Ekologinen kosmetiikkapakkaus — onko sitä?

Pitäisi ostaa uusi yövoide. Vuosien varrella olen karsinut kosmetiikka-arsenaalini murto-osaan aikaisemmasta, mutta etenkin talvella kaipaan tuhtia yövoidetta. Toki moni zeroweistaaja kertoo pärjäävänsä pelkällä oliiviöljyllä tai Nivean yleisvoiteella, joka myydään klassiseen tapaan kierrätettävässä metallipurkissa. Alumiini onkin materiaaleista ehdoton kingi, sillä sitä voidaan kierrättää lähes ikuisesti ja kierrätysmateriaalilla säästyy peräti 95% energiasta!

Kosmetiikan osalta kuulun kuitenkin niihin, jotka nauttivat luksuksen tunnusta ja haluavat uskoa voiteiden ihaniin lupauksiin. Iso osa etenkin kasvovoiteista myydään lasisissa purkeissa. Siinä missä ruokakaupassa lasinen on joskus ihan hyvä, tai ainakin kierrätettävä valinta, kosmetiikan lasipurkit valmistetaan useimmiten niin kutsutusta liimalasista, jota ei saa laittaa lasinkeräykseen. Tuntuu ihan järkyltä ajatella kaikkia niitä purnukoita ja dödöjä, jotka myydään kertakäyttöisissä, polttoon päätyvissä lasipurkeissa! Eikö tosiaan millään merkillä ole pumppupulloa, josta saisi käydä täyttämässä purkin uudelleen? Onhan shampoollekin jo tällainen mahdollisuus tarjolla ja jopa ripsariin voi ostaa täyttöpakkauksen. (Kjaer Weis muuten myy myös kasvoöljylle uudelleentäytön, mutta henkkoht en ole valmis maksamaan ekopakkauksesta paria sataa.)

En siis ainakaan osta lasista purnukkaa. Entäs kartonkinen tai kovasti hehkutetut biohajoavat purnukat? Esimerkiksi Organic Essence myy voiteita kartonkipakkauksessa ja esim. dödöä söpössä kartonkituubissa. Voisi ajatella, että kartonki olisi itsestäänselvä ratkaisu, mutta kosmetiikan pakkaaminen ekologisesti ei ole ihan helppoa: pakkausmateriaalin täytyy olla tarpeeksi kestävä, jotta se ei hajoa kosketuksissa voiteeseen, mutta toisaalta biohajoava. Useimmissa kartongeissa on siksi sisällä muovikalvo. Toisaalta tuotteiden säilyvyysaika on biohajoavissa pakkauksissa muovipurkkia lyhyempi, mikä herättää kysymyksen hävikin määrästä eko vs. muovipakkauksilla.

Tasapainon löytäminen kestävyyden ja hajoavuuden välillä ei ole ihan simppeliä ja esimerkiksi paljon hehkutettu Sulapac odottaa yhä Luken elinkaarianalyysin valmistumista ja lupaa sille, että purnukan saisi laittaa biojätteen sekaan. Homman tekee entistä kinkkisemmäksi se, että toisin kuin itsestäänselvästi elintarvikkeissa, kosmetiikan osalta myös putelin sisällön pitäisi olla täysin luonnollista, jotta purkin saisi laittaa biojätteeseen. Kuluttajana olisi hyvin hämmentävää, jos saman purnukan saisi toisessa tilanteessa laittaa bioon ja toisessa ei.

Tunnustan suhtautuvani vähän skeptisesti uusiin lupaaviin biomateriaaleihin. Ensinnäkään en näe ratkaisuna kertakäyttökulttuuriin sitä, että siirrytään toisesta (muovi) materiaalista toiseen yhtä lailla kertakäyttöiseen ratkaisuun. Tällä voidaan tuoda helpotusta roskaamisongelmaan, mutta ei materiaalien ylikulutukseen. Sitä paitsi harva, jos yksikään (puuta lukuun ottamatta), biomateriaali on maatuva: ne pitää yhä kierrättää asianmukaisesti ja kompostoida teollisesti. Roskaamiseen liittyvää ongelmaa ei ratkaista laboratoriossa, vaan muuttamalla käytöstä. 

Entäs sitten puu? Ihastuin Hetkinen -tuotesarjaan, josta Noora kirjoitti pari viikkoa sitten. Pakkaukset on tehty männyn sydänpuusta täysin ilman liimaa ja väriä ja on vieläpä luontaisesti antibakteerinen — siis ihan täydellinen pakkausmateriaali kosmetiikan säilytykseen! Etenkin, kun puu on vastuullisesti hakattua (ja vieläpä hyödyntävät myös vähemmän nätit puunosat!). Mutta pystyykö voiteista tekemään myös kevyempiä versioita ja lisäämään niihin vettä vai kestäisikö materiaali? Mielenkiinnolla odotan, laajeneeko sarja kasvoille. Purkki kun on niin nätti, että sille keksisi tyhjenemisen jälkeen muutakin hyötykäyttöä.

Ehdottomasti paras olisi tietysti ostaa kosmetiikka kokonaan ilman pakkausta. Uusia mielenkiintoisia vaihtoehtoja onkin tullut markkinoille ja jopa kasvoöljyä saa palana! (Tsekkaa myös Nooran postaus tähän liittyen.) Vasta seuraavaksi paras vaihtoehto on siis kierrätettävä materiaali.

Vaikuttaa siltä, että Nivean metallipurkki on vanha mutta yhä loistava keksintö. Onko purkin ainoa huonous siinä, että sitä ei voi viskata luontoon? Mitä kulttuuristamme kertoo se, että kosmetiikkapurnukka pitää lähtökohtaisesti suunnitella niin, että sen voi vaikka heittää mereen? Ei sillä, unelmoin minäkin maailmasta, jossa kaikki syntyvä jäte olisi maatuvaa. Mutta kertakäyttöisten innovaatioiden sijaan fanitan kiertotalouden keksintöjä, siis juurikin niitä uudelleen täytettäviä purnukoita.

Jos kuitenkin päätyy ostamaan kertakäyttöputelin, ei perinteinen muovi olekaan ihan huono vaihtoehto, etenkin jos kiinnittää kaupassa huomiota näihin:

1. Puteli myydään ilman ylimääräistä suojapakkausta
2. Putelin osat on helppo irrottaa toisistaan kierrätystä varten
3. Muovi ei ole mustaa (kierrätyslaite ei pysty tunnistamaan, joten se päätyy poltettavaksi)
4. Myös itse voide on muoviton

Kummalla ylipäätään on enemmän merkitystä, purkin materiaalilla vai sisällöllä? Ainakin on varmaa, että mikäli putelin — oli se sitten mitä tahansa materiaalia — hävittää asianmukaisesti, on ympäristölle haitallisempaa, mikäli itse tuotteessa on mikromuovia. Tai jos tuote jää käyttämättä. Siksi paras ekoteko on karsia kaappia ja ostaa vasta, kun oikeasti tarvitsee. Ja testata välissä, pärjäisikö sittenkin pelkällä oliiviöljyllä.

Psst… Muovittomuuteen liittyen: menovinkki tälle illalle!