Menu

Työ kosmetiikkakemikaalien turvallisuuden parissa? Kyllä kiitos

Vihjaisin aikaisemmin viikolla allekirjoittaneeni työsopimuksen. Kyseessä on pesti, joka ei tule parhaaseen mahdolliseen saumaan siihen nähden, että teen koko tämän vuoden aktiivisesti kirjaani.  Onneksi pystyin tarttumaan hommaan aluksi osa-aikaisesti, joten kirja valmistunee aikataulussaan ja enköhän ennätä kirjoittaa blogiinkin 1-2 kertaa viikossa vähintään.

Kemikaalicocktailin idea on alusta alkaen ollut jakaa tietoa aiheista, joista ei mielestäni ole valtamediassa puhuttu tarpeeksi — tai puhuttu tarpeeksi kriittiseen sävyyn. Blogini ekat vuodet fokuksessa olivat vahvasti luomutuotteet ja lisäaineet sekä oma kemikaaliherääminen (välillä vähän liiankin vauhkoon tyyliin, kröhöm). Vähitellen aloin kiinnostua yhä enemmän luonnonkosmetiikasta, raakaruokahommista, vegaaniudesta ja kotimaisuudesta, matkailustakin. Kaikkia edellämainittuja teemoja löytyy blogista yhä — cocktail on tosiaan oiva sana kuvaamaan tonttiani— mutta kosmetiikka on alueena alkanut kiinnostaa yhä enemmän.

Jokin aika sitten kävin lounaalla tajuamatta, että kyseessä olikin jotain muuta kuin perinteinen lounaspalaveri: minulle tarjottiin töitä. Lounasseuranani oli CosmEthics-applikaation perustaja Katariina Rantanen, jonka kanssa olen ollut tekemisissä loppuvuodesta saakka, kun tein appista jutun blogiini. Etenkin PHMB-kuvion vuoksi olemme olleet tekemisissä alkuvuodesta yhä enemmän ja lopulta Katariina kysyi, haluaisinko liittyä tiimiin, koska CosmEthics tarvitsee kipeästi tiedottajaa ja tiedotustahan minä olen blogni kautta tavallaan tehnyt ja teen jatkuvasti.  CosmEthics-applikaatio tuotta arvokasta tietoa, mutta sitä ei ehditä kommunikoida kuluttajien tai median suuntaan niin kuin haluttaisi ja tähän hommaan astun nyt minä. Allekirjoitimme diilin tällä viikolla.

kc-deal

Vastuunani tulee olemaan CosmEthicsin tuottaman tiedon jakaminen sosiaalisessa mediassa ja kontktit perinteisen median suuntaan. Tulen kääntämään tiedotteet suomeksi, joten jatkossa info on ehkä suomalaisten mielestä helpommin sulatettavassa muodossa (tosin huom: itse appi on jo olemassa suomeksi!).  Sopimuksessa lukee ”communications” joka on aika kuvaava, miten sen nyt parhaiten suomentaisi? Viestintä, tiedotus  — jotakin sen suuntaista.

On aika upeaa päästä tiimiin, joka on ihan hemmetin kova. Olen otettu, että saan tähän mahdollisuuden.

kc-cosmethics.team

CosmEthics perustaa kosmetiikkakemikaalien turvallisuusarviot PubMedin, Cosingin ja SCCS-paneelin tuottamaan tietoon ja tekee työtä, jonka takana seison 100%. Appi on täysin mainosvapaata aluetta, eivätkä yksityiset rahoittajat sanele tuotettua sisältöä, vaan toiminta on itsenäistä ja riippumatonta. Siksi kiitin kyllä työtarjoukseenkin.

 

kc-cosmethics-Awards

OLEN AIKA INNOISSANI.

Mikäli olet jo appin käyttäjä (se on btw olemassa 7 eri kielellä), kuulisin mielelläni kommentteja käytettävyydestä. Onko jotakin, jota haluaisit parantaa, kehittää? Palvelussa on hiljattain tehty kehitystyötä entistä tarkemman tiedon jakamiseksi ja tähän palaan omassa postauksessaan piakkoin.

Tiedottaja kuittaa. Mukavaa sunnuntain jatkoa!

Yksi kommentti Jätä kommentti

Kommentit

Moikka Noora, mahtava uutinen tämä mutta palaan tähän edelleen tämänkin postauksen alla: windowsphonen käyttäjät odottelevat edelleen sopia malttamattomina 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.