Menu

Finnwatch: suomalaista teetä tuotetaan nälkäpalkalla

Palasin juuri Sri Lankalta, joss mm. taitoin junamatkan viidakon läpi, nähden aitiopaikalta, missä ja miten saarella viljellään teetä. Maisema oli taianomainen, kuin olisin puksuttanut sadussa. Junamatkaa Ellasta Colomboon ei turhaan sanota yhdeksi maailman kauneimmista reiteistä ja iso osa siitä kulkee teeviljelmien läpi. Lipton-teen historia alkaa juuri Sri Lankalta, jolloin saari kuului siirtomaavallan alla Britannialle.

Eilen julkaistu Finnwatch-raportti kertoo karua faktaa teentuotannosta. Matkalla näkemäni idylli joutuu uuteen valoon. Raportissa Finnwatch haastatteli 120 teetyöntekijää kuudella eri plantaasilla Intiassa ja Sri Lankassa. Nämä plantaasit toimittavat teetä suurimmille suomalaisille teetaloille, kuten Forsman Tealle ja Nordqvistille sekä myös kansainvälisille brändeille, kuten Twiningsille ja Unileverille.

Raportista:

– Teetuotannon suurin vastuullisuusongelma on hävyttömän alhaiset palkat. Intian Assamissa teeplantaasien palkat ovat jopa alhaisemmat kuin maataloussektorin minimipalkat, ja Sri Lankassa haastattelemiemme työntekijöiden palkka jäi puoleen elämiseen riittävästä palkasta. Suomessa juotavaa teetä saatetaan poimia alle kahden euron päiväpalkalla, sanoo Finnwatchin tutkija Anu Kultalahti.

Sri Lankassa teeplantaasien työntekijöiden jo lähtökohtaisesti alhaisia palkkoja pienentää entisestään niihin tehtävät lukuisat, mahdollisesti laittoman korkeat vähennykset. Finnwatchin haastattelemien työntekijöiden palkkoihin tehdyt vähennykset olivat korkeimmillaan peräti 78 prosenttia. Työntekijät niin Sri Lankassa kuin Intiassa ovat sairaita ja usein myös aliravittuja.

Sri Lanka, tee, teeviljelmä, teeplantaasi, teelehti,

Ei ole ihme, että teebisneksessä on eettisyysongelmia, mutta kun on vain muutamaa päivää aiemmin ollut pelipaikalla, ihaillen teeplantaasien sanoinkuvaamatonta kauneutta, tuntuu erityisen surulliselta lukea Finnwatchin raportti. Tämä junan ikkunasta ottamani kuva herättää nyt lähinnä kysymyksen; mitenköhän juuri näitä ihmisiä kohdellaan?

Kolonialismin perintö on plantaaseilla kuulemma vahvasti läsnä ja etenkin naistyöntekijöillä on surkeat oltavat.

Lue koko raportti täältä >>>

Mitä sitten voi tehdä suomalainen kuluttaja? Raportin mukaan ainoastaan Reilun kaupan sertifikaatti pystyy takaamaan edes jotakin:

”Tutkituilla Reilu kauppa -sertifioiduilla plantaaseilla Reilun kaupan lisällä esimerkiksi tuetaan työntekijöiden lasten ammatillista koulutusta. Reilu kauppa on Finnwatchin mukaan myös kriteereiltään kaikkein kunnianhimoisin teen vastuullisuussertifiointi, ja jo siksi sen käyttö on suositeltavaa niin kuluttajille kuin yrityksillekin.

– Pelkät nykyisenkaltaiset sertifioinnit eivät kuitenkaan riitä. Teentuotannon perustavanlaatuisiin ongelmiin kuten mataliin palkkoihin puuttuminen vaatii konkreettisia toimenpiteitä kaikilta teen arvoketjun toimijoilta.

Finnwatch vaatii sertifiointijärjestelmiltä ja ostajayrityksiltä laskelmia elämiseen riittävistä palkoista ja suunnitelmaa palkkojen nostamisesta elämiseen riittävälle tasolle. Jos ihmisoikeuksien toteutuminen sitä vaatii, myös teen kuluttajahintoja tulee nostaa.

– Ilmastokriisi tulee entisestään heikentämään teetilojen työntekijöiden ja heidän perheidensä asemaa. Sukupolvien ajan kestänyt työntekijöiden hyväksikäyttö tulee lopettaa ja tarjota plantaasityöntekijöiden perheille mahdollisuus vapautua köyhyyden kierteestä.”

Sri Lanka, tee, teeviljelmä, teeplantaasi, teelehti,

tee

Juon teetä päivittäin, olen todellinen teen suurkuluttaja. Monikansallisia brändejä vältän, mutta riittääkö se?

Reilun kaupan sertifikaatti on parempi kuin ei mitään, mutta hyvä vaihtoehto on varmaankin etsiä tiensä pienten brändien äärelle ja pyrkiä selvittämään maahantuojalta teen alkuperästä niin paljon kuin mahdollista. Jos langoilla on teemaahantuojia, jotka 110%:sti tiedätte, mistä tuotteenne tulee ja pystytte todistamaan, että tuote on eettinen, olkaahan yhteydessä. Haluaisin koota lukijoilleni artikkelin, johon listaan brändejä, joihin voi todella luottaa.

2 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Maahantuoja ilmoittautuu!

English Tea Shop on sitoutunut maksamaan viljelijöille aina enemmän kuin Reilun Kaupan sertifioinnissa on määritetty. Teet tulevat omilta viljelijöiltä, eivät teehuutokaupoista. ETS työllistääkin yli 2000 pienviljelijää.

Jos olet I Love Me -messuilla viikonloppuna, tule käymään osastollamme! Olen itse paikalla huomenna klo 15.30 asti ja su koko päivän. Olisi mukavaa jutella aiheesta!

Terkuin Sisli / Organic Health Oy, English Tea Shopin luomuteen maahantuoja

Tervehdys Noora! Tätä oli ilo lukea, sillä tämä menee juuri ytimeen mitä minäkin olen koittanut yritykselläni tuoda esille vuodesta 2017! Olen Suomen ensimmäinen sertifioitu teesommelier, ja minut valittiin Maku-lehden toimesta vuoden pienvaikuttajaksi vuonna 2018. Minulla on teitäni tarjolla Helsingin Michelin-tasoisissa ravintoloissa ja kahviloissa.

Minä olen etsinyt kaikkialta maailman kolkista korkeinlaatuisinta teetä tuottavia teeviljelijöitä, jotka keskittyvät yhtä vahvasti laadun rinnalla myös kokonaisvaltaiseen vastuullisuuteen. Olen löytänyt kaksi aivan mahtavaa viljelijää, ja maahantuon heidän teitään suoraan tiloilta. Nämä viljelijät maksavat palkkaa reilusti yli markkinoiden keskiarvon, tarjoavat koulutuksen, asumuksen, vuosittaiset bonukset, takaavat 7,5 tunnin työpäivät sisältäen lounastauon ja kaksi tee- ja keksihetkeä sekä satsaavat paljon naisten työllisyyteen ja urakehitykseen.

Lisäksi he viljelevät vain pienillä alueilla säilyttääkseen luonnon monimuotoisuuden ja eläinten reviirit. Tee kasvaa todella korkealla, ja koska he viljelevät vain pienellä alueella, niin tuholaiseläimet eivät pääse tekemään tuhojaan, eli tarvetta sumutteille ei ole. He ostavat jatkuvasti lisää ympärillä olevaa maata suojellakseen sitä metsähakkuilta. He käyttävät vain uusiutuvaa energiaa tai ovat täysin omavaraisia energian tuotannossaan.

Viljely on täysin luonnomukaista, ja paljon kokonaisvaltaisempaa ympäristöllisesti ja eettisesti kuin luomu- tai Fair Trade-sertifikaattien standardit.

Tällaisessa tilanteessa kun ostetaan teetä pienviljelijöiltä keskitytään 100%:seen läpinäkyvyyteen ja suoraan kaupankäyntiin. Sertifikaatit maksavat tuhansia dollareja, joka on pienoinen omaisuus pienviljelijöille. Nämä rahat minun viljelijäni sen sijaan sijoittavat parempiin työetuihin ja palkkoihin, kestävään kehitykseen. luontoystävällisiin viljelykeinoihin. Sertifikaatit ovat tietenkin hyvästä sellaisissa tilanteissa, kun on kyse suurista massateetä tuottavista teeplantaaseista, jossa rikkomuksia voi tapahtua helposti, kun keskitytään laadun sijaan määrään, ja kun kaupankäynti ei ole suoraa vaan tapahtuu usean välikäden kautta.

Tervetuloa tutustumaan vastuullisen laatuteen maailmaan, lukemaan lisää viljelijöistäni ja teestäni: http://www.theseventhcup.com

Vastaa käyttäjälle Petra Ahlman Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.