Vastuullisesti kaukomatkalle
Kaukomatkailua on vaikea toteuttaa ekologisesti, mutta matkakohteessa jokainen voi valita, tukeeko paikallista yrittäjyyttä vai monikansallisia ketjuja.

Testaan blogissani erilaisia tuotteita ja palveluita. Näistä testituotteista en maksa. Kaikki tämän postauksen tuotteet eivät välttämättä ole testattavaksi saatuja, osan olen saattanut myös ostaa itse.
Vuohenmaitokosmetiikassa on potentiaalia vaikka mihin. Kotimaisen GoCos-sarjan voiteet kosteuttavat tehokkaasti ja tuoksuvat vahvasti.
Testaan blogissani erilaisia tuotteita ja palveluita. Näistä testituotteista en maksa. Kaikki tämän postauksen tuotteet eivät välttämättä ole testattavaksi saatuja, osan olen saattanut myös ostaa itse.
Meikkivoide ei ole koskaan ollut suosikkituotteeni. Ehkä siksi, että joskus teininä käytin sellaista, joka tukki ihohuokoset ja haisikin ällöttävälle. Jaksoin…
Vietin perjantaina iltapäivää rohkeiden naisten seurassa. Vain yhden heistä tiesin etukäteen, Meeri Koutamiemen.