Menu

#projektipikkumökki

Isoisäni rakensi 50-luvulla perheelleen pienen kesäsiirtolamökin. 10 neliön mökin rakennusprojektiin liittyy kaikenlaisia tarinoita, mutta jo lapsena muistan hämmästelleeni eniten sitä, kuinka kaikki rakennusmateriaali tuotiin paikalle fillarilla tai roudattiin jalan. Mökki on Lauttasaaressa, rakennusmateriaalit tuotiin pääasiassa Ruoholahdesta, mutta irtaimistoa roudattiin muualtakin: esimerkiksi heteka poljettiin paikalle Kruununhaasta. KyllÄ: POLJETTIIN. Enoni ajoi fillarilla sängyn Bulevardia pitkin; heteka oli sidottu kiinni niin, että pyörä oli sängynrungon keskellä ja eno pani polkien. Olisin halunnut nähdä sen!

Mökin rakennusvuosi -52 on erityisen läsnä tänä keväänä, kun nykyään minun omistuksessani olevaa pientä mökkiä rempataan isosti ekaa kertaa sitten 50-luvun. Suunnitteluapunani on ystäväni Minna Haapakoski, jonka joku saattaa muistaa Maikkarin Tyylivarkaat-ohjelmasta, jota teimme yhdessä joitakin vuosia sitten. Minna osoitti ohjelmaa tehdessämme, että hän on erityisen neuvokas pienten tilojen sisustaja ja siksi kontaktoin Minnan oitis kun tajusin, että NYT vihdoinkin haluan sen rempan toteuttaa.

On kuulkaa kaivettu läpi sedimenttien! Tänään selasin mökin vintin eristysmateriaalina olleita vanhoja Hufvudstadsbladeteja ja naureskelin ajan mainoksille ja luin vanhoja uutisia. Kuinka maailma muuttuukaan 60 vuodessa. Haluaisin teleportata itseni 60 vuoden päähän vakoilemaan, mille nykymaailman asioille silloin pudistellaan päätä. Ainakin tälle massiiviselle itsensä ja luonnon synteettisillä kemikaaleilla päällystämiselle. Uskon niin.

kc-projektipikkumokki

Pikkumökkiprojektin yhteydessä tulen tekemään muutamia blogiposteja projektiin liittyen. Mahdollisimman ekot maalit ja muut ratkaisut kun saattavat kiinnostaa teitä muitakin remontoijia. Projektia voi jo seurata Instagramin puolella hashtagilla #projektipikkumökki. Tervetuloa seuraamaan homman etenemistä!

2 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Biofarbenin savimaali oli kyllä iloinen yllätys, tuoksu ei ollut paha ja katosi tuuletuksella vuorokaudessa.

Arvaas mitä! Meillä on Lauttasaaressa juuri samankokoinen mökki joka pitäis saada sellaiseksi, että sinne juuri sama määrä ihmisiä mahtuu ja että ois kiva, eli sama homma edessä, muttei hajuakaan mistä aloittaa!
Onkohan meillä samassa paikassa mökit? 😀

Vastaa käyttäjälle merikuu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.