Menu
Lue lisää

Sisältöyhteistyö. Olen saanut postauksen kirjoittamisesta palkan Suomen Blogimedialta, mielipiteet ovat omiani.

Lihaton lokakuu: törkeen hyvä kasvislasagne


Valmistin eilen lasagnea, ehkä ekaa kertaa 10 vuoteen. Syy on tyttäreni, Isla kun tykkää lasagnesta päiväkodissa. No, sopivasti sain jokin aika sitten Soyappétitilta haasteen ottaa haltuun soija-bolognesekastikkeensa ja päätin testata, minkä makuinen lasagne syntyisi, kun tällainen ensikertalainen ryhtyy asian päälle.

Reseptin nappasin Hannan Safkaa skideille -kirjasta, mutta heh, vaihdoin kaikki raaka-aineet suolaa, pippuria ja voita lukuunottamatta.

Maidon korvasin kauramaidolla (Oatly), vehnäjauhot kookosjauhoilla (Biona Organic), jauhelihan soija-bolognesekastikkeella (Soyappétit), juuston vegaanisella juustolla (Violifen Prosociano) ja lasagnelevyt ostin gluteenittomina (Semper).

Soija-bolognesekastikeEn maustanut soijakastiketta ollenkaan, vaikka yleensä tuunaan kaikkia valmisjuttuja aika paljonkin. Nyt päätin, että mennään tällä. Ihan testimielessä ja kiinnostuksesta.

Tein täysin niin kuin Hannan kirjassa, mutta vaan eri raaka-aineilla. Jännitti ihan sairaasti, että mitä uunista oikein tulee ulos, sillä en tiennyt kookosjauhon ja kauramaidon käyttäytymisestä, versus lehmänmaito ja vehnäjauhot, enkä tiennyt, miten vegaanijuusto esimerkiksi sulaa uunissa (tai muuttuuko se ihan kumiksi). Yllättäen kaikki raaka-aineet toimivat lasagnessa hyvin! Siispä uskallan jakaa reseptin tähän voita vaille vegaaniin lasagnereseptiin. Olen lihavoinut tarvittavat raaka-aineet ja määrät reseptistä.

TÖRKEEN HYVÄ KASVISLASAGNE / neljälle

980dad_79ec8de48c76402888fe34d434fdff1b.png_srb_p_600_690_75_22_0.50_1.20_01. Valmista ensin valkokastike. Lämmitä kattilassa  7,5 dl kauramaitoa.

2. Sulata 4 rkl voita toisessa kattilassa.

3. Sekoita 4 rkl kookosjauhoja voin joukkoon ja kypsennä jauhoja hetki.

4. Lisää voi-kookosseoksen sekaan lämmitetty kauramaito ohuena nauhana. Sekoita samalla vatkaamalla, jottei tule paakkuja.

5. Keitä miedolla lämmöllä noin viisi minuuttia ja vahdi koko ajan, ettei valkokastike pala pohjaan.

6. Kun kastike on sakeutunut (kauramaito ja kookosjauhot tosin jäävät löysemmäksi kuin lehmän maito ja vehnäjauhot, mutta se ei haitannut lopputulosta), nosta kattila liedeltä. Lisää 200 g raastettua juustoa, älä kuumenna enää. Vegaanijuusto Prosociano toimi tähän tarkoitukseen erinomaisesti!

7. Voitele uunivuoka. Levitä pohjalle ohuesti valkokastiketta, kerros lasagnelevyjä (250 g pakkaus riitti hyvin koko lasagneen) ja soijabolognesekastiketta. Jatka kerroksittain niin, että päällimmäiseksi tulevat lasagnelevyt, valkokastike ja juusto.

Käyttämässäni soija-bolognesepurkissa on 530 grammaa soosia, mutta jouduin jatkamaan sitä vähän, ehkä 600 grammaa olisi riittänyt omiin tarpeisiini. Kannattanee siis ostaa kaksi purkillista Soyappétitin Soija-bolognesekastiketta (jos siis haluaa käyttää samaa tuotetta kuin minä).

8. Kypsennä uunissa 200 asteessa noin 40 minuuttia.

Valmistin lasagnen kypsymistä odotellessa pannulla pienen satsin murskattua valkosipulia oliiviöljyssä paistettuna, jota me aikuiset lisäsimme valmiin lasagnen päälle (älä anna öljyn kuumeta kiehuvaksi asti). En maustanut itse lasagnea valkosipulilla, koska halusin valmistaa nimenomaan sellaisen ruoan, jota lapsetkin voivat syödä, eikä Isla diggaa vielä valkosipulista. Siksi tällainen jälkikäteen maustamissäätö.

Syön pääasiassa salaatteja ja pannulla pikaisesti käytettyjä asioita, en juuri valmista mitään uunissa. Uunihommat on siis aina aikamoinen jännitysmomentti, mutta etenkin syksyn ja talven tullen olisi ihana tehdä enemmän uuniruokaa. Nyt on ainakin yksi resepti plakkarissa, lasagnesta meinaan tuli IHAN TÖRKEÄN HYVÄÄ.

En oikein tajua miten se on mahdollista, mutta lopputulos oli aivan timanttinen. Sam hämmästeli samaa ja Islakin piti ruoasta. Tyttö tosin halusi syödä vain lasagnen pehmeät sisäosat, meikä söi mielellään rapsakat kuoret.

Mua oikeasti vähän jännitti, että tuleeko valmiskastikkeen kanssa mitään aikuiskelpoista ruokaa, vai onko maku enemmän lasten mieleen, mutta tätä soosia aion ostaa nyt hätävaraksi kaappiin purkkitolkulla, lihaton lokakuu ja kaikki tulossa. Mun arkihan pääsee ihan heittämällä jopa vegaanilevelille tän soosin ja juuston ansiosta!

kc-lasagne

Lihaton lokakuu alkaa torstaina, olen ekaa kertaa mukana. Kalasta pidättäytyminen tulee olemaan ehkä outoa, kun en ole koskaan kokeillut, mutta eiköhän se onnistu. Urheilen paljon, joten proteiinin saannista on huolehdittava ja soija toimii siinä mainiosti. Pitää vaan oppia käyttämään ja maustamaan soijatuotteita paremmin. Haluaisin myös lisätä linssien ja papujen käyttöä omassa arjessa. Reseptivinkkilinkkejä otetaan mieluusti vastaan kommenttiosiossa! Hmm… Ehkä polkaisen pienen skaban pystyyn aiheen tiimoilta. Olkaahan kuulolla. 🙂

Ja siis lihaton lokakuu — oottehan mukana?

Psst… Postauksen raaka-aineet on hankittu seuraavista paikoista, mikäli kiinnostaa ostaa just nämä samat raaka-aineet, joita käytin: kauramaitoa saa jo kai kaikkialta, kookosjauhot ostin muistaakseni Ruohonjuuresta, vegaanijuuston sain Ekolosta, soija-bolognesen sain Soyapéttitilta ja sitä myydään ihan perus marketeissa. Gluteenittomat Semperin lasagnelevyt ostin S-marketista.

2 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Kiitos tästä, laitetaan kokeiluun! 🙂
Mistä muuten löysit tuota vegaanista juustoa? Tietäis heti mestan mihin suunnata.

Hyvä kasvisruokareseptien pankki löytyy Vihreän langan sivuilta vihrealanka.fi. Reseptit ovat ruokatoimittaja Saara Törmän käsialaa ja iso osa on vegaanisia tai niistä on tehtävissä vegaaninen versio. Siellä on mm. toinen hyvä lasagne, jossa käytetään linssejä. Ohjeessa on punaisia, mutta olen testannut myös belugalinsseillä, ja niistä jää mukavasti tekstuuria, kun punaiset menevät mössöksi.

Lasagneen käytettävään valkokastikkeeseen saa hyvää makua Jamie Oliverin kikalla: laita maidon sekaan pilkottua sipulia, persiljaa, laakerinlehti ja pari kokonaista maustepippuri, kiehauta maito (tai kasvimaito) nopeasti ja ota pois liedeltä. Anna sitten seistä 20 min. Siivilöi sattumat pois ja tee kastike. Valmiin kastikkeen voi maustaa suolalla, pippurilla ja muskottipähkinällä. Tulee niin hyvää, että tekee melkein mieli syödä kastiketta sellaisenaan 🙂

Vastaa käyttäjälle Silja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.