Aikansa radikaali: A. Vogel
Jokaista suullista täytyy pureskella 30 kertaa — tai vähintään niin monta kertaa kuin on hampaita suussa. Näin ohjeisti kasvilääkinnän guru,…
Jokaista suullista täytyy pureskella 30 kertaa — tai vähintään niin monta kertaa kuin on hampaita suussa. Näin ohjeisti kasvilääkinnän guru,…
Mitäpä tähän sanomaan muuta kuin että toivottavasti lääkkeitä ja rokotteita tulevaisuudessa tutkitaan vähän tarkemmin. Tuoreen pohjoismaisen tutkimuksen mukaan Pandemrix-rokote olisi…
Onko Finrexin osa jokasyksyistä ruokavaliotasi? Kuulutko heihin, jotka repäisevät rexipussin auki Liptonin tapaan ja nauttivat keinotekoisista raaka-aineista koostuvan juoman rutiininomaisesti?…
Olen uupumiseen asti puhunut siitä, kuinka esimerkiksi Tanskassa noudatetaan viranomaistasolla saakka varovaisuusperiaatetta. Kun esimerkiksi bisfenolin liukenemisesta kuumaan nesteeseen alettiin saada…
Huh mikä viikko takana. Muun muassa skidin puhjennut tärykalvo, korkea kuume, meganuha ja itsekin sairastuin. Surkeiden yöunien ja raatona laahustamisen…