It´s Pure: uusi toimija ekokauppakentälle
Ruohonjuuri ja Ekolo saavat rinnalleen kilpailua: uusi It´s Pure -ketju aloitti toimintansa tänään Tampereella. Ketju tähtää myös ulkomaille.
Ruohonjuuri ja Ekolo saavat rinnalleen kilpailua: uusi It´s Pure -ketju aloitti toimintansa tänään Tampereella. Ketju tähtää myös ulkomaille.
Sisältöyhteistyö. Olen saanut postauksen kirjoittamisesta palkan Suomen Blogimedialta, mielipiteet ovat omiani.
Viini ei ole automaattisesti vegaanista. Vaikka eläinperäiset raaka-aineet suodatetaan pois lopputuotteesta, käytetään monien viinien valmistusprosessissa niin kananmunaa, liivatetta kuin maidon kaseiiniakin.
Sisältöyhteistyö. Olen saanut postauksen kirjoittamisesta palkan, mielipiteet ovat omiani.
Vegaanireissaaja varaa usein hätävaraeväitä mukaansa, mutta tällä kertaa ei tarvinnut: Vinking Line tekee laivamatkasta aidon makuelämyksen vegaanillekin.
Helsingin Kalliossa vasta avattu alkuviineihin keskittynyt WINO on paitsi mainio viinibaari, myös laadukas ja oivaltava ravintola.
Testaan blogissani erilaisia tuotteita ja palveluita. Näistä testituotteista en maksa. Kaikki tämän postauksen tuotteet eivät välttämättä ole testattavaksi saatuja, osan olen saattanut myös ostaa itse.
Keittiöympäristössä ja elintarvikkeiden säilyttämisen yhteydessä muovipaasto on fiksu veto. Hormonihäirikkökemikaaleja voi irrota ruokaan jopa myyntipakkauksista.