Menu
Lue lisää

Sisältöyhteistyö. Olen saanut postauksen kirjoittamisesta palkan, mielipiteet ovat omiani.

The Silent Finn valmistaa luonnonkosmetiikkaa miehille

Onhan se ihmeellistä, miten kosmetiikkamarkkinoilla on perinteisesti totuttu palvelemaan lähinnä naisia. Suurin osa kosmetiikasta suunnitellaan yhä naisasiakkaita ajatellen, vaikka moni tuote sellaisenaan palvelisi molempia sukupuolia.

Toki ajattelun ymmärtää esimerkiksi tuoksujen kautta: naisia ja miehiä kiinnostavat erilaiset odöörit, ja itse tiedän kosmetiikan suunnittelusta Mádara-yhteistyöni kautta sen, että paitsi tuoksulla, myös esimerkiksi voiteen värillä on yllättävän iso merkitys kun mietitään, kummalle sukupuolelle tuote on suunniteltu. Mutta olisi aivan helppo valmistaa toimivia unisex-tuotteita, niitä vaan on yllättävän vähän. Lähes aina designilla tehdään jako feminiiniin tai maskuliiniin.

Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään mielikuvista ja tottumuksesta: naisten ja miesten ihot ovat vähän erilaisia, vaikka voimmekin käyttää monia tuotteita ristiin. Miesten iho on esimerkiksi naisten ihoa paksumpi ja tuottaa enemmän seebumia. Parranajokin erottaa sukupuolten ihonhoitotarpeet toisistaan.

The Silent Finn, luonnonkosmetiikka, luonnonkosmetiikkaa miehelle, luonnonkosmetiikkaa miehille, miesten kosmetiikka, ihonhoito, unisex kosmetiikka, herkkä iho, Kotimainen luonnonkosmetiikkamerkki The Silent Finn on oivaltanut sen, että kannattaa suunnitella ja markkinoida miehille. Ja kun tekee sen kunnolla, saattaa olla niin, että myös naiset kiinnostuvat. Perinteisestihän kela on mennyt päinvastoin, että jäbät käy mimmien purkeilla.

The Silent Finn kehitettiin, koska brändin perustajat kokivat markkinoilla olevan tarvetta nimenomaan miehille suunnitellulle luonnonkosmetiikalle, joka palvelee herkkää hipiää Suomen sääolosuhteissa. Tuotteet on suunniteltu jeesimään herkkää, ärsyyntynyttä, kuivaa ja toisaalta rasvaistakin ihoa, ja paitsi että purkkien sisältö on viilattu huolella kuntoon, on myös pakkausdesignissa oltu tarkkoja. The Silent Finn -tuotteiden simppeli, freesi ja sukupuolineutraali design on tässä ajassa kiinni ja voisin hyvin kuvitella nämä tuotteet ihan minkä tahansa trenditietoisen putiikin hyllyyn. Vaikka Mujiin!

Selitys huolelliselle designille löytyy merkin perustajatiimistä: brändin lookin suunnitellut Tony Dianoff on työskennellyt isoille merkeille, mm. Fazerille. The Silent Finn on pelkästään esteettisesti ajatellen luonnonkosmetiikkahyllyn kiinnostavimpia uutuuksia.

Tuoteperheessä on parhaillaan neljä tuotetta: puhdistusgeeli, kasvovoide, parranajovoide ja aftershave-geeli. Tuotekehitys on tehty yhdessä Naviterin kanssa tuotanto tapahtuu Suomessa. Pahvisten pakkausten sisäliepakkeissa on jopa pieni siniristilippu, jolla halutaan alleviivata suomalaisuutta. Se on varmasti kansainvälisesti ajatellen fiksua, sillä tapa jolla The Silent Finn juhlistaa introverttiyttä, yksin olemista ja hiljaisuutta, on uniikki ja vaikka tämä kuulostaa ärsyttävältä brändipuheelta: sille on tilausta. Yhdellä jos toisella alkaa tulla sosiaalisen median yltiöpositiivisuus ja tyrkkyys korvista. Kaipaamme vastapainoa. Suomalaisuudessa on paljon ammennettavaa.

The Silent Finn, luonnonkosmetiikka, luonnonkosmetiikkaa miehelle, luonnonkosmetiikkaa miehille, miesten kosmetiikka, ihonhoito, unisex kosmetiikka, herkkä iho,

The Silent Finn, luonnonkosmetiikka, luonnonkosmetiikkaa miehelle, luonnonkosmetiikkaa miehille, miesten kosmetiikka, ihonhoito, unisex kosmetiikka, herkkä iho,

Kollaasi: @thesilentfinn IG

The Silent Finn -tuotteet ovat kaikki vegaanisia ja kaukana kikkailusta. Sarjan tärkeimmät aktiiviaineet saadaan koivunmahlasta, punajuuresta, viinirypäleen siemenöljystä ja lisäksi tuotteisiin on lisätty B5-vitamiineja. Tällä tehococktaililla on saatu aikaiseksi herkälle iholle sopiva, hipiää rauhoittava ja hoitava combo.

The Silent Finn, luonnonkosmetiikka, luonnonkosmetiikkaa miehelle, luonnonkosmetiikkaa miehille, miesten kosmetiikka, ihonhoito, unisex kosmetiikka, herkkä iho,

Sarjan kasvopesu on mieto, tehokas ja ihoa rauhoittava puhdistustuote, jonka kelpuutan omaan käyttöönikin (irrottaa myös meikin). Tuoksu on supermieto sekoitus limeä, lakritsia ja absinttia. Kasvovoide kosteuttaa tehokkaasti ja sen sisältämä koivunmahla ja viinirypäleensiemenöljy pehmentävät ihoa ja antioksidanttiset ominaisuudet suojaavat ihoa ikääntymistä edistävältä hapettumiselta.

The Silent Finn, luonnonkosmetiikka, luonnonkosmetiikkaa miehelle, luonnonkosmetiikkaa miehille, miesten kosmetiikka, ihonhoito, unisex kosmetiikka, herkkä iho, Voide toimii kivasti yhteen Aftershave-geelin kanssa, joka on käytännössä kuin seerumi. Geeli on niinikään antiseptinen ja vähentää tulehdusta ihossa. Jopa Parranajovoidetta testasin (vaikka en kylläkään kasvoihin, heh). Iho on tuotteiden käytön jälkeen freesi ja pehmeä ja nämä todella vähentävät ihon punoitusta.

Itseäni huvittaa, miten nämä purtilot näyttävät ihan poikabändiltä. Kato nyt! Jokainen omana, coolina yksilönään, kaikki katsoen eri suuntiin, mutta ovat silti yhdessä. Hiljaiset suomalaiset.

The Silent Finn -sarjan viesti on mielestäni mahtava, onneksi myös tuotteet ovat hyviä! Olisi sääli, jos tämän hienosti rakennetun brändin ydin ei olisi kunnossa.

Perjantaista ystävänpäivää ajatellen: tässä on aika hyvä lahjaidea lähipiirin miehille. The Silent Finn löytyy ainakin Naturellen hyllystä ja Jolien verkkokaupasta,  hinnat liikkuvat 32 ja 46 euron välillä. Parasta sarjassa on, että se ei ole sarja vain miehille, vaan sopii ihan yhtä hyvin naisten ihonhoitoon. Mainio unisex-tuoteperhe, joka vieläpä näyttää kivalta kylppärissä. Peukku tälle!

Ei kommentteja Jätä kommentti

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.