Menu
Lue lisää

Sisältöyhteistyö. Olen saanut postauksen kirjoittamisesta palkan, mielipiteet ovat omiani.

Flow Kosmetiikan Chakra-sarja on kuin tehty poikkeusoloihin

Harvoin olen ollut tässä tilanteessa: blogissa roikkuu viisi aloitettua tekstiä, joita ei ole tehnyt mieli jatkaa ja saattaa luettavaksenne. Jokaisen kohdalla homma on tyssännyt kysymykseen ”ketä kiinnostaa”? Koronatilanne on mullistanut meidän kaikkien elämän hetkeksi ja monilla ovat menneet ns. hommat perspektiiviin ja arki vaatinut uudelleenorganisointia ja orientoitumista.  Tilanteessa, jossa koitetaan pysyä terveinä ja hengissä, sekä toivotaan, etteivät työt mene alta, tuntuu oudolta tuottaa someen sisältöä, joka käsittelisi jotakin muuta. Toimittajana on fiilis, että munkin kuuluisi keskittyä kriisin käsittelyyn.

Fakta kuitenkin on se, että tällaisina aikoina jos koska tarvitaan muuta ajateltavaa, kuin tartunnansaaneiden ja kuolleiden määrä, liikkumisrajoitukset tai maskiskandaali. Toisinaan tekisi mieli lopettaa uutisten seuraaminen kokonaan, mutta pakkohan niitä on,  jotta pysyy kartalla kulloisistakin suosituksista.

Nyt kuitenkin haluan, että mietit hetken muuta, ja puhutaan sun ja mun hyvinvoinnista! Puhutaan eteerisistä öljyistä, niiden vaikutuksesta mielen hyvinvointiin, puhutaan vartalonhoidosta ja zero waste -kosmetiikasta. Kotimainen Flow Kosmetiikka yhdistää nämä kaikki ja brändin uusi Chakra-sarja on m-i-e-l-e-t-ö-n. Aivan täydellinen tuoteperhe tähän aikaan, kun mietimme arvojamme uusiksi ja vietämme aikaa eristyksissä.

Suomalainen Flow on tuttu sarja blogiani seuranneille, brändin raaka-aineajattelu on aina ollut mieleeni. Tuotteet ovat olleet toimivia ja kotimainen tuotanto vaan saa mut aina superiloiseksi. Vietimme CosmEthicsin kanssa eräät pikkujoulut Flown tehtailla itse kosmetiikkaa valmistaen (kuvia btw ko sessiosta Lauran jutussa, keväältä 2017) ja olen kiinnostuneena seurannut yrityksen kehitysaskelia. Hienoa on se, että vaikka satsaus on epäilemättä ollut iso, on Flow Kosmetiikka uudistanut sarjansa visuaalisesti täysin ja nyt homma on levelillä, jossa voidaan alkaa puhua kilpailukyvystä myös esteettisesti. Kosmetiikasta(kin) puhuttaessa pakkaus on vähintään yhtä tärkeää kuin sisus ja valitettavan moni brändi ei vieläkään hoksaa, että pelkkä hyvä tuote ei riitä. Flowlla se on tajuttu ja siksi sarja meneekin heittämällä kiinnostavimpien luonnonkosmetiikkasarjojen joukkoon. Onhan tämä nyt aikamoista eye candya.

Sen lisäksi, että brändiuudistus on mennyt nappiin, edustaa Flow Kosmetiikka ajan hengen mukaisesti zero waste -kosmetiikkaa. Shampoo-, saippua ja vartalovoidekakkujen pakkaukset ovat pahvia, Chakra-sarjan eteeriset öljyseokset on pakattu lasipulloihin. Turhaa muovi- tai pakkausroskaa ei tule ja kun kakkumaiset tuotteet käytetään loppuun viimeistä murusta myöten, jää jäljelle vain pieni määrä pahvia. Maailmanparantaja minussa kiittää tästä.

(Tässä postauksessa keskityn Flown Chakra-sarjaan, brändillä on toki muitakin tuotteita ja löydät ne täältä.)

CHAKRAT

Tiedätkö mitä chakrat ovat? Chakra tarkoittaa kehon energiakeskusta, intialaisen ajattelutavan mukaan meillä on niitä seitsemän ja ne sijaitsevat eri kohdissa ihmiskehoa. Chakrat ottavat vastaan ja kanavoivat energiavirtojamme ja silloin kun energia virtaa chakroissamme puhtaasti, me pysytään tasapainossa, vaikka kohtaisimme minkälaisia tunteita, ajatuksia, ihmisiä ja tapahtumia.

Chakra-ajattelu sopii tähän vitutuksen, ahdistuksen ja epävarmuuden kevääseen mainiosti ja vaikka homma kuulostaisi susta liian hipiltä (jotenkin mietin etenkin ystävääni Katja Lahtea tässä, haha), väitän, että sinäkin löydät tästä ajattelusta hyötyä itsellesi. Nimittäin: chakramme voivat joutua epätasapainoon vaikeiden kokemuksien tai kuluttavan elämäntyylin myötä ja chakroja voi hoitaa värein, tuoksuin, ravinnolla, liikunnalla ja ajatuksin. Ajatteletpa, että koronakevään aiheuttama ketutus johtuu chakrojen epäbalanssista tai et, niin se tiedetään, että tietyillä eteerisillä öljyillä on vaikutusta mielen hyvinvointiin ja terveyteen. Esimerkiksi laventeli vaikuttaa serotoniinin vapautumiseen ja rentouttaa oloa. Havupuut puolestaan vapauttavat no-adrenaliinia, mikä lisää puhtia ja energiaa. Piparminttua on usein jalkavoiteissa, koska se lievittää sileiden lihasten kouristuksia ja kurkkupastilleista tuttu eukalyptus avaa hengitysteitä. Ruusu helpottaa meidän mimmien hormonaalisia vaivoja jne.

Flow Kosmetiikka, eteerinen öljy, eteeriset öljyt, aromaterapia, chakra, Chakra, zero waste, luonnonkosmetiikka, vegaanikosmetiikka, vegaaninen

Flow Kosmetiikka, eteerinen öljy, eteeriset öljyt, aromaterapia, chakra, Chakra, zero waste, luonnonkosmetiikka, vegaanikosmetiikka, vegaaninen

Flown Chakra-sarja koostuu seitsemästä tuoksuyhdistelmästä, jotka kukin edustavat aromaterapeuttisesti ja värillään yhtä chakraa. Flow on tuottanut näiden seitsemän tuoksun ympärille neljä tuoteperhettä:

  1. eteeriset öljyseokset (esim. diffuuserissa käytettäväksi)
  2. parfyymiöljy-rollo-onit (iholle)
  3. vartalovoidepalat
  4. saippuat (soveltuu sekä vartalon, että hiustenpesuun)

On mainio kela se, että saman tuoksucocktailin voi hankkia sekä saippuana, ihovoiteena, parfyymina, ja huonetuoksunakin. Löysin oman suosikkini helposti, vaikka tykkään kyllä näistä kaikista ihan hullusti.

Mutta niin, mitä ne 7 chakraa ovat?

  • Juurichakra on ihmisen ”ukkosenjohdatin”, joka ankkuroi ajelehtivan mielen ja levottoman kehon. Sen väri on punainen.
  • Sakraalichakra on luomisen, tunne-elämän, halujen ja seksuaalisuuden keskus. Se säätelee luomisvoimaa ja kykyä nauttia elämästä. Sen väri on oranssi.
  • Solar plexus -chakra on ilon ja voiman keskus, ihmisen itsetunnon, henkilökohtaisen voiman ja ilon keskus. Se säätelee elämänhallintaa, itsetuntoa, kykyä kokea iloa ja tehdä viisaita päätöksiä. Sen väri on keltainen.
  • Sydänchakra on ikkunamme myötätuntoon, rakkauden keskus. Tämän chakran avulla tunnemme itseämme ja muita kohtaan myönteisiä tunteita, esim. kiitollisuutta, iloa, anteliaisuutta ja empaattisuutta. Sen väri on vihreä (Flow -tuoteperheessä tosin pinkki).
  • Kurkkuchakra on itseilmaisun avain ja kommunikaation keskus. Tämä chakra vaikuttaa siihen, miten ilmaisemme itseämme ja miten kuuntelemme muita.  Sen väri on turkoosinsininen.
  • Otsachakra on ihmisen kolmas silmä. Tämän chakran energia ohjaa elämään niin, että egomme ja itsekkyys väistyvät ja merkityksellisiksi tulevat asiat, jotka tukevat koko luomakunnan hyvinvointia. Otsachakra auttaa näkemään henkiset päämäärät elämässä selkeästi. Sen väri on indigon sininen.
  • Kruunuchakra on kanavaksi kaikkeuteen. Tämän chakran kautta ”luodaan yhteys universaaliin, jumalalliseen elämänenergiaan”. Yhteys on avain elämän ymmärtämiseen, pysyvään onneen ja valaistuneeseen rauhaan. Sen väri on violetti.

Lue lisää esim. Voi hyvin /terve.fi -saitin artikkelista

Flow Kosmetiikka, eteerinen öljy, eteeriset öljyt, aromaterapia, chakra, Chakra, zero waste, luonnonkosmetiikka, vegaanikosmetiikka, vegaaninenFlow Kosmetiikka on luonut seitsemän tuoksucocktailia vastaamaan chakroja, ja kaikki brändin chakratuotteet ovat paitsi luonnonkosmetiikkaa, myös vegaanisia. Tuotteiden eteeriset öljyt on valittu tasapainottamaan eri ihotyyppejä sekä hoitamaan mieltä aromaterapeuttisesti.

Meni useampi päivä käydä läpi kaikki 7 tuoksua ja eri tuoteperheet, mutta löysin suosikin, jota käytän nyt huonetuoksunakin. Oma lempparini on Flown One With Universe -sekoitus, joka on kruunuchakralle luotu tuoksu, violetti väriltään. Tein tietoisen päätöksen olla perehtymättä chakroihin ennen kuin testaan tuotteita, koska en halunnut niiden vaikuttavan edes alitajuisesti tuoksuvalintaani. Näin kerrotaan Flown sivuilla mun lempparista:

Tuoksu auttaa parantamaan keskittymiskykyä sekä vahvistamaan kehon ja mielen yhteyttä. – – Luonnollisen parfyymin latvatuoksussa hapokkaita sitruksia. Sydäntuoksussa aisteja terävöittävää litsea cubebaa ja pehmeää vaniljaa. Juurituoksussa eleganttia appelsiininkukkaa eli nerolia, ikiaikaista viisautta henkivää seetriä sekä luovuutta ruokkivaa ja aromaattista pyhien seremonioiden frankinsensiä, eli olibaanihartsia. – –  Tasapainoisen kruunuchakran kantaja on seesteinen, peloton ja todella yhtä universumin kanssa. 

Oh yes!

Mulle itselleni tärkeintä on se, että tuntuu hyvältä, en tiedä seesteisyydestä tai yhteydestä universumiin, mutta peloton on olo ja optimistinen myös! Ja eteeristen öljyjen avulla olen tuonut elämääni paljon hyvinvointia viime vuosina (ehkä muistat tammikuisen artikkelini siitä, miten luon lapsilleni tuoksumuistoja levittämällä ranteisiinsa illalla tiettyä öljysekoitusta).

Rakastan näitä siroja, kätevästi mukana kulkevia roll-on -tuoksuja, joita voi lisäillä helposti päivän mittaan. Olen jo vuosien ajan käyttänyt ihollani vain luonnonkosmetiikkatuoksuja, mutta valikoima on yhä melko suppea. Tässä on nyt 7 todella huikeaa tuoksua, joista kuvittelisin monen kuluttajan löytävän itseään miellyttävän.

Flow Kosmetiikka, eteerinen öljy, eteeriset öljyt, aromaterapia, chakra, Chakra, zero waste, luonnonkosmetiikka, vegaanikosmetiikka, vegaaninen

Flow Kosmetiikka, eteerinen öljy, eteeriset öljyt, aromaterapia, chakra, Chakra, zero waste, luonnonkosmetiikka, vegaanikosmetiikka, vegaaninen

Kuten ehkä huomata saattaa, ovat Flown eteeriset öljyt erityisesti mieleeni, mutta zero waste saippuat ja voiteet ovat myös mainioita! Chakra-sarjan suolasaippuapaloilla (kuvan neliönmuotoinen pala) pesee kätevästi sekä vartalon että hiukset, esimerkiksi reissussa superkätevä tuote.

Voidepalat (kuvassa paperissa ja kivialustalla) ovat myös mieletön reissutuote ja nämä ovat aika riittoisiakin. Tosin on tärkeä käyttää näitä täysin kuivalle iholle, sillä pienikin kosteus haittaa voiteen tarttumista ja vaikeuttaa rasvaamista. Pala saattaa aluksi tuntua iholla kovalta, mutta kun oivaltaa, että voidetta kyllä irtoaa ja jää iholle, vaikkei se varsinaisesti tunnu sulavan käsiin, helpottuu homma huomattavasti. On myös ihanaa vaihtelua voidella vartalonsa tällä, koska samalla tulee tehneeksi itselleen hieronnan ja aktivoi siten ihoaan samaan tapaan kuin gua shassa. Mulla on tapana myös harjata kroppa läpi jokaisen suihkun yhteydessä ja monihan tekee nykyään kehon kuivaharjausta.

Flown Chakra -sarja on ehdottomasti tutustumisen arvoinen, olipa omat intressit sitten kotimaisuudessa, luonnon raaka-aineissa, vegaaniudessa, zero waste -ajattelussa tai aromaterapiassa — tai ihan vaan itsensä hemmottelussa. Nyt jos koska jokainen meistä on ansainnut jotakin ihanaa itselleen, sen kummemmitta syittä. Se riittää, että tunnet olosi hyväksi ja rentoudut edes hetkeksi tämän ihmeellisen arjen keskellä.

Kaikki Flown Chakra-tuotteet löytyvät brändin nettikaupasta, myös Ruohonjuuri ja Life myyvät Flowta. Jos haluat teststa tuotteita, saat 18.4. saakka koodilla NOORA10 -10% alennuksen Flown verkkokaupasta. Ale koskee myös jo alennettuja tuotteita.

Psst… Pieni huomio hintoihin liittyen: jos kurkkaat nettikauppaan, huomaat, että Chakra-sarjan eteeristen öljyjen hinnat vaihtelevat, vaikka pakkauskoko on sama. Tämä johtuu siitä, että luomulaatuisten, eteeristen öljyjen kilohinnoissa on isoa vaihtelua. Flowlta kerrotaan: ”Helpommin saatavat eteeriset öljyt, kuten sitrukset, ovat kilohinnaltaan huokeampia, kun taas osa öljyistä on pienen sadon tai tuottamisen kalleuden vuoksi kilohinnaltaan korkeita. Tällaisia öljyjä ovat mm. ruusu, neroli, vetiver, santelipuu ja jasmiini. Eteeristen öljyjen kilohinnat vaihtelevat kymmenistä euroista jopa kymmeneen tuhanteen euroon”.

3 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Flow kiinnostaa, mutta sitten se rajoittava tekijä eli tuoksut. Ovatko heidän kaikki tuotteensa voimakastuoksuisia? Joitakin olen livenä nähnyt ja kaikki niistä ovat tuoksuneet voimakkaalle. Migreenikko kun ei voi käyttää voimakastuoksuisia tuotteita.

    Moi Säde: Kaikki Flown tuotteet eivät tuoksu voimakkaalta, mutta varmaan viisainta on käydä nuuhkimassa jossakin, ettet tilaa sokkona jotakin, mikä ei sovikaan.

Aivan ihania tuoksuja! Tilasin tuoksunäytteet, joista löysin suosikkini! Ihanaa kun on kotimaisia tuoksuvaihtoehtoja.

Vastaa käyttäjälle Säde Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.