Issikalla ja läskipyörällä Ylläksen metsissä

Ulkona sataa jotakin veden ja rännän sekoitusta, siispä on paikallaan karata vielä kerran tunturiin. Mikäli olet suuntaamassa lomalle Lappiin, et voi jättää kahta asiaa väliin: issikkaratsastusta ja läskipyöräilyä. Aloitetaan hepoista.

Kuten mainittua, olin koko elämysviikon tosi flunssainen, mutta kuka olisi voinut jättää väliin islanninhevosvaelluksen lumisessa metsässä? Varsinkin teininä hevostalleilla asunut Dorit oli aivan täpinöissään saamastamme mahdollisuudesta ja toki minäkin, vaikka tämä olikin vasta toinen kertani hevosen selässä. Olen ratsastanut vain kerran aikaisemmin, työmatkalla Islannissa pari vuotta takaperin. Silloin issikoilla mentiin maastossa aikaisin keväällä, nyt pääsin kokemaan hepan kanssa lumisen luonnon. Pakko sanoa, että jälkimmäinen oli kyllä upeampi kokemus, vaikka olinkin tosi pahassa flunssassa. Sitäpaitsi: aloittelijalle on kivempi tipahtaa hankeen kuin kivikkoon. 🙂 Hangissa on puolensa!

Virpi Pohjolainen Ylläksen Vaellushevosista nappasi meidät kyytiin hostelliltamme. Virpillä on Ylläksellä sympaattinen 11 hevosen tila, jolla järjestetään talviaikaan maksimissaan 7 henkilön vaelluksia. Kesäaikaan tilalla on erilaisia leirejä niin lapsille kuin aikuisillekin.

Puimme päälle haalarit, kypärät ja Spock-hanskat, ja valitsimme hevoset. Minä pääsin Lysin selkään.

Teimme hevosilla parin tunnin lenkin, välillä hevoset tarpoivat lumessa polviaan myöten. Kun päästiin tallatummille poluille, mentiin tölttiä. Ihan huisin hauskaa! Yllättävää on, etten pudonnut Lysin selästä TAI saanut sydäriä, koska olin kyllä aika paljon pahemmassa kunnossa kuin kenellekään myönsin… Mutta ah, oli niin ihanaa.

Issikoilla vaellus maksaa yhdeltä tunnilta 40 ja kahdelta tunnilta 60 euroa. Lapset voivat myös osallistua, mikäli on kokemusta hepoista. Mikäli ei ole, on osallistumisikäraja 12-vuotta.

Virpi kertoi vetävänsä kesällä ja syksyllä viiden päivän vaellusleirejä aikuisille. Näiden päivien aikana vaelletaan 5-8 tuntia vuorokaudessa, mikä ei tämän oman kokemuksen jälkeen tunnu mahdottomalta ollenkaan. Pari tuntia meni tosi nopeasti. Kutkuttaisi aika paljon lähteä testaamaan maastoja ruska-aikaan…  Löydät tiedot Ylläksen Vaellushevosten leireistä ja kursseista täältä.

Sanoimme hyvästit Lysille ja Flosille, Virpille ja työharjoittelijalleen ja vaihdoimme nelijalkaiset ystävät kahteen renkaaseen.

Doritin ilme kertoo kaiken: läskipyöräily on aivan ihanaa! Tuntuu kuin lentäisi. On aika hämmentävää, näin 35-vuotiaana, ekaa kertaa liikkua lumisessa maisemassa fillarilla. Kiitää eteenpäin olosuhteissa, joissa on tottunut etenemään hitaasti. Hämmentävä tunne tosiaan.

Paikallisilla luulisi kaikilla olevan läskipyörän, sen verran kätevää sillä oli lumessa liikkua! Mutta läskipyörät ovat Lapissa tuore juttu: Ylläksen Sportia on vuokrannut näitä vasta parin talven ajan. Eipä siis ollut ihme, että paikalliset kyselivät, miltä läskipyöräily tuntuu. ”Onko se raskasta?” uteli yksi. ”Upottaako?” kysyi toinen. Ensimmäiselle vastasin ”ei” ja toiselle ”riippuu maastosta”.

Läskipyörä (Fat Bike) on kuin tavallinen vaihdefillari, leveämmillä renkailla vain. Kyselimme Sportiasta pyöräkypärien perään, mutta myyjä totesi, että ne ovat aika tukalat pipojen päällä, ja jos sattuu kellahtamaan, on pudotus kuitenkin aina pehmeä. Jätimme kypärät ottamatta ja tottahan se on, ettei vauhti niin huimaksi muodostu, että kaatuminen olisi riski, emmekä me fillaroineet kuin metsässä. Vastaan tuli vain porukkaa suksilla.

Juuri kun olimme lähteneet liikkeelle, näimme puiden takana aivan uskomattoman näyn: iso, värikäs kuumailmapallo oli juuri laskeutumassa järven jäälle. ”Polje, polje, polje!” huusi Dorit ja minä vastasin ”kuvaa, kuvaa, saathan sä ton kuvaan?!”. Seuraavassa hetkessä olin ojassa ja nauroin katketakseni. Dorit pyyhälsi ohitseni kohti kuumailmapalloa (kuvattuaan mut hangessa eka, tietty) ja saikin taltioitua aika upean kuvasarjan.

Hetken kuluttua jatkoimme matkaa, vaikkei värikkäitä pallonraatoja olisi millään malttanut jättää taakse. Toki koitin saada eräänkin ranskalaisporukan nousemaan takaisin taivaalle ja ottamaan meidät kyytiin, mutta en onnistunut ylipuhumisessani. Olisi ollut ihan mahtavaa kokea vielä kuumailmapalloiluakin…

Olin varustautunut pyöräilyyn aivan liian paksuilla kuteilla, sama moka Doritilla. Kuorimme vaatteita kerros toisensa jälkeen, kunnes jatkoin pelkässä aluspaidassa ja toppatakissa. Untsikka oli fillarointiin väärä valinta, mutta olin niin kipeässä kunnossa, että ajattelin pelkn kuoritakin olevan liian kylmä. Olisi se silti riittänyt mainiosti. Älä siis pue liikaa päälle, on paljon kivempi pyöräillä kevyessä varustuksessa.

Fillaroimme noin 10 kilometrin lenkin polkuja pitkin. Emme menneet siis umpihangessa, eikä läskipyörillä varmaan siihen olisi kyennytkään. Testasin kuitenkin välillä ajamista polun sivussa, upottavammassa lumessa, ja se onnistui ihan hyvin (alun pyllähdystä lukuunottamatta).

Pyöräily läskipyörällä on kevyen ja vakaan tuntuista. Fiilikseen jää aivan koukkuun ja voisin hyvin ajatella vuokraavani fatbiken talveksi, jos vaan hinta olisi kohtuullinen. Tällaisella olisi ihanaa fillaroida kaupungissakin.

Ylläksen Sportiassa läskipyörän vuokraaminen maksaa 35 euroa päivältä, viikko on 100 euroa. Löydät tarkan hinnaston täältä.

Läskipyörä on erityisen mainio väline liikkumiseen, jos olet Lapissa autotta, kuten me olimme. Seuraavalla kerralla vuokraan fillarin koko matkan ajaksi ja liikun sitten sillä aktiviteetista toiseen aina kun mahdollista. Ihan huippukivaa!

Jutun kuvat: Dorit Salutskij