Sisältöyhteistyö. Olen saanut postauksen kirjoittamisesta palkan, mielipiteet ovat omiani.
Hävikkihedelmien ravintoaineet kosmetiikaksi
Ah, taas niitä juttuja, joiden kohdalla ei voi kuin nostaa kädet ilmaan ja todeta: juuri näin. Luonnonkosmetiikkasarja, jossa hyödynnetään hedelmiä ja vihanneksia, jotka eivät kelpaa myyntiin syystä tai toisesta (liian kypsiä, väärän näköisiä jne.). Raaka-aineet — joita muut eivät halua — ostetaan Ranskassa pieniltä, paikallisilta tuottajilta ja lopputuotteena on vegaanista hävikkikosmetiikkaa, joka on vieläpä kohtuuhintaista.
Mainitsinko jo, että tuotteet myös tuoksuvat virkistävältä, näyttävät hauskoilta ja toimivat?
Kyseessä on ranskalainen Pulpe de Vie, joka on valmistanut luonnonkosmetiikkaa pienessä tehtaassaan Ranskan Alpeilla yli 10 vuoden ajan. Brändillä ei ole vain yhtä, vaan useita sertifikaatteja: mm. Ecocert-, Cosmébio-, Cruelty Free- ja Vegan -logot löytyvät tuotteiden kyljestä.
Sarja näyttää kreisiltä ja uskon tuoteperheen kiinnostavan etenkin nuoria kosmetiikan kuluttajia. Ei silti kannata antaa ulkonäön hämätä: tuoteperheessä on kosmetiikkaa myös ikääntyvälle iholle. First Wrinkles-sarja on se, jota päädyin käyttämään itse eniten ja tykkäsin paljon. Muut sarjat ovat Anti-Oxidant, Radiance & Energy, Detox ja Imperfection (ongelmaiho).
First Wrinkles -sarja sisältää neljä tuotetta; tehokosteuttavatn suihkeseerumin, silmänympärysvoidenaamion, kasvovoiteen, seeruminaamion ja kangasnaamion. Kaikki tuotteet tuoksuvat herkulliselle ja hedelmäiselle, olematta ällömakeita kuitenkaan. Sarjan tuoksuista ylipäänsä: tuotteissa on ihanan freesit ja upliftaavat tuoksut, jotka virkistävät ja piristävät jo sellaisenaan. Tosi energisoiva sarja, josta tulee hyvä fiilis ja hymyilyttää.
Pulpe de Vie -sarja sisältää monia kangasnaamioita, tästä kuvan First Wrinkles tehokosteuttavasta Kiwi-naamiosta pidin eniten. Ajatella, että mä olen jo anti age -tuotteiden käyttäjä! Muista vielä, kun aloin kirjoittaa blogiani ja sivuutin vastaavat putelit, kun olin ihan babyface. Niin me vaan kaikki vanhetaan. Mutta tärkeintähän on se, ettei sen anna ahdistaa ja myös se on mielestäni näissä tuotteissa kivaa, että kaikki tehdään huumorin ja ilon kautta. Vanheneminen ei ole dramaattista, vaan osa elämää ja oikeastaan aika siistiä, jos ihan rehellisiä ollaan. 🙂 Tärkeää vaan on löytää ne tuotteet, joita oma iho kussakin elämänvaiheessa tarvitsee.
Pulp de Vie valmistaa hävikkihedelmistä vesiä, uutteita ja öljyjä, jotka sisältävät vitamiineja, antioksidantteja ja mikroravinteita. Vaikka kyse on hävikkiraaka-aineesta, jota ei ole saatu myytyä muualle, ei se tarkoita, etteivätkö vaikuttavat aineet olisi olemassa. Tietenkin ovat ja huippua on se, että joku ottaa ne talteen.
En tiedä onko kyse raaka-aineiden huokeammasta hinnasta (hävikki ei nimittäin tarkoita useinkaan halvempaa), vai onko brändin kohdalla vaan tehty periaatepäätös hintatasosta, mutta oli miten oli, on Pulp de Vie todella fiksun hintainen sarja: tuotteet ovat hinnoiltaan 5-16 euron välillä, joten jos tulee hutiostos, ei rahallinen menetys ole kovin iso.
Kuvan vaahtoava puhdistusöljy oli yksi suosikeistani. Antioksidanttinen ja anti-age ominaisuuksia sisältävä öljy paitsi puhdisti ja heleytti ihoa, ilahdutti ulkonäöllään — kuten moni muukin Pulp de Vie -tuote. Vähän ehkä köpön näköinen tämä oma ”tarjoiluehdotukseni”, mutta saanet alapuolen kuvasta käsityksen, miksi mainitsin, että tuotteet tuovat hymyn naamalle. Eihän tästä väri-iloittelusta voi olla tykkäämättä! Yhdessä tuoksujen kanssa sarja on kuin Välimeren loma.
Haluan vielä mainita Radiance & Energy -sarjan asteittain ruskettavan päivävoiteen (yläpuolen kuvassa toinen vasemmalta). Tuotetta voi käyttää säännöllisesti, jos tavoitteena on päivettyneen näköinen hipiä, tai sitten voit tuoda sillä sävyä iholle randomimmin. Tuntuu iholla ravitsevalta, sellainen vähän tuhdimpi voide.
Koko Pulp de Vie -tuotantoketju on Ranskassa: kaikki raaka-aineista pulloihin ja pakkauksiin on ranskalaista — jopa pakkausten luonnolliset painovärit. Pulp de vie toimii Marseilleissa ja on siellä aktiivinen paikallisluonnon hyvinvoinnin edistäjä.
Fanitan tätä sarjaa todella, niin moni asia on tehty just oikein! Joku muu brändi on sitten se pelkistetyn skandinaavinen ja minimalistinen, hillitty. Tämä ei ole sitä, Pulp de Vie on iloa, väriä ja huumoria. Tykkään!
Löydät sarjan Ruohonjuuresta, Sokokselta ja Sokos Emotion -myymälöistä. IG:ssä kannattaa ottaa seurantaan @pulpedeviesuomi.
Ihanaa loppuviikkoa, aurinkoa!