Menu

Voita biohakkerin käsikirja

biohakkerinkäsikirja

Tustuin lääkäri Olli Sovijärveen tehdessäni Yle Silminnäkijään dokumenttiani Pilattu maito. Jo silloin tajusin, että tällä lääkärillä on paljon kiinnostavaa sanottavaa ja salaa toivoin, että saisin jonain päivänä luettavakseni kirjoittamansa kirjan terveydestä. Ravintoasiantuntija Jaakko Halmetojan kanssa olen ollut tekemisissä vuosien saatossa  ja seurannut miehen projekteja somen kautta — mikä inspiraattori! Nämä tyypit ovat yhdistäneet voimansa ja luoneet yhdessä teknologia-asiantuntija Teemu Arinan kanssa kirjan, joka jokaisen terveydestään kiinnostuneen kannattaisi ehdottomasti lukea. Kyseessä on kahden kilon painoinen järkäle, Biohakkerin käsikirja, josta ehkä olet kuullutkin.

Vaikka biohakkerointi kuulostaa scifiltä, on kyse oikeasti arkipäiväisistä ja ymmärrettävistä asioista, yksinkertaisesti: terveydestä. Ketä se ei kiinnostaisi?

Biohakkerin käsikirja: päivitä itsesi ja vapauta sisäinen potentiaalisi

”Biohakkerointi on suorituskyvyn, hyvinvoinnin ja terveyden optimointia hyödyntämällä tiedettä, teknologiaa ja syvällistä ymmärrystä ihmisen fysiologiasta ja ravitsemuksesta. Kirjan tekijät päivittävät hyvän ja tasapainoisen elämän peruspilarit: unen, ravinnon, liikkunnan, työn ja mielen. Mitkä ovat sinulle ne 20% panoksista omaan hyvinvointiisi, jotka tuottavat 80% tuloksista?

Biohakkerin käsikirja tiivistää visuaalisesti ja ymmärrettävästi ihmisen kokonaisvaoltaista hyvinvointia koskettavan tutkimustiedon käytännönläheiseen ja hyödynnettävään mutoon. Yli 1500 lähdeviitettä ja satoja kuvia sisältävä Biohakkerin käsikirja on ”ihmisen kadonnut käyttöopas”, jonka tulisi olla jokaisen hyvinvoinnista kiinnostuneen ihmisen työpisteellä, keittiössä, kuntosalilla, matkalaukussa, makuuhuoneessa ja kirjahyllyssä.”

Allekirjoitan.

Palaan kirjaan blogissani myöhemmin, mutta jos haluat päästä järkäleen pariin jo nyt, osallistu viikon arpaan. Kempparissa arvotaan tällä viikolla

  • osallistuminen Biohakkerin verkkokurssille (arvo 79€)
  • yksi Biohakkerin käsikirjan (arvo 47€) kotiin toimitettuna

Kaksi voittajaa siis!

Kerro kommenttiosiossa, mikä terveyden osa-alue sinun elämässäsi kaipaisi hakkerointia? Mistä vaivasta haluaisit eroon tai mitä haluaisit itsessäsi kehittää?

Aikaa vastata on tämä viikko, sunnuntai-iltaan 22. tammikuuta klo 23.00 saakka. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Onnea skabaan!

70 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Ravinto ja liikunta kaipaisivat eniten hakkerointia. 2 v lapsen äitinä tulee huolehdittua lapsesta, muttei itsestä. Kropssa ollut pari vuotta kummaa vikaa, muttei syytä tunnu löytyvän. Hakkeroinnin tarpeessa!

Olen pikkuhiljaa siirtynyt biohakkeroinnin ihmeelliseen maailmaan ja koitan hoitaa reumaa oikeanlaisella ruokavaliolla! Kiinnostaisi kyseinen kirja kovasti!:)

Kaipaisin hakkerointia kokonaisuudessani. Vielläkään 29-vuoden iässä en koe toimivani 100% täydellä teholla. Fyysinen ja psyykkinen minäni kaipaisi mentorointia, /käyttöopasta, juuri sitä mitä uskon tämän arvan tarjoavan.

Niin haluaisin tämän! Kaikki aaihealueet kiinnostaa! Kamppailen itse suoliston kanssa sekänivelongelmien ja fibromyalgian.

Iho-ongelmista haluaisin eroon. Käsissä ihottumat joita hoitanut ulkoisesti, mutta olisi aika alkaa hakemaan syitä ihottumiin sen sijaan kuin koittaa hoitaa seurausta.

Fyysistä puolta on mielestäni helpompi hoitaa, mutta psyyke, erityisesti stressinhallinta kaipaisi hakkerointiapua.

Kaipaisin hakkerointia ravitsemuspuolelle. Haluaisin syödä niin että saisin ruuasta mahdollisimman hyvin kaikki tarvitsemani vitamiinit ja hivenaineet.

Haluan oppia enemmän. Erityisesti kiinnostaa uni ja unen hakkerointi, lisäksi hormonitoiminnan ”hoito” on asialistalla korkealla.

Toivoisin apua krooniselta tuntuvaan väsymykseen. Tietoa matala-asteisesta tulehdustilasta.

Tasapaino ja jaksaminen kaipaavat hakkerointia. Myös astmaani pidän ruokavaliolla aisoissa, siihenkin voisin kaivata lisäapua.

Vinkkejä aineenvaihdunnan kiihdyttämiseen.

Kaikki kirjassa kiinnostaa ja tarvitsen kaikessa apua saavittaakseni minä 2.0. Minulla on liikakiloja, huono iho, kuiva iho, päänsärkyjä yms, jotka kaikki katoaisivat varmasti oikealla kombolla ruuan ja muun suhteen.

Ihan parasta lukemista, ehdottomasti mukana arvonnassa! Hakkerointia tarvitsee koko meidän viisihenkinen perhe, kirjasta uskoisin saavani hyviä vinkkejä myös lapsiperheen parempaan hyvinvointiin! Tiedonhalu näillä osa-alueilla on pohjaton ja ehkä saan kirjasta myös ympäristöterveyden opintoihinikin!

Pääasiassa irti sokerista, mutta kirja kiinnostaa muutenkin. Odotan innolla päästä lukemaan 🙂

Tarvitsisin ehdottomasti hakkerointia jatkuvaan väsymykseen ja uniongelmiin!

Tuo kirja olisi kyllä mahtava voittaa! Eniten kaipaisin keinoja stressin ja sen vaikutusten selättämiseen. Toki kaikkea muutakin voisi hienosäätää mutta stressi vaikuttaa kaikkeen muuhun niin kokonaisvaltaisesti että muutos siinä saattaisi muuttaa puoli automaattisesti monia muitakin asioita. Tosin tämä luultavasti toimii myös toisinpäin, terveemmät elämäntavat = vähemmän stressiä.

Kokonaisvaltaista hakkerointia ja uupumukseen niskalenkkiä.

Biohakkerointi kiinnostaa kokonaisuudessaan, mutta erityisesti hormonitoiminta ja sen vaikutukset aineenvaihduntaan, mielialaan jne. 😊

Ehdottomasti ruokavalio. Ruokavaliolla on niin suuri merkitys terveyteen ja jaksamiseen, elämään ylipäänsä. Olen teini-ikäisestä asti kärsinyt iho-ongelmista ja jatkuvasta väsymyksestä, iso osa valveilla olosta menee ”sumussa”. Uskon tämän erittäin mielenkiintoisen kirjan olevan avuksi minulle ja pistävän ajattelemaan terveyttä, sekä hyvinvointia ihan uudella tavalla.

Tällä hetkellä ongelmani on painonlasku. Olen normaalipainoinen mutta kiinteytettävää olisi paljonkin. Luulen että stressi sekä univaikeudet eivät tiputa painoani.

Oo! Tää kirja vaikuttaa niin mielenkiintoiselta! Eniten ongelmia mulla on ruokavalion ja migreenin kanssa.

Terveys yleisesti ja se, mitä syö ja juo.

Kaikkein tärkeintä olisi saada viimein vatsa kuntoon ja sitä kautta palauttaa jaksaminen ja hyvä mieli elämään!

Monta asiaa kaipaisi vähintäänkin hienosäätöä, mutta suurinta hakkerointia tarvitsisin väsymykseen ja energian puutteeseen.

Stressin hallinta, kokonaisvaltainen hyvinvointi ja aineenvaihdunta tulivat ensimmäisenä mieleen.

Eniten säätöä kaipaa suolisto. Eli itselle ja pojalle tarvitsisin vinkkejä vatsavaivojen kuriin saamiseksi.

Tarvitsisin vähän boostia T4-T3 konversioon. Tässä kirjassa siitä pitäisi olla tietoa.

Liikunta on hallinassa suurimman osan aikaa ainakin mutta ruokavalioon tarvitaan apua. Olen maailman suurimmassa hiilarikoukussa ja vaikka pyristelen, irti en pääse. Hillitön leivän ja karkin himo iltaisin ja aina sorrun, kun oli niin rankka päivä ja lapsetkin jo nukkuu 🙁

Ravinto koko perheen osalta tarvitsisi hakkerointia. Lapselle tahtoo tietysti tarjota parasta mahdollista, mutta valitettavasti väsyksissä siitä lipsuu… Mutta jos saisi koko paketin uuteen uskoon, lipsuminenkin varmasti vähenisi huimasti!

Kirja kiinnostaa todella paljon. Ehkä eniten aiheista kiinnostaa uni ja miten unirytmin saisi taas korjattua kuntoon. Miten saisi riittävästi unta ja sellaista, että se oikeasti virkistää. Lasten saannin jälkeen on jotenkin pallo hukassa ja jatkuva univaje.

Josko kirjasta löytyisi hyviä neuvoja nivelten hyvinvointiin. Erityisesti polvien kanssa on ongelmia.

Ravintoasiat kiinnostaa aina vaan enemmän, vaikka olen jo kiinnittänyt niihin paljon huomiota. Oikeastaan kaikki kirjassa kiinnostaa, koska uskon sen sisältävän osa-alueita, joita en ole edes tullut ajatelleeksi.

Kaipaisin tietoa hormoonitasapainon löytämiseksi luonnollisin keinoin ja aikuisiän aknen kuriin!

Ravinto ja liikunta, ylivoimaisesti.

Niin mielenkiintoinen kirja! Hankin varmasti ilman voittoakin 🙂 Ruokavalio/ravintoasiat olisi ykkösjuttu – itsellä aikamoisia ongelmia suoliston ja vatsan kanssa.

Suoliston tasapaino, ruokavalion hienosäätö yms. kiinnostaa eniten

Kirja ja verkkokurssi molemmat mielenkiintoisia. Omassa elämässä tällä hetkellä pieni lapsi ja mies, joka syö hyvin paljon hiilareita ja itsekin tulee niihin sorruttua useasti, kun en jaksa laittaa useita ruokia. Itsellä raskausdiabetes takana ja siitä syystä hormonitasapaino ja ruokavalio-liikunta akseli pitäisi saada kuntoon.

Suoliston tasapaino kiinnostaa minua hyvin paljon, varsinkin sen jälkeen kun sen yhteydestä aivoihin on keskusteltu.

Hormooni tasapaino luonnollisin keinoin. Kuinkakohan paljon uutta kirjassa ko. aihepiiristä löytyy ?

Haluaisin, että arkeni olisi toimiva ja terveellinen kokonaisuus, ja tällä hetkellä sen suurimpana esteenä on väsymys. Vaikka liikun, syön mielestäni terveellisesti ja nukun keskimäärin 7h yössä, taistelen päivittäin väsymystä vastaan.

Toivoisin löytäväni kirjasta vastauksen siihen missä arkeni tavassa piilee ns. virhe, joka aiheuttaa suurimman epätasapainon.

Ravinto ja liikunta tällähetkellä kaipaisi muutosta ja apua

Olen saanut jo kaksi ”parantumatonta” sairauttani oireettomiksi ruokavalion muutoksilla. Haluan edelleen parantaa oloani ja terveyttäni kaikilla mahdollisilla tavoilla ja opettaa nämä keinot myös tyttärelleni.

Tarvitsisin hakkerointia vireystilan kohentamiseen ja suoliston tasapainon säilyttämiseen.

Stressinhallintaan ja vireystilan ylläpitoon tarvitsisin apua, kuin myös painonhallintaan.

Se, mitä opettelen ja tiedän terveydestä ja hyvinvoinnista siirtyy automaattisesti opiksi lapsilleni. Luulen, että kirjan lukemisen jälkeen elämämme ei ole entisensä!

Ehdottomasti ruokavalio ja tietynlainen
Tasaisuus ja jatkuvuus arjessa, ei mitään
Painonpudotusta tai dieettiä vaan elämäntapa
Muutos 🙂

Kirja kiinnostaa. Elämässä olisi muutettavaa. Kirja olisi varmaan hyvänä apuna.

Kuulostaa ihanalta kirjalta jota mielelläni lukisin! Itse kaipaisin hakerointia koko elämän hyvinvointiin…ihan syömisestä mielen hyvinvointiin.

Ravintopuoli kaipaisi hakkerointia. Olen lopen kyllästynyt olemaan väsynyt ja saamaton. Kaikinpuolin kiinnostava ja tärkeä aihe!

Uni, ehdottomasti. Uudenvuodenlupauksenikin oli nukkua enemmän!

Miten mielenkiintoinen kirja! Itse toivoisin kovasti neuvoja toistuvien virtsatietulehdusten selättämiseen ilman pakkaa sekoittavia antibiootteja. Tulee varmasti lainattua kirjaa ilman voittoakin!

Kyllä se olis tuo liiallinen stressaaminen ja se miten osata tasapainottaa lepoa ja työtä :/ Ja se miten välttää turhaa lääkkeiden syömistä, siitä olisi mielenkiintoista tietää enemmän!

Hakkerointia autoimmuunisairauksien hallintaan niin ravinnon, liikunnan ja mielen osalta. =)

Ruokavalio. Nyt tulee puputettua vehnäleipää ja herkuteltua sokerisilla herkuilla.. Ei hyvä!

Olen pitkään seurannut Biohakkerien uutisia, mutta syvemmin en ole vielä heidän tuottamaan materiaaliinsa tutustunut. Nyt tarvitsisin jotain todella motivoivaa terveyden parantamiseen, sillä vaila aiemmin olen toteuttanut jos jonkinmoista ruokavaliota yms. niin viime vuonna elämän muutokset ja epävarmuus kaikesta aiheuttivat sellaisen stressitilan että se aiheutti aivan tavattomia terveysongelmia. Vaikka unenlaatuni on parantunut, niin esimerkiksi aikoinaan kuntoon jumppaamani notkoselkä on palannut ja hartioiden lihaskivut pahempia kuin ikinä. Lisäksi ruokavalio on ihan rempallaan, kun olen ruokkinut väsymystä mm. vehnällä ja sokerilla. Kokeilin myös hormonaalista ehkäisyä, mutta sain todeta sen olevan kokonaan osaltani ohi, kun aloin saada paniikkikohtauksia ja vihata elämää. Joten takaisin ruotuun ja sille linjalle jolla eletään vielä terve vanhuus.

Hei!
Minulla työn alla on unen laadun parantaminen, mikä onkin ollut yllättävän kivinen tie. Fyysisellä puolella eniten haasteita tuo työn aiheuttamat liikkuvuusongelmat, joissa niin ikään homma vaiheessa!

Erityisesti kiinnostaisi ravinnon osuus, sillä hyvää ja maittavaa ruokaa on niin vaikea skipata ja harvoin tekeekään mieli kasvissosekeittoa tai salaattia. Lisäksi haluaisin myös vinkkejä väsymyksen selättämiseen. Ongelmana ei ole vähäinen uni, vaan vähän päin vastoin. Nukun paljon, mutta mikä avuksi, kun siltikin väsyttää.

Stressin vaikutus hormonitasapainoon kiinnostaa,samoin keinot uniongelmien hoitoon.

Luulen, että itsellä suurin ongelma on kokonaisuuden hallinta. Oma rauhoittuminen, lepo, liikunta, ruoka, se kokonaisuus. Jotenkin kaikki ei vaan mene yhteen.

Fyysisen vartaloni ja sieluni toimintakeskus eli aivoni kaipaisivat hakkerointia! Minua on vaivannut useamman kuukauden päänsärky, joka on niin stressiperäistä, kuin fyysisestä jumituksesta johtuvaa. Erityisesti haluan kehittää mieleni hyvinvointia. Löytää entistä positiivisempi ja energisempi ote hyvinvointiini!

Joka saralla riittäisi hakkeroitavaa. Erityisesti kiinnostaa henkisen hyvinvoinnin puoli ja kuinka nostaa vireystasoaan joka päiväisessä elämässä.

Varmaan kaikki osa-alueet ovat aivan retuperällä, mutta koska esimerkiksi kukaan muu ei hoida ympärivuorokautista työtäni (lastenhoito, kotityöt), niin en pääse liikkumaan ja koska olen yövalvomisista ja muusta niin väsynyt, niin oma syöminen on lähinnä karkki-linjalla ja silti vaan paino putoaa.

Parasta olisi siis varmaan keskittyä mieleen ja keskittyä siihen, miten selviän hengissä tästä itse aiheutetusta työmaasta. Hengissä selviäminen on nyt tietenkin vähintä mitä toivon, mutta jos saisin saatettua itseni siihen tilaan, että edes sietäisin tätä vaihetta elämässäni, niin se olisi jo todellinen voitto.

Ai niin, paitsi en kyllä tiedä mistä taikoisin aikaa osallistua yhtään mihinkään tai lukea kirjaa, kun vuorokaudessa on muutenkin liian vähän tunteja. :'(

Tarvisin käsikirjan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
Pahimpana ongelmakohtana stressinhallinta,ylipaino,väsymys,iho-ongelmat.

Olen vähän huolissaan kehon tulehduksista. Olkapää on oreillut vuoden aikana enemmän ja vähemmän. Julkisesta terveydenhuollosta saa suhteellisen vähän infoa tästä. Tietysti tämä koko kirja kiinnostaa, löytyy taatusti niin paljon uutta tietoa (siis itselle)!

Suolisto – iho – niveloireet – mieli = näihin parannusta, sillä kaikkihan nämä ovat linkittyneinä toisiinsa. Onhan ihminen psyko-fyysinen kokonaisuus.

Suolistoon hoitoon ja sen hyvänä ylläpitämiseen haluaisin lisää tietoa. Sekä kokonaisvaltaista hyvinvointis haluaisin parantaa sekä kehittää. Kirja omisi enemmän kuin tarpeen.:)

Nyt yli kuukauden epämääräisestä flunssasta kärsineenä, ensin tervehtyminen ja voimien saanti takaisin. Sen jälkeen on vain yksi haave; tasapaino OIKEASTI terveellisen ruokailun ja liikunnan välillä. Lisäksi kun saisi mielen ja kehon voimaa, jolloin ei stressi ja väsymys pääsisi sotkemaan tätä harmoniaa… Siinä tavoitetta ja kehiteltävää kerrakseen 🙂

Kokonaisvaltainen hakkerointi kiinnostaa. On monenlaista vaivaa,joihin toivoisi apua.

Ravinto ja ruokavalio vaikuttaa niin moneen asiaan eli valitsen nämä kehittämiskohteikseni. Jospa niistä saisi sitten lisää virtaa. Olisi huippua onnistua arvonnassa!

Ruokavaliossani olisi paljon tsempattavaa!

Vastaa käyttäjälle TiiuO Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.