Finnwatch: suomalaista teetä tuotetaan nälkäpalkalla

Palasin juuri Sri Lankalta, joss mm. taitoin junamatkan viidakon läpi, nähden aitiopaikalta, missä ja miten saarella viljellään teetä. Maisema oli taianomainen, kuin olisin puksuttanut sadussa. Junamatkaa Ellasta Colomboon ei turhaan sanota yhdeksi maailman kauneimmista reiteistä ja iso osa siitä kulkee teeviljelmien läpi. Lipton-teen historia alkaa juuri Sri Lankalta, jolloin saari kuului siirtomaavallan alla Britannialle.

Eilen julkaistu Finnwatch-raportti kertoo karua faktaa teentuotannosta. Matkalla näkemäni idylli joutuu uuteen valoon. Raportissa Finnwatch haastatteli 120 teetyöntekijää kuudella eri plantaasilla Intiassa ja Sri Lankassa. Nämä plantaasit toimittavat teetä suurimmille suomalaisille teetaloille, kuten Forsman Tealle ja Nordqvistille sekä myös kansainvälisille brändeille, kuten Twiningsille ja Unileverille.

Raportista:

– Teetuotannon suurin vastuullisuusongelma on hävyttömän alhaiset palkat. Intian Assamissa teeplantaasien palkat ovat jopa alhaisemmat kuin maataloussektorin minimipalkat, ja Sri Lankassa haastattelemiemme työntekijöiden palkka jäi puoleen elämiseen riittävästä palkasta. Suomessa juotavaa teetä saatetaan poimia alle kahden euron päiväpalkalla, sanoo Finnwatchin tutkija Anu Kultalahti.

Sri Lankassa teeplantaasien työntekijöiden jo lähtökohtaisesti alhaisia palkkoja pienentää entisestään niihin tehtävät lukuisat, mahdollisesti laittoman korkeat vähennykset. Finnwatchin haastattelemien työntekijöiden palkkoihin tehdyt vähennykset olivat korkeimmillaan peräti 78 prosenttia. Työntekijät niin Sri Lankassa kuin Intiassa ovat sairaita ja usein myös aliravittuja.

Ei ole ihme, että teebisneksessä on eettisyysongelmia, mutta kun on vain muutamaa päivää aiemmin ollut pelipaikalla, ihaillen teeplantaasien sanoinkuvaamatonta kauneutta, tuntuu erityisen surulliselta lukea Finnwatchin raportti. Tämä junan ikkunasta ottamani kuva herättää nyt lähinnä kysymyksen; mitenköhän juuri näitä ihmisiä kohdellaan?

Kolonialismin perintö on plantaaseilla kuulemma vahvasti läsnä ja etenkin naistyöntekijöillä on surkeat oltavat.

Lue koko raportti täältä >>>

Mitä sitten voi tehdä suomalainen kuluttaja? Raportin mukaan ainoastaan Reilun kaupan sertifikaatti pystyy takaamaan edes jotakin:

”Tutkituilla Reilu kauppa -sertifioiduilla plantaaseilla Reilun kaupan lisällä esimerkiksi tuetaan työntekijöiden lasten ammatillista koulutusta. Reilu kauppa on Finnwatchin mukaan myös kriteereiltään kaikkein kunnianhimoisin teen vastuullisuussertifiointi, ja jo siksi sen käyttö on suositeltavaa niin kuluttajille kuin yrityksillekin.

– Pelkät nykyisenkaltaiset sertifioinnit eivät kuitenkaan riitä. Teentuotannon perustavanlaatuisiin ongelmiin kuten mataliin palkkoihin puuttuminen vaatii konkreettisia toimenpiteitä kaikilta teen arvoketjun toimijoilta.

Finnwatch vaatii sertifiointijärjestelmiltä ja ostajayrityksiltä laskelmia elämiseen riittävistä palkoista ja suunnitelmaa palkkojen nostamisesta elämiseen riittävälle tasolle. Jos ihmisoikeuksien toteutuminen sitä vaatii, myös teen kuluttajahintoja tulee nostaa.

– Ilmastokriisi tulee entisestään heikentämään teetilojen työntekijöiden ja heidän perheidensä asemaa. Sukupolvien ajan kestänyt työntekijöiden hyväksikäyttö tulee lopettaa ja tarjota plantaasityöntekijöiden perheille mahdollisuus vapautua köyhyyden kierteestä.”

Juon teetä päivittäin, olen todellinen teen suurkuluttaja. Monikansallisia brändejä vältän, mutta riittääkö se?

Reilun kaupan sertifikaatti on parempi kuin ei mitään, mutta hyvä vaihtoehto on varmaankin etsiä tiensä pienten brändien äärelle ja pyrkiä selvittämään maahantuojalta teen alkuperästä niin paljon kuin mahdollista. Jos langoilla on teemaahantuojia, jotka 110%:sti tiedätte, mistä tuotteenne tulee ja pystytte todistamaan, että tuote on eettinen, olkaahan yhteydessä. Haluaisin koota lukijoilleni artikkelin, johon listaan brändejä, joihin voi todella luottaa.