Menu
Lue lisää

Sisältöyhteistyö. Olen saanut postauksen kirjoittamisesta palkan, mielipiteet ovat omiani.

Uuden trendin kynnyksellä: käytettyä joulupakettiin

Miten suhtautuisit lahjaan, joka on käytetty? Jos joulupaketista paljastuisi kirja, jota joku muu on selkeästi jo lukenut, tai nahkalaukku, jossa on valmiiksi ajan patinaa — tai vaikka kierrätetty kännykkä, mitä ajattelisit?

Tiedätte minut kirppishaukaksi ja esimerkiksi suurin osa kotini sisustuksesta on kierrätettynä hankittu. Sen vuoksi oli ihan mielettömän siistiä lähteä mukaan Tori.fi:n joulukampanjaan, jonka myötä haluamme saada suomalaiset ajattelemaan lahjan antamisen kulttuuria uudelleen ja pohtimaan, josko uuden voisikin korvata kierrätetyllä?

Moni tykkää vintagesta ja arvostaa vanhaa, mutta harvemmin annamme — ainakaan aikuisille — lahjaksi toisen vanhaa. Lasten kohdalla kierrätyslahjojen antaminen on helpompaa, leluja ja vaatteita kun löytyy kierrätysryhmistä hyvässä kunnossa, eivätkä skidit maindaa/huomaa eroa. Omat lapseni ovat saaneet joka joulu kierrätettyjä lahjoja, se on meillä ihan normi. Iso kiitos tästä äitini esimerkille! Ja juuri se on tärkeää: esimerkki!

Äitini on ehdoton kierrätysidolini. Hän vierailee Salon kirpputoreilla monta kertaa viikossa ja hankkii suurimman osan lasteni vaatteista sieltä. Aina kun meillä jää kurahousut, kumisaappaat tai uikkarit pieneksi, on mutsilla jo seuraava koko kaapissa tai hän lähtee oitis sen metsästykseen (toki ostetaan uuttakin, mutta kirppikselle mennään aina ensin).

Käytetyn arvostaminen, kierrättäminen ja vanhan ehostaminen on iskostunut muhun jo äidinmaidossa. Katselimme isänpäivänä vanhoja dioja ja kysyin muutamaan äidin mekkoon liittyen, että onko niitä säästetty? Juu, olivathan ne tallessa, tavallaan: ”tuosta toisesta ompelin housut Islalle ja toisesta Hectorille”.  Harmitti, että upeat retromekot oli ”tuhottu”, mutta toisaalta taas, ne oli otettu uudelleen käyttöön. Just tuollainen mun äiti on, mieletön uusiokäyttäjä, joka keksii kaikelle toisen ja kolmannen elämän.

Bongattiin viime viikonloppuna äidin kanssa kirppikseltä ihana kukkapöytä. Olen kaivannut sellaista nyt vuoden päivät, ja vihdoinkin löytyi! Mutsi osti sen ja paketoi sitten aatoksi. Näin saan jotakin, mitä oikeasti tarvitsen.

tori.fi, torilahja, kierrätyslahja, kierrätysjoulu, joulu, joululahja, torilöytö

Vierailen kirpputoreilla kuukausittain, mutta netin kirppikset on olleet mulle vieraita tähän asti. Tiimistämme sekä Laura että Ina ovat Tori.fi -konkareita, joilla on jatkuvasti päällä hakuvahdit ja molempien kodit ovat mielettömiä torilöytöjä täynnä.

Yläpuolen kuvat ovat Lauran IG-tililtä, joka on oikea taidonnäyte kierrätettyjen asioiden upeudesta! Lauran ja miehensä kakkoskoti Somerolla on vintagesisustamisen keidas, jossa on käsittämätön määrä kauniita yksityiskohtia. Lauralla on mainioita vinkkejä siihen, miten tekee parhaat torilöydöt ja ajattelin vähän udella häneltä ja laittaa jakoon tänne teillekin.

Minkälainen sitten olisi paras kierrätyslahja? Kaikenlainen design, astiat, lelut, laadukkaat vaatteet, korut, soittimet, työkalut — on paljon hyviä vaihtoehtoja. Tori.fi järjesti suomalaisille äänestyksen, jossa valittiin ensimmäistä kertaa Suomen Vuoden käytetty joululahja. 4700 ihmistä äänesti ja voittajaksi suoriutui Artekin jakkara. Kakkos- ja kolmospaikan ottivat Kalevala Koru ja Arabian keramiikka. Nämä kaikki kolme ovat just mainioita tuotteita käytetyn lahjan metsästäjille ja esimerkkejä siitä, kuinka hyvin tehty kestää aikaa ja palvelee vuosikymmenten ajan.

tori.fi, torilahja, kierrätyslahja, kierrätysjoulu, joulu, joululahja, torilöytö

Tässä kuvaparissa mulla ja Inalla on molemmilla päällä ainoastaan kierrätettyä: molempien korut ovat vuosikymmenten takaa (noi mun Aarikat on ihan omat lempparit) ja Inalla on upea vintage-neule, mulla taas Outi Pyyn värjäämä ja tuunaama kirppispaita. Tyköistuvien vaatteiden ostaminen lahjaksi on toki hankalaa — olipa vaate sitten uusi tai käytetty, mutta asusteet, huivit ja esimerkiksi tuo mun paita, joka on itse tuunattu, on kaikki mainioita ideoita!

Tällaisia kierrätysmuijia kun Inan kanssa ollaan, oltiin innoissamme Tori.fi -kampanjasta, jossa olemme molemmat mukana. Olemme luvanneet hankkia lähipiirin lahjat Torin kautta ja hankimme lahjat myös toisillemme — superhauskaa! Ja vaikeaa! Vaikka tunnen Inan tosi hyvin, on lahjan antaminen silti aina haaste. Katsotaan miten suoriudun..  Voit seurata meidän lahjanmetsästystä joka viikko Instagramin puolella. Ota seurantaan Ina,  mun tili löytyy täältä. Kerään kaikki tähän kampanjaan liittyvät stoorit IG:n kohokohtiin, niin et missaa niitä, vaikket olisikaan joka päivä online (niin kuin eräät…).

Me haastetaan sut tulemaan mukaan kierrätysjouluun ja herättelemään omaa lähipiiriäsi kierrätetyn lahjan saamiseen! Mitä jos sopisitte, että tänä vuonna lahjojen tulee olla second handia? Ruokaa ja kosmetiikkaa toki on pakko antaa lahjaksi uutena, mutta kaikkea muuta kirppiksiltä sitten saakin!

Tori.fi:n tekemän joulukyselyn mukaan puolet suomalaisista ei ole koskaan antanut joululahjaksi mitään käytettyä. Ehkä olisi korkea aika?

Yksi kommentti Jätä kommentti

Kommentit

Kyllä kierrätetty lahja on ihan yhtä ajatuksella hankittu kuin kaupasta ostettu. Joulukuun alussa annoin esikoiselle Tori.fin kautta ostetut Marimekon mukit. Ja nyt samalta myyjältä hankitut Marimekon ruokalautaset. Kaikki käyttämättömiä, myyjälle tarpeettomia ja meille niin arvokkaat. Lapsen toiveesta ei saanut ostaa mitään uutta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.