Menu
Lue lisää

Testaan blogissani erilaisia tuotteita ja palveluita. Näistä testituotteista en maksa. Kaikki tämän postauksen tuotteet eivät välttämättä ole testattavaksi saatuja, osan olen saattanut myös ostaa itse.

Lime ja basilika tekevät tuorepuurosta koukuttavan

Aina Itävallan suunnalla reissatessa olen intoillut sitä, että saan aamupalaksi bircher mysliä. Parhaillaan bircher mysli on Suomessa supersuosittua, se vaan kulkee nimellä tuorepuuro. Okei, onhan näissä kahdessa hienoista eroa, mutta aikalailla samasta asiasta on kyse: molempien ideana on liottaa viljaa (ja halutessaan siemeniä ja pähkinöitä) nesteessä yön yli, jolloin tuotos on aamulla puuromaista, ihanan pehmeää ja vähän myös rouskuvaa (mikäli seassa on muhinut pähkinöitä jne.).

Miksi puuro kannattaisi nauttia liotettuna kuumentamisen sijaan? Esimerkiksi kivennäisaineet imeytyvät parhaiten, kun niitä on liotettu etukäteen. Mitä tulee pähkinöihin ja siemeniin, on liottaminen fiksua, sillä se helpottaa niiden sulamista ja imeytymistä. Liottamalla teet siis palveluksen ruoansulatukselle.

Vaikka nämä vatsahommat ovat mun suosikkiaiheita, olen alkanut liotushommiin vasta hiljattain. Mysliä olen valmistanut itse jo yli 10 vuotta, ja puuroaamiaiset olivat taloudessamme hitti jo silloin, kun niistä ei vielä intoiltu naistenlehtien sivuilla tai blogeissa. Valmistin puuro-pähkinä-siemen-taateli -sekoituksiani jo ennen blogin perustamista, mutta silloin aina keitin puuroni. Nyt olen alkanut valmistaa puuroni keittämättä ja vaihtelu on tosi virkistävää!

Aloin valmistaa tuorepuuroa oikeastaan kahdesta syystä: ajanpuutteen ja ruokavaliomuutoksen vuoksi. Ehrmannin maitorahka on ollut se viimeinen maitotuote jota käytän, koska siitä en ole saanut vatsavaivoja. Rahka, marjat, pähkinät ja vähän hunajaa— niin hyvää! Mutta eettisistä syistä halusin päästä tästä vikastakin maitotuotteesta vuodenvaihteessa lopullisesti ja sen tilalle on nyt lanseerattu tässä taloudessa tuore- sekä chiapuurot. Parasta on se, että kun laitan puuron illalla tekeytymään, on se seuraavana aamuna valmis. Etenkin skidien kanssa mulla jää helposti oma aamupala välistä, ellei jääkaapissa ole jotakin, jonka saan huiviin sen kummemmin valmistelematta. Tuorepuuro on loistava aamupala sen helpon konseptin vuoksi.

Viime perjantain blogijuhlissa (kuvia tulossa muuten loppuviikosta) sponsorina toimi muun muassa Oatly, jonka tuotteita jäi vähän yli. Juhlissa tarjoiltiin esimerkiksi Natural Energy -juomia, jotka aikaisemmin ovat olleet itselleni vähän erikoinen konsepti: ne eivät ole mehuja, mutteivät smoothieitakaan. Ne ovat jotakin siltä väliltä. Makumaito on aika kuvaava sana. Nyt kun olen koittanut keksiä näille tuotteille käyttötarkoituksia — skidithän toki rakastavat niitä sellaisenaan — niin voi sitä oivalluksen iloa kun tajusin, että mansikka-mustaseljan ja appelsiini-mangon makuiset kauramaitojuomat ovat TÄYDELLISIÄ tuore- ja chiapuuron pohjia! Juomissa on sopivasti makeutta makeuttamaan puuro, eikä muuta makeutusta tarvita (juomat eivät kuitenkaan sisällä lisättyä sokeria). Itse tykkään tuorepuurossani enemmän mansikkaversiosta, se kun on mangojuomaa miedompi, ei ihan niin makea.

Ennen tätä Oatly-oivallusta käytin tuorepuuroissani nesteenä kookosmaitoa ja makeutin puuron hunajalla tai agavenektarilla. Niinkin voi toki tehdä ihan hyvin.

EKSOOTTINEN TUOREPUURO

Sekoita ainekset keskenään ja laita puuro tekeytymään jääkaappiin yön yli.

Voit toki käyttää mitä tahansa puurohiutaleita ja pähkinöitä halusi mukaan, itse olen tykästynyt tuohon Risentan siemenpuurosekoitukseen, joka nopeuttaa hommaa. On niin supernopeaa heittää kulhoon yksi tetra kaurajuomaa, desi siemenpuurosekoitusta ja kaksi lusikallista chiaa.

Aamulla puuro on valmis nautittavaksi, mutta jos massa on liian paksua, voit notkistaa sitä lisäämällä nestettä. Joko samaista Oatlya tai vaikka kookosmaitoa.

Tämä on tärkeää: lisää puuroannoksen päälle reilusti tuoreen limen mehua. Limessä on musta koko hommn ydin, jotta puuroannoksesta saadaan luonteikas ja herkullisen koukuttava. Purista limeä annokseen niin paljon kuin haluat, itse laitan noin 3-4 rkl. Tästä oheisesta puuroreseptistä tulee muuten yksi iso tai kaksi pienempää puuroannosta. Nälän koosta riippuen.

Lisää annokseen basilikasilppua, joka on piste iin päälle. Sitten joko banaania, omenaa, päärynää tai muuta tuoretta hedelmää suosittelen paloittelemaan sekaan myös ja pähkinöitä, siemeniä, vaikka kookoslastuja jne. oman maun mukaan.

Saa nähdä koska kyllästyn tuorepuuroihin, juuri nyt tuntuu, että näillä voisi aloittaa vaikka jokaisen aamun! Ja siis tällainen puurohan toimii täydellisenä väli- tai iltapalanakin. Lämmin puuro on musta selkeämmin aamu- tai iltapala, mutta kylmä tuorepuuro on oiva vaikka keskellä päivää nautittavaksi, ja sen voi myös helposti ottaa mukaan vaikka evääksi. Toisinaan teen myös viljattoman, pelkkään chiaan perustuvan kiisselin, siitä sitten lisää omassa postauksessaan.

Arvatkaa mitä teen nyt? Haen fillarin talvivarastosta ja aloitan virallisesti kevään!

3 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Heips, kiitti innovatiivisesta resepti-ideasta! Itsekin tunnustaudun tuorepuurofaniksi, ja settii onkin tullut syötyä viime vuodet, hieman marjoja ja makukomboja vaihdellen toki. Mut perusidea samana; illalla kaurat, siemenet, neste, jugu, rouheet, jauhot (esim kookos/manteli) ja aamulla sit muut tilpehöörit joukkoon. Tosin viime aikoina blenderi on laulanut vielä aamuisin, kun olen tuohon pohjaan sekoittanut jäiset marjat, banskun, prodejauheen ja öljyä ja blendannut koko komeuden sellaiseksi smoothie-tuotepuuroksi 😀 Ihanan kylmää ja freesii aamuihin, sillä lämmin puuro alkaa vaan nukuttaa ja tekee sellaisen ”vetämättömän” olon 😀
Mut siis kaiken jaarittelun jäleen, tää kombo menee kokeiluun, kun oonkin miettinyt et miten käyttäisin noita juomia 🙂 Kiitti taas!

Moi Riksu! No hyvä että tuollainen tuorepuurokonkarikin saa tältä tontilta uusia ideoita. 😀 Tosiaan toi mansikkajuoma + basilika ja lime on ihan sikahyvä makucombo. En oikein muuten löytäisi juuri näille Oatly-tuotteille paikkaa omassa arjessa, mutta tuorepuuroihin sopivat täydellisesti.

Lime on kyllä jännä juttu: se tuo makeutta sinne, missä sitä kaivataan ja toisaalta suolaisuutta suolan sijaan. Musta tuntuu, että ängen sitä nykyään kaikkialle. 😀

Joo lime kyl antaa ”sitä jotain” ruokiin kuin ruokiin. Oon itse tehnyt kans silleen, et pessyt limen huolella ja pakastanut sen. Sit raastanut jäätynyttä limee smoothieisiin tms – ei muuten tuu yhtään hukkaa/ruokajätettä kun kaiken saa käytettyä 😀 Toimii myös jo nahistuville sitruunoille 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.