Menu
Lue lisää

Testaan blogissani erilaisia tuotteita ja palveluita. Näistä testituotteista en maksa. Kaikki tämän postauksen tuotteet eivät välttämättä ole testattavaksi saatuja, osan olen saattanut myös ostaa itse.

Kasvohoito luonnonkosmetiikalla — ruotsinlaivalla

Vietin loppuviikon ruotsinlaivalla. En muista, koska olisin ollut sekä Helsingistä että Tukholmasta lähtiessä laivan kannella nauttimassa yhtä kauniista ja lämpimästä kesäillasta. Minusta kannella on aina ollut kylmä, olipa sitten mikä vuodenaika tahansa. Nyt oli ihanaa! Ekaa kertaa myös nukutin vauvaa kannella kärrytellen, joten parin päivän lämpöaalto ei haitannut ollenkaan.

Olin laivalla sekä töissä että lomalla. Testasin ensimmäistä kertaa elämässäni ruotsinlaivan kosmetologipalveluja, en ihan oikeasti edes tiennyt sellaisia olevan olemassa. Risteilimme Tukholmaan vastikään rempatulla Viking Mariellalla, jonka Travel Spassa hoidatin itseäni paluumatkalla.

kc-kannella2kc-kannella1

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Konsepti hoidosta laivalla on nerokas, sillä mitäpä muuta laivalla ollessa olisi kuin aikaa. Itse kuulun niihin, jotka mieluiten nauttivat matkan hytissään tai kannella merta tähyillen. En tykkää väenpaljoudesta ja tungoksesta, mutta tykkään risteilystä kyllä ideana paljonkin: merelle lähdössä on aina pientä jännitystä ja nostalgiaa, Helsingin ja Tukholman saaristot ovat maailman kauneimmat, laivalla saa nykyään ihan mainiota ruokaakin ja kaiken kukkuraksi voi pujahtaa luonnonkosmetiikkahoitoon.

Kun elää kiireistä lapsiperhearkea, on laivalla kätsy mennä 50 minuutiksi hoitoon sillä aikaa, kun loppuperhe on vaikka pallomeressä. Span ja pallomeren etäisyys toisistaan oli noin 15 metriä ja hyttimmekin oli samassa kerroksessa. Vauvaperheelle pienet etäisyydet ovat luksusta.

Yllätyin todella kun kuulin, että Mariellalla on käytössä yksi parhaista luonnonkosmetiikkasarjoista, jonka tiedän: Comfort Zonen Sacred Nature -sarja. Comfort Zone ei noin muuten ole luonnonkosmetiikkaa, mutta Sacred Nature -tuotteet ovat, ja juuri tämän sarjan huikea päivävoide on mainittu blogissakin, kandee lukea postaukseni Superkuivan ihon tehokosteuttaja viime vuodelta.

kc-hoito1Ei muuten ollenkaan huono idea kävellä ensi päivä aurinkoisessa Tukholmassa, Söderin kesästä nauttien ja palata väsyneenä laivaan ja asettua 50 minuutiksi hemmoteltavaksi. Konsepti on aivan nerokas ja minusta Vikingin kannattaisi markkinoida tällaisia palveluita paljon näkyvämmin! Tuskin olen meinaan ainoa, jonka väsyneet jalat ja uupunut olemus kaipaavat Tukholmapäivän päätteeksi rentoutumista.

Testasin 50 minuutin syväkosteuttavan ja suojaavan kasvohoidon, jonka yhteydessä myös kädet ja jalat kuorittiin ja öljyttiin kevyesti.

Mariellan spa sijaitsee 6 kannella ihan tax freen kyljessä. Yllättävän hiljainen ja rauhaista tunnelma pedillä maatessa oli silti, vaikka väkeä virtasi ohi seinän takana koko ajan. Span henkilökunta oli osaavaa ja vastaanotto lämmin. Muutaman kerran havahduin hoitolan ulkopuolelta kuuluvaan — ehkä rullakon — kolinaan, mikä vähän harmitti sikäli, että olin koko ajan nukahtamassa. Keikuin tajuttomuuden rajamailla ja hoidon loppuessa toivoin, että se olisi jatkunut vielä toiset 50 minuuttia.

kv-mariella_spa

Sacred Naturen tuotteissa on ihana ominaistuoksu. Minusta se on jotakin hiekan ja kalkin kaltaista, mutta kuulemma päätuoksut ovat manteli ja vanilja. Hoitaja hieroi niskaa vahvoin käsin ja tykkäsin, ettei homma ollut mitään varovaista lääppimistä, vaan se tehtiin kunnon ottein.

Ihosta tuli tosi kosteutettu, kuulas ja pehmeä, eikä tehnyt mieli meikata samana iltana enää. Painuin hyttiin ja menin nukkumaan aikaisin. Ensin tosin nautin yksikseni lasin kuohuvaa ja ihailin hetken saariston ilta-aurinkoa. Juuri sinä hetkenä oli melkein tippa linssissä. On ollut aika hevi kevät nimittäin.

kc-sviittikc-sviitti-peili

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kelpasi hytissä hengaillakin, olivat Vikingiltä varanneet meille sviitin. Sain näin ollen aamulla oltua vauvan kanssa toisessa huoneessa kun loppuperhe koisi toisessa. Ainoa tapa reissata niin, että koko jengi ei joudu heräämään aamuviideltä. Tai neljältä, kun Ruotsin päässä siirretään kelloja. Kaksi huonetta, tuoreita kukkia ja hedelmiä, skumppa jääkaapissa ja näkymä keulasta merelle — kunpa voisi aina risteillä näin. Isossa hytissä viettää mielellään aikaa ja matka on tosi rauhallinen.

kc-sacrednatureKauneushoidon otan laivalla aivan varmasti toistekin! Maksoin 50 minuutista 63 euroa, voit kurkata kaikki hoidot ja hinnat Viikkarin hoitomenusta.

Ostin hoitolasta myös Sacred Naturen yövoiteen. Huomasin muuten, että hoitolan tuotteita ei myyty tax freen puolella.  Tämäpä vinkki, joka kannattaa laittaa korvan taakse: yleensä tax freen luonnonkosmetiikkavalikoima on aika suppea, mutta näköjään hoitolasta saattaa löytyä helmiä! Mariellalla oli tax freessä myynnissä muutamaa luonnonkosmetiikkasarjaa, mutta enimmäkseen sellaisia vihreällä aallolla ratsastavia sarjoja, jotka kuitenkin ovat synteettistä kosmetiikkaa.

Suuntaapa siis spahan, jos mielesti tekee ostaa laivalta luonnonkosmetiikkaa laivahinnoin.

Miniloma / työmatka oli mainio tapa päästä lomamoodiin. Tämän viikon kun vielä jaksaa tehdä rästihommia, saa karistaa kaupungin pölyt ja suunnata saaristoon. En jaksaisi odottaa kesäsäitä, aurinko tule takaisin!

Ei kommentteja Jätä kommentti

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.