen muodin suurtapahtumaan, the Ethical Fashion Show´hun, havahtui Rauhansuu alan yksipuoliseen ajatteluun:

”Näytti siltä, että valtaosalle eettinen muoti tarkoittaa vain sertifioituja raaka-aineita, kaikki muu pysyy ennallaan. Suunnitellaan perus teeppareita kivoilla teksteillä, valitaan luomupuuvilla raaka-aineeksi ja brändätään kaikki kivasti. Teetetään kangaskasseja, joissa lukee ”Be the change you want to see” tai ”There is no planet B” ja ollaan kovin eettisiä. Vai ollaanko? Todellisuudessa mikään ei muutu, raaka-aine vaan on luomulaatuista ja se ei vielä itsessään tee mistään tuotteesta eettistä. Kuten ei sekään, että myynnistä lahjoitetaan tietty marginaalinen prosenttiosuus hyväntekeväisyysjärjestölle. Se on viherpesua, se on päälle liimattu markkinointikikka. En kyseenalaista järjestötyön tärkeyttä, mutta omaa liiketoimintaa muutetaan vain todella muuttamalla alan konventioita, oletettuja toimintatapoja.”

Tämä turhauttaa itseänikin. Ekologisen muodin ja eettisen kuluttamisen kenttää yli 10 vuotta seuranneena, kokonaisekologisuuden merkitys on alkanut korostua. Pelkkä luomupuuvilla materiaalina ei tee tuotteesta parasta vaihtoehtoa, eikä myöskään reilujen työolojen takaaminen. Materiaali on yksi aspekti, ympäristövaikutukset toinen, ihmisoikeudet kolmas.

Itselleni tärkeintä on nykyään tuotteen kotimaisuus. Kun kulutustavara on suunniteltu ja tuotettu Suomessa ja vieläpä kotimaisista materiaaleista, on se mielestäni voittamaton.

Kotimainen lampaanvilla on raaka-aineena huikea ja on sääli, ettei sille ole olemassa enempää käyttösovelluksia. Myssyfarmi tekee upeaa maabrändityötä, joka on noteerattu Aasiassa saakka, toivottavasti muutkin innostuvat kotimaisesta villasta ja sen polttaminen voitaisiin lopettaa. Haistan tässä mahdollisuuksia kehitysprojekteille tai startupeille. Ottakaahan koppi!

Lisää aiheesta:

• Suomenlampaan villa on liian hienoa laitettavaksi kompostiin / Yle
• Mitä pahaa villassa voi olla? / Kulutus.fi
• Lampaanvilla ja merinovilla / Vihreät vaatteet
• Lammas tuli taloon / Kemikaalicocktail