Menu

Ensimmäistä kertaa: Suomalaisen Luonnonkosmetiikan Joulukalenteri

Tuskin olen ainoa, jota on turhauttanut jouluostoksilla se, että kaikista herkullisimman näköiset kosmetiikkalahjapakkaukset koostuvat tuotteista, joissa on paljon muovikemikaaleja ja keinotekoisia tuoksu- ja väriaineita. Viime jouluna tuskailin, kun en löytänyt mitään kivasti pakattua luonnonkosmetiikkaa tyttärelleni ja lopulta päädyin tekemään Islalle luonnonkosmetiikkajoulukalenterin: hankin 24 tuotetta, jotka pakkasin kivasti, kunkin omaan ”luukkuunsa” ja sen jälkeen kauniiseen rasiaan. Tällä tavalla ja sain ilahdutettua kosmetiikkalahjaa toivovaa teiniä ilman, että jouduin joustamaan periaatteistani luonnonkosmetiikkaan liittyen. Joulukalenterin myötä hän sai vieläpä 24 lahjaa yhden ainoan sijaan!

Tämä ajatus on sittemmin eskaloitunut ja tänä jouluna tuon markkinoille kauniin, art deco -kuosilla koristellun luonnonkosmetiikkajoulukalenterin, jossa on 24 suomalaista luonnonkosmetiikkatuotetta. Mukana on 22 brändiä (muutamalta yritykseltä on 2 tuotetta) ja kaikki tuotteet ovat paitsi sertifioitua luonnonkosmetiikkaa tai sertifikaatin vaatimukset täyttäviä (ellei sertiä ole vielä hankittu) myös yhtä tuotetta lukuunottamatta vegaanisia. Kaikki yritykset ovat suomalaisia ja melkein jokaista luotsaa nainen. Olen ihan älyttömän innoissani tästä projektista!

kosmetiikka, luonnonkosmetiikka, joulu, joulukalenteri, suomalainen kosmetiikka, kotimainen kosmetiikka, kotimainen luonnonkosmetiikka, Noora Shingler, Kemikaalicocktail,

 

Kuva: Laura Paananen

Mukana kalenterissa on tuotteita seuraavilta brändeiltä: NOBE, Laponie, Rimita Green, Circulove, Frantsila, Kinoko, Luonkos, Flow Cosmetics, Juuri, Ole Hyvä, SEES, MuruMuru, Pure Beauty, Atopik, Hetkinen, Ekopharma, Unna Nordic, Henua, Taika, Catteco, Inkuto ja Puhdas+.

Miksi juuri nämä yritykset?

Miettiessäni sitä, millaisia tuotteita kalenteriin haluan, tiesin heti keihin olla yhteydessä. Olen työskennellyt luonnonkosmetiikan parissa melkein 20 vuotta, joten on aika hyvä käsitys siitä, mitä brändejä kotimaiselta kentältä löytyy ja myös siitä, mitkä tuotteet oikeasti toimivat. Olen arvioinut kosmetiikkaa kuluttajille Kemikaalicocktailin alkuajoista saakka ja sittemmin myös suunnitellut kosmetiikkaa liki 10 vuoden ajan ja halusin mukaan mahdollisimman monta omaa, kotimaista suosikkiani ja luottotuotetta.

Pyysin mukaan yrityksiä, joiden kanssa jaan saman arvomaailman. Vastuullisuuskysymykset ovat itselleni tärkeitä ja sitä ne ovat myös  kalenterissa mukana oleville yrityksille. Mukana on kotimaisen luonnonkosmetiikkakentän pioneeritoimijoita, kuten Frantsila ja Flow Cosmetics, sekä toisaalta monille teistä todennäköisesti uusia tulokkaita, kuten Circulove ja Catteco.

Mukana on yrityksiä, joiden tuoterepertuaari ei rajoitu pelkästään kosmetiikkaan: esim. Puhdas+ saattaa olla sinulle tutumpi lisäravinnepuolelta. Heiltä mukana kalenterissa on ihana rosmariinihiusvesi.

NOBElta ja Taikalta kalenteriin valituissa tuotteissa on metsämikrobeita, samoin SEESin huulivoiteessa (jota muuten jaetaan myös Finnairin Business-luokan asiakkaille).  Luonkos-brändin puhdistuskakku edustaa kalenterissa zero waste -pioneerina, Rimita Greenin deodorantti on valittu Ruohonjuuren vuoden parhaaksi tuotteeksi (ja on ainoa dödö mitä käytän). Myös Ruohiksen oma Juuri-sarja on mukana kalenterissa ihanan kookos-piprminttu -vartalokuorinnan kanssa.

Laponienluonnonkosmetiikka, kosmetiikka, hetkinen kosmetiikka, suomalaisen luonnonkosmetiikan joulukalenteri tuotteet ovat herkän ihon, hajustamattomia bestiksiä ja Inkuton teepuu & piparminttu -palashampoo puolestaan tuoksuu  ja näyttää siltä, että se perheen teinikin innostuu — ihan karkki! Nuoriso saattaa innostua myös NOBEn Oat Wonder -kauravoiteesta tai MuruMurun Daily Dessert-vaahtoputsarista.

Niille perheessä, joilla on voimakas hienhaju, on puolestaan Inkuton musta saippua ihan must. Halusin sen ehdottomasti mukaan kalenteriin. Se on lähes ensimmäinen tuote, joska koskaan Kemikaalicocktailissa kirjoitin.

Henuan Miracle Vitamin Oil on palkittu ja melkeinpä ihmeitä iholla tekevä kasvoöljy (mun kädessä tuossa jutun avauskuvassa) ja Hetkinen-brändin mäntyhuulivoiteeseen olen myös koukussa — pakkauskin on söpöin!

luonnonkosmetiikka, kosmetiikka, hetkinen kosmetiikka, suomalaisen luonnonkosmetiikan joulukalenteri, NOBE

Unna Nordic -sarjan Tyyni Calming Toner -rauhoittava hoitovesi on sille, joka pitää tuoksuista: Unna Nordic-sarjan tuoksumaailma ammentaa metsästä. Ekopharman Tyrni Pro-Collagen ravitseva ja kosteuttava kasvonaamio sopii hyvin talven kuivattamalle iholle ja on siksi oiva tuote myös joulukalenteriin.

Mitäs vielä? No Atopikin kosteuttava silmänympärysgeeli tottakai! Ja Pure Beautyn Birch Sap Mist — aivan ihana koivunmahlasuihke. Kinokon Maitake -sieniseerumi rauhoittaa ihoa ja minimoi ihon stressiä. Ole Hyvän Meri-sarja piti saada mukaan tottakai, olenhan Itämeren nainen ja tuote hyödyntää suomalaisen Origin by Ocean -levänjalostusyrityksen merilevistä valmistamaa alginaattia. Origin by Ocean uuttaa biohajoavia ainesosia merta kuormittavista levistä: kun ravinteita saadaan poistettua merestä, vesistöjen tila kohenee ja merten ekosysteemit voivat paremmin.

luonnonkosmetiikka, kosmetiikka, hetkinen kosmetiikka, suomalaisen luonnonkosmetiikan joulukalenteri, CirculoveKuten huomaat, on kalenteriin valikoitu kosmetiikkatuotteita laajalla kattauksella, jotta saisit mahdollisimman monipuolisen kokemuksen. Ei ole toisinsanoen luvassa ”pelkkiä voiteita”, vaan muun muassa seerumeita, puhdistustuotteita, huulivoiteita, kuorintoja, naamioita, hiusvesiä, metsäpölytuotteita sekä zero waste -kosmetiikkaa.

kosmetiikka, luonnonkosmetiikka, joulu, joulukalenteri, suomalainen kosmetiikka, kotimainen kosmetiikka, kotimainen luonnonkosmetiikka, Noora Shingler, Kemikaalicocktail,

“Kalenterin on suunniteltu ohjaamaan kuluttajia vastuullisempien ja luonnollisempien tuotteiden pariin hauskalla ja esteettisellä tavalla. Mielestäni tämä on paitsi oiva tapa tuoda esille upeita brändejä, myös yhdistää eri sukupolvet kalenterien sisältäessä tuotteita, jotka sopivat niin nuoremmalle kuin kypsemmällekin iholle’’, totean tänään medialle lähteneessä tiedotteessa ja tämä on tärkeä pointti!

 

Me voimme näyttää omalla esimerkillä mallia seuraavalle sukupolvelle ja jos kotoa saadaan malli luonnonkosmetiikan käyttämiselle, on se pelkästään hyvä asia! Tämän joulukalenterin idea on paitsi ilahduttaa aikuisia, myös tarjota ideoita perheen nuorisolle.

Mistä tätä sitten saa? Godies-verkkokaupasta. Kalentereita valmistetaan myyntiin 500 kappaletta ja ne tulevat myyntiin 15. lokakuuta klo 12:00.

Mitä kalenteri maksaa? Joulukalenterin hinta on 159 euroa ja tuotteiden kokonaisarvo on 580 euroa, eli aika kova diili! Tuotteista lähes kaikki ovat normaalikokoisia, eli kyseessä ei ole mitkään ”pienet testerit”, vaan isoin tuote on 200 ml. Tämän kalenterin tuotteista on iloa koko ensi vuodeksi!

Joulukuussa kerron kustakin tuotteesta enemmän, kun unboxaan kalenterin luukut päivittäin ja muutenkin kanavillani sekä Instagramissa että Facebookin puolella on luvassa luonnonkosmetiikkainfoa koko loppuvuoden ajan. Tervetuloa langoille!

Olen iät ja ajat joka joulu antanut läheisille lahjaksi herkkuja tai luonnonkosmetiikkaa, koska kaikilla on jo kaikkea. Sekä ruokalahjat että kosmetiikka käytetään pois, eivätkä ne jää nurkkiin pölyä keräämään.

Tästä kalenterista jää tosin jäljelle itse kalenterilaatikko, ja siksi se onkin suunniteltu niin nätiksi, ettet haluaisi heittää sitä pois! Korkea, art deco -henkinen laatikko on musta tosi kaunis ja toimii hyvin muulloinkin kun jouluna.

Laatikon sisältä tosiaan löytyy 24 silkkipaperiin pakattua ”luukkua”, numerotarralla varustettuna. En saanut vielä kuvaa niistä teille tähän hätään — pahoittelut. Ei ole tämä kalenterin teko itselle niin tuttua, että olisi osattu kaikki työvaiheet ennakoida tarpeeksi ajoissa, joten tontut vasta alkavat pakata tuotteita silkkipaperiin muutaman viikon päästä. 😉

Päivälleen kolme kuukautta jouluun!

EDIT. 25.9. klo 20:05. Kalenteri voitti juuri MeNaisten kosmetiikkakalenterivertailun. Lue arvostelu täältä.

 

 

 

2 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Voi ei tämä on se mitä on odotettu. Olen tykännyt myös TwistBe joulukalenterista. Mutta tässä just parhaita tuo suomalaisuus ja tuo paketti. On varmaan ihan jäätävän kokoinen 🥰

Mahtavaa! Mie oon oottanut jo kauan, että tulisi joku hyvä luonnonkosmetiikan joulukalenteri myyntiin. Hienoa, että kaikki on suomalaista ja vielä parempaa, että kalenterissa on muutakin kuin erilaisia voiteita! 😍 Pitää merkata kalenteriin, tulevatko aamulla myyntiin vai keskiyöllä?

https://www.moonshapedlittlebox.fi/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.