Puinen leikkuulauta on muovista fiksumpi
Muovia tarjotaan ratkaisuksi moneen, mutta esimerkiksi leikkuulautana puinen hakkaa muovin helposti.
Muovia tarjotaan ratkaisuksi moneen, mutta esimerkiksi leikkuulautana puinen hakkaa muovin helposti.
Minulta kysyttiin vastikään blogin FB-ryhmässä, mikä oikein on tavallisen ja raakakakun ero. Ero on selkeä: toinen elää, toinen on kuollut.
Mitkä ulkomaiset raaka-aineet ovat milloinkin sesongissa? Tiesitkö, että esimerkiksi nyt on avokadojen, mangojen, papaijan ja sharonin aika.
Loppuvuodesta mediassa kohistiin Maria Nordinin esille nostamasta huolesta äitiyspakkauksen pahvin kemikaaleihin liittyen, mutta entä vastasyntyneen patja? Hämmentävää on, että jopa Ikea on patjojensa kemikaaliturvallisuudessa vaativampi kuin Kela.
Sisältöyhteistyö. Olen saanut postauksen kirjoittamisesta palkan Suomen Blogimedialta, mielipiteet ovat omiani.
Lähipiirissä moni osallistuu tammikuun vegaanihaasteeseen. Itsekin ehkä osallistuisin, ellei perheessä olisi 4-vuotiasta, joka on sekasyöjä. Voitaisiin toki olla vegaaneja kuukauden…