Menu
Lue lisää

Postaus sisältää affiliate-linkkejä, jotka on merkattu tähdellä*. Affiliate-linkit vievät verkkokauppoihin, joista postauksessa mainittuja tuotteita voi ostaa. Saan affiliate-linkin kautta tehdyistä ostoksista komissiota, eli tietyn provikan.

Kesän parhaat aurinkorasvat

Vihdoinkin aurinkoa! Tuntui siltä, kuin kesä olisi alkanut tänään käynnistyneen Taste of Helsingin myötä, jossa Nooran kanssa maistelimme ihan hillittömiä ruoka-annoksia auringon paahtaessa suorastaan helteisen tuntuisesti. Nyt viimeistään on just oikea sauma lähteä aurinkovoidekaupoille. Ihon käräyttäminen on niin inhaa puuhaa, että mieluusti tekee valmistelut sen ehkäisemiseksi.

Itse kuorin ja kosteutan aina alkukesästä ihoa erityisellä hartaudella ja kiinnitän myös huomiota siihen mitä syön ja juon; paljon vettä ja otan beetakaroteenia. En liiemmin välitä itseni grillaamisesta, mutta toivon kuitenkin, että kesästä jää iholle kaunis ja ennen kaikkea tasainen väri.

Olin viime viikolla Santorinilla tällaisen arsenaalin kanssa. Melko kattava testi ja lopputuloksena nolla palovammaa.

Päivän terävimmän paisteen ajan istuin totutusti varjon alla ja luin kirjaa. Kaiken muun ajan rasvasin ahkerasti. Ensimmäinen kerros hyvissä ajoin ennen auringonottoa. Jokaisella juoma- / vessa- ja vilvoittelutauolla lisää voidetta pintaan. Samoin silloin, kun kääntää kylkeä, koska ne edelliset voiteethan on siinä ihanasti imeytyneet alla olevaan pyyhkeeseen.

Huomio: muista myös jalkaterät — mun mies sai reissussa komeat palovammat kumpaankin jalkapöytäänsä (kaikesta mun motkotuksesta huolimatta). Onneksi meillä oli mukana myös Cimen Universal Balm*, joka paitsi on hyvä kostuttaja, myös rauhoittaa ärsynyttä ihoa tehokkaasti.

Pakkasimme reissuun mukaan Acorelle sävyttävät voiteet sfp 30* ja sfp 50*. Nämä olivat erihyviä kasvoille, kun ei halua näyttää vielä valkoisemmalle, kun jo valmiiksi on. Päivällä nämä korvasivat mulla kivasti meikki/ bb-voiteen. Pyysin reissukaverina ollutta ystävääkin testaamaan ja seuraavana päivänä hän kolkutteli meidän hotellihuoneen ovea kysellen ”saisiko sitä lisää”.

Rannalla pidin mukana spf 50 voiteita Alga Marikselta*, Biosolikselta* ja Acorellelta*. Testattuani olen todennut noi suihkutettavat käteviksi matkan varrella lisättäväksi, koska ne imeytyvät paksua voidetta paremmin. Kävellessäni shortseissa pitkin Santorinin katuja suojasin sääret Eco by Sonyan sävyllisellä voiteella, joka samalla tasoitti ihon epätasaisuuksia ja väriä. (Tätä saman näköistä tuubia ei ole näköjään enää saatavana, mutta vastaavia löytyy mm. Biodellysta* ja Joliesta*.)

Olen iloinen, että ekoaurinkovoiteet on nykyään näin hyviä. Osa vaatii vähän enemmän imeytymisaikaa, mutta toimivia ne on. Siis suojan kannalta. Se on pääasia.

Lue myös mitä Noora on aiemmin aiheesta kirjoittanut:

Näillä vinkeillä kohti kesää!

Ei kommentteja Jätä kommentti

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.