Menu

Voita Uhana Design Banaani-college

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT, KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE!

Minulle kotimaisuus merkkaa valtavasti. Mitä tulee vaateteollisuuteen, on sääli, että melkein kaikki kotimaiseksi miellettävä valmistetaan muualla. Siksi tuon usein esille toimijoita, jotka valmistuttavat tuotteensa Suomessa. Yksi sellainen on tamperelainen Uhana Design, joka on tehnyt minuun vaikutuksen erityisesti printeillään. Ehkä muistat Uhanan maaliskuisesta Eettistä muotia Suomessa 2015 -postauksestani?

kc-uhana.collariMerkin banaani-college on vilahdellut Instagram-tililläni pariin kertaan, viimeksi alkuviikosta, kun kävin hakemassa oman kappaleeni Ovvn-liikkeestä. Aivammahtava!

Yhden samanlaisen arvon teillekin: kerro kommenttiosiossa, mikä on mielestäsi ”uhanaa”? Paras sanaselitys voittaa! 😉 Osallistua voi viikon ajan, eli perjantaihin 22.5. saakka.

Tarkat tiedot collegesta löytyvät merkin nettikaupasta.

Ja tosiaan: sovittelin moneen kertaan S- ja M-kokoista ja päädyin isompaan, se kuitenkin kutistuu pesussa vähäsen. Olen tavallisesti kokoa 36, joten siitä voi vähän päätellä, että mikä olisi oma koko. Valittavana on S-XL. Kokoa ei kuitenkaan tarvitse ilmoittaa vielä skabaan osallistuessaan, säädetään yksityiskohdat sitten voittajan kanssa meilitse.

Onnea kilpailuun ja mukavaa viikonloppua!

35 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Just nyt on super uhanaa kun elämä hymyilee. Vuosien vaikeuksien ja työttömyyden jälkeen on aivan huikean uhanaa tietää, että on vihdoin alalla joka työllistää. Uhanaa on sekin, että ala tuntuu just omalta. Super uhanaa on myös se, että asunto on kutakuinkin puhdas ja huomis aamu alkaa ihanasti Ra-joogalla. 🙂 Uhanaa on myös uhana designin uhanat paidat. Katselin niitä kaihoten jo Tampereen design torilla. Uhanaa olisi siis saada itselleen iki oma uhana. Voiko tämän uhananpaa olla? Uhanuus on taattu. Uhana on siis kuin ihana, mutta vieläkin uhanampi. Siinä on hauska twisti, joka hymyilyttää silloinkin kun ei ole niin ihanaa. Uhana on niinkuin tuo paidan banaani, ihana ja vähän enemmän.

Tällä hetkellä uhanaa eli uskomattoman ihanaa on kevät erilaisine vihreän sävyineen ja kaiken kasvun seuraaminen.

Uhanaa – urheaa, hämmentävää, aitoa, nättiä, ajatonta ja arvokasta!

Uhanaaa… uutta, mahtavaa, ihanaa!

”Uhanaa” on asia tai esine, joka on niin ihana, että sellainen ihanuus on suorastaan uhanalaista 😀

Urbaania Hauskaa Namia

”Uhanaa” on tällä hetkellä tämä hullu valoisuus ja vihreys – ja mahdollisuus nauttia niistä nyt parin kuukauden ajan. Ja villiyrtit on alkukesän kolmanneksi ihanin juttu!

Uhaninta on oivaltaa asioita, parempi myöhään kun ei milloinkaan: viikonloppulenkin ja -juoman vaihto erilaiseen viikonloppulenkkiin ja -juomaan. Oletettujen ystävien vaihto oikeisiin ystäviin. Hinta/määräajattelun vaihto hinta/laatuajatteluun.

Uhanaa on banaanit. Olen ilmoittanut banaanin lempiruuakseni viisivuotiaasta saakka. Tältä ajalta muistuukin mieleeni Uhana tarina. Koska banaanit olivat jo pienenä lempiruokaani, päätin kerran syödä kokonaisen tertun näitä keltaisia herkkuja. Se ei kuitenkaan vanhempieni mielestä ollut aivan sopiva annos pienelle tytölle ja minulle langetettiin viikon banaanikielto. Tästä suivaantuneena vannoin, että isona syön vain banaaneja enkä mitään muuta. Menin kuitenkin vielä tuplaamaan rangaistukseni pienellä jumalanpilkalla, iltarukousta lausuessa muutin nimittäin ”anna meille enkeleitä” viisivuotiaan uhmalla muotoon ”anna meille banaaneita”. No kaikesta huolimatta banaaneja olen elämässä saanut, toivottavasti saisin vielä tuollaisen paidan muodossa myös! Terveisin jo pienestä pitäen ”Anski-Banski” -nimellä tunnettu banaanifani.

Kysäisin kolmevuotiaalta pojaltani mikä on uhanaa, vastaus oli napakka, keltainen, tarkemmin vielä udeltuani mikä keltainen, sain vastaukseksi ”keltainen aurinko”

Nyt siitä saakin jo nauttia enemmän ja enemmän, ”uhanaa”, pakko myöntää.

Uhanaa on sellainen tekeminen, josta itse nauttii, joka saa hyvälle mielelle ja hymyn huulille. Uhanaa on uskallus tehdä sitä mistä pitää ja rohkeus tarttua uusiin haasteisiin.

Kaikista uhaninta on kuitenkin huomata saavuttaneensa jotain, jota on tavoitellut ja josta ei noin vain haluakaan päästää irti.

Vietän elämäni ehkä tähän mennessä merkityksellisintä kevättä vaihdossa Portugalissa. Joka ikinen päivä tapaan uusia ihmisiä, luon uusia ystävyyssuhteita ja opin uusia asioita. Ja se on ihanaa. Mutta se on myös raskasta. Oikeasti ihaninta on, kuinka juuri tällä hetkellä minä kuuntelen the Kooksia ja laulan ääneen ja juon jääteetä päättömästi ja luon unelmia päättömästi ja olen vähän aikaa vain hiljaa koska hiljaisuuskin on mukavaa ja päätän juosta elokuussa puolimaratonin ja vaeltaa jouluna pyhiinvaelluksen Santiago de Compostelaan

Ja minua naurattaa sillä nuohan toteutuvat jos vain haluan ja päätän niin.
Ja juuri se elämässä on niin kaunista.

Uhanaa on olla elossa ja vaikka ei voi käyttää sanaa ”terve” niin sitä mitä terveydestä on jäljellä niin sitä arvostaa ja pitää uhanana <3

Uhana(a) on Unelmat Hauskasti Avoimuus Näkyen Asuksi (Asti) 🙂

Uhanaa on banaanijätski aamupalaksi ja se, että kevään viimeiset opintosuoritukset valmistuivat jo eilen!

Ihanan urbaania 🙂

Unana tarkoittaa minulle söpön ihanaa eli tulevaa kesää, tyttömäisiä vaatteita, karvaisia eläimiä, pastellivärejä ja makeita tuoksuja.

Aina kun kirjoitan ihana näppäilenkin uhana, nehän ovat ihan vierekkäin! Eli uhana on ihana, mutta ehkä vähän enemmän. Uhaninta on oma ihana lapsi joka oppi juuri sanomaan äiti ja näyttämään missä on oma napa! Elämä on uhanaa just nyt. Tässä ja nyt on kaikki.

uhkarohkean ihanaa!

    Onnea Ellimi, olet voittanut! Saat kohta postia.

Uhanaa on tuo vähän päälle 4 kk vanha pimu – jotain aivan uskomattoman ihanaa! <3

Uhanaa on hyvin sujunut toipuminen rintaleikkauksen jälkeen ja se, että kesä tulee vauhdilla ikkunoiden ulkopuolisessa maailmassa!

Kohti parempaa! 🙂

Uhana = Uhkean hunajamainen, ajankohtainen, ihoa hehkuttava, hyvää oloa nopeuttava apu.

Uhanaa on kesu, aurunko – ja, niin, ne banuunit!

Uuh, kuinka upeaa!
Suomalaista, laadukasta – kovin uhanalaista.
Uuh, se on uhanaa!

Kyllä kaikki tietää sen tunteen kun liian kuuma ruoka (suoraan uunista otettu piirakka) on pakko tunkea suuhun. Ei vain malta odottaa jäähtymistä! Pakko maistaa heti! Ruoka on taivaallista, mutta kuumaa. Silloin voi vain huutaa henkeä haukkoen ”UHANAA!”. Suu auki ja täynnä ruokaa, ei erityisen fiinisti, mutta sitäkin herkummin!

Tai ehkä kaikki eivät tiedä sitä tunnetta. Ehkä olenkin ainoa malttamaton ahmatti. Kukapa tietää.

No tää kevät on kyllä aika uhanaa, alkaa ”heräilemään” talven jäljiltä. Mä olen kyllä sellainen ihminen että käyn ihan vuodenaikojen mukaan ja talvet ovat kieltämättä aika raskasta aikaa

Uhanaa on elää elämänsä kevättä; onnellisinta ikinä on tehdä just sellasia asioita, joita rakastaa – työkseen ja vapaa-ajalla. Yksinkertaisesti uhanaa on huomata olevansa oikeasti mukavuusalueella vaikka on poistunut epämukavuusalueelle elämässä. Uhanaa on huomata, että pystyy asioihin, joihin ei itse olisi uskonut pystyvänsä. Banaanin voimalla ehkä? Uhanabestbestbest!

Uhanasta kuvaa aikaa, jonka minä ja kaveriporukkani vietämme keskenämme koulussa, teekupposen ääressä, vaelluksella tai missä nyt vain ikinä vietämmekään aikaa. Silloin voi jutella, nauraa tai olla vain hiljaa. Kaveriporukan keskellä tulee onnellisuuden ”aalto”, jolloin tuntuu, että sydän pakahtuu, kun onnen ja ilon ilmaisemiseen ei hymy, nauru tai sanat riitä.

Uhanaa on tunkea banaaneja joka paikkaan.

Uhana on sellainen yllättävä hetki, jolloin ympärillään näkee, kuulee tai muuten kokee jotain kaunista tai muuten vaikuttavaa. Se voi olla valo joka kuultaa kotimatkalla puun keväänvihreiden lehtien läpi, tai vanhan ystävän tuttu tuoksu. Myös suklaapemiksen maku ja viileä pehmeys tai kartongin leikkaamisesta lähtevä ääni. Mikä vain sellainen pieni hauska hetki, jonka jälkeen tuntuu hyvältä sulkea silmät ja hymyillä. 🙂

Uusi elämä tuoreena äitinä ❤ paras aika vuodesta ja elämästä, ei voi muuta sanoa kuin UHANAA!!

Kevät vaihtuu kesäksi-uhanaa!

Uhana on jotain über-ihanaa!

Voi niin mielelläni päälleni pukisin
ihanan eettisen Uhanan.
Näin osaltani luontoamme tukisin
jos saisin puseron ihanan…

Vastaa käyttäjälle mie Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.