Work it like you´re 21
Terveisiä Berliinistä. Olen ihan puhki kolmen päivän konferenssista, joka vaati keskittymistä joka minuutti. Tuntuu, kuin olisin juossut maratonin ja osallistunut ylioppilaskirjoituksiin samaan aikaan. Onneksi tänään on vapaapäivä.
Tällaisissa tilaisuuksissa yleensä puhuja seisoo ja kuuntelijat istuvat. On muuten aika epäreilua! En mitenkään olisi kyennyt istumaan kolmea 10 tunnin konferenssipäivää putkeen ja onneksi sainkin kahdeksi ekaksi päiväksi korkean pöydän, jonka ääressä työskennellä. Minua luultiin tilaisuuden sihteeriksi tai vastaavaksi varmaan useaan otteeseen, seisoinhan ainoana pöytäni ääressä, työskennellen samalla läppärin ja kameran kanssa. Konferenssiosallistujaksi minut miellettiin kuitenkin viimeistään, kun kesken lääkäri Alfred Paulsin esityksen hihkaisin pöytäni äärestä olevani Suomesta ja että tykiltä heijastettava slaidi vaan on heitettävä someen nyt asap. Sain kaikki nauramaan, koska kyseessä oli sperman laatua käsittelevä kohta, jossa tanskalaisten ejakulointi arvioitiin paljon suomalaisia heikommaksi. Että on tähän kolmeen päivään mahtunut huumoriakin, vaikka aiheet ovat olleet vakavia.
Teen konferenssiin liittyen oman postauksensa, tämän tekstini varsinainen aihe on liikunnan harrastaminen. Etenkin näin reissatessa ja pitkät päivät neljän seinän sisällä viettäen — pahimmillaan paikallaan istuen — saavat ihmisen jumiin, väsyneeksi ja huonotuuliseksikin. On tärkeä pitää huolta myös kropan kunnosta ja sisällyttää jonkin sortin liikuntaa palaverirupeaman lomaan. Konferenssipäivät ovat venyneet yleensä seitsemään asti illalla, jonka jälkeen olen ottanut takaisin paikallaan olemisen, hilpaisemalla kuudennen kerroksen salille.
Mitä tulee hyvinvointiin ja terveyteen, on viimeisen puolen vuoden aikana tavoitteeni ollut kehon saaminen kuntoon toisen raskauden ja synnytyksen jäljiltä. On ollut pakko malttaa, koska liian rankka vatsalihasten aktivoiminen pian synnytyksen jälkeen saattaa aiheuttaa pysyviä terveyshaittoja loppuelämäksi, eikä sellainen tietenkään kiinnostele. Toinen syy malttamiseen on toki ollut lapsi, joka valvotti koko kevään. Tammi- ja helmikuu mentiin aika sumussa ja maaliskuussa päätin, että en halua antaa väsymyksen estää kehonhuoltoa. Liikunnan aloittamisen myötä tajusin, että väsymykseen itse asiassa auttaa liikunnan harrastaminen, vaikka treenin aloittaessa haukotuttaisikin. Riinan ohjeilla ja kanssa treenaaminen on ollut iisiä, vaikka itsekuriahan se vaatii, ei siitä mihinkään pääse. Oikotietä onneen ei ole.
Kun kirjoittaa terveys- ja hyvinvointiteemoista, ilman tutkintoa edellämainituista, löytyy ruudun toiselta puolelta aina monta skeptistä silmäparia. Että millä kompetenssilla minä näistä asioista kirjoitan. Olen ammatiltani toimittaja, joten asioiden selvittäminen, kyseenalaistaminen, tiedonhaku ja lähteiden kriittinen puntarointi, sekä niiden merkkaaminen tekstiin kuuluvat aina postauksen työstämisprosessiin — oli aihe mikä tahansa — mutta se ei silti tee minusta esimerkiksi liikunnan ammattilaista ja paljon kirjoitankin omista kokemuksistani, miten eri asiat ovat minuun vaikuttaneet ja miksi näitä valintoja teen. Sain kuitenkin vastikään ihan mitattua vahvistusta sille, että elämäntapani lienee aika terveellinen, eikä sen suositteleminen muille ole todennäköisesti mitenkään kovin haitallista. 😉
Personal trainerini Riina teki alkusyksystä minulle kehonkoostumusmittauksen. Oli hankkinut salilleen uuden laitteen, jolla saa tarkkaa tietoa esimerkiksi lihasmassan määrästä, rasvan kertymisestä, luiden painosta jne. Halusin tietenkin heti kytkeä itseni koneeseen ja nähdä tulokset!
Toki tiedän eläväni terveellisesti, mutta kehomittaus löi minut silti ällikällä. 34-vuotiaan kroppani iäksi mitattiin 21 ja viskeraalirasvaprosentti — eli sisäelimiä ympäröivä rasvakerros, jonka määrä on kytköksissä moniin elintasosairauksiin — on kaksi. Luku on normaali välillä 1-15, jonka jälkeen pitäisi alkaa numeron kasvaessa vähitellen huolestua, kaksi on siis todella hyvä luku. Riina on minua vuoden vanhempi ja kehoikänsä on 20, viskeraaliprosentti meillä on sama. Olen siis lähes personal trainer -leveleillä, haha!
No joo, lesoilu sikseen. Ja toki olen sitä mieltä, että tällaisia mittauksia merkityksellisempää on oma olo itsestä ja kehostaan. Eikä tuo testin määrittämä kehon ikä ole kovin tieteellinen mittaustulos, ja se voidaankin mitata monin eri tavoin ja tuloksetkin varmaan vaihtelevat vähän mittaustavasta riippuen. (Esimerkiksi Ylen sivuilla toimittaja kokeili kehon ikämittausta, joka kokemuksensa perusteella suoritettiin vähän eri tavalla kuin minun, joka perustui täysin Riinan hankkimaan laitteeseen, eikä suoritettuihin fyysisiin harjoitteisiin, kuten Ylen jutussa.) Mutta antaahan tällainen mittaus varmasti suuntaa siitä, mikä oman kehon kunto on. Vuoden päästä voidaan ottaa uudet lukemat ja katsoa, mihin suuntaan ollaan menty. Jos oman kehonsa tilaa haluaa seurata (minua se ainakin kiinnostaa).
Mulla on tosi hyvä olo itseni kanssa, ja se lienee tärkeintä. Kun harrastan liikuntaa, ylläpidän hyvää oloa, enkä koe liikunnan olevan pakko ja suorite, vaan omaa aikaa, jolloin saan päästä tyhjennettyä kaiken työhön liittyvän.
Moni on kysellyt, miten oikein ennätän yrittäjänä ja vielä lapsiperheen arjessa treenata kome lihaskuntosarjaa viikossa ja aerobiset liikunnat päälle? Vastaus on yksi sana: suunnittelu. Esimerkiksi elokuussa treenirutiinin ylläpitäminen oli haasteellista, koska olin kahteen otteeseen matkalla ja esimerkiksi Doritin kanssa Itävaltaan reissatessa neljästä reissupäivästämme matkustimme kaksi. Loppuviikon olin skidien kanssa kaksin kotona, kun Sam lähti puolestaan työmatkalle.
Laskin ennen työmatkaviikkoa, että reissussa pitäisi saada tehtyä yksi lihaskuntosarja ja yksi aerobinen päivä. Kotona tekisin sitten kaksi lihaskuntoa ja kolme aerobista kun palaan matkalta.
Matkan eka päivä alkoi paljasjalkavaelluksella, joka oli paitsi aerobista hommaa, aika hiton kova keskivartalotreeni. Seuraavana päivänä tein kuin varkain yhden lihaskuntosarjan samalla, kun odottelin Doritia, joka latasi päivän kuvia tietokoneelle. Olimme menossa saunaan ja ajattelin, että teen nyt sen verran liikkeitä kun ennätän. Ehdin tehdä melkein koko treenin: kyykkyjä, punnerruksia, hyppyjä, vatsalihaksia… Ei se ihan täysi sarja ollut, mutta parempi kuin ei mitään. Sitäpaitsi: pulahdimme tiistaina vaelluksen jälkeen uimaankin, joten keskivartaloa oli tullut jo aktivoitua senkin osalta.
Teen joka viikko lihaskuntohommien ja aerobisten treenien lisäksi yhden venyttelysarjan, yleensä viikonloppuna. Nyt päätin keskiviikkoaamuna hipsiä hotellin spa-osastolle, pohkeet ja reidet kun olivat aika jumissa tiistaisesta vaelluksesta. Dorit nukkui vielä kun hiivin alakertaan aamujumpalle. Siivooja vakuutti etten häiritse, joten jäin venyttelemään ja joogailemaan hänen pestessään viereisen tilan lattiaa.
Isäntämme Silvio veti samaan aikaan toisaallaa aamun ekaa joogatuntiaan ja olisin mieluusti osallistunut, mutta se olisi vaatinut kohtuuttoman aikaista herätystä. Joku kello kuuden aamujooga, ei kiitos. Musta ei siihen ole. En ole aamuisin parhaimmillani: kroppa on jumissa, enkä ylety kunnolla edes varpaisiini. Tai yletyn, mutta se sattuu. Tiesin kuitenkin, etten viikonloppuna todennäköisesti ehdi tehdä venyttelyohjelmaa ja että tiistainen vaellus jomottaa pohkeissa monta päivää, ellen tee asialle jotakin. Sitäpaitsi torstaina olisimme taas koko päivän junassa ja lentokoneessa, kunnon venyttely todellakin oli kohdillaan.
Suunnittelu. Sitä tämä treenien arkeen sovittaminen on. Mutta ei se ole ollenkaan hankalaa. Elämäni on yhtä asioiden yhteensovittamista alvariinsa, kun perheessä on kaksi yrittäjää ja pienet lapset. Tetristä aamusta iltaan. Tää menee siinä sivussa.
Joku ehkä ihmettelee, miten jaksan laittaa näin paljon ajatusta jumppaamiseen? Todellisuudessa en ajattele sitä juurikaan, päätän vaan viikon alussa, että koska ja missä treenaan. Haluan tehdä tämän, koska voi henkisesti ja fyysisesti huomattavasti paremmin, kun kroppa on kunnossa ja näyttää siltä, miltä minusta tuntuu. En koe olevani tietyn ikäinen, vaan koen olevani voimakas ja virkeä. Siltä haluan näyttääkin.
Työmatkaviikolla Itävallassa (ma-to) tein yhden kolmesta lihaskuntotreeneistä hotellissa, toisen kotiin palattuani Riinan kanssa salilla (treenaamme joka viikko kerran kahdestaan) ja kolmannen Salossa vanhempieni luona, jossa vietin lasten kanssa viikonlopun. Kävin viikonloppuna myös juoksemassa ekaa kertaa sitten synnytyksen ja sunnuntaina keskityin lihaksiin. Koska Salossa ei ollut käsipainoja, pitelin Hectoria käsissäni sumokyykkyjä tehdessäni. 10-kiloinen nahkapaino nauraa kikatti koko ajan, ei harmittanut treenata! Käsipainoina käytin myös 1,5-litran vissypulloja. Välillä pitää vähän soveltaa. Se onkin treenaamiseni toinen avainsana.
Tällä Berliinissä konferenssihotellin kuntosalilla ei ollut harmikseni käsipainoja. Ainoa sopivan painoinen asia oli salin seinään kiinnitetty vaahtosammutin, jonka kanssa kuvassa poseeraan. En kuitenkaan käyttänyt sitä treenissä, pelkäsin pudottavani sen ja saavani aikaan vaahtokaaoksen. Tyydyin kyykkäämään ilman käsipainoja tällä kertaa, mutta tietty oli pakko laittaa pt:lle tämä kuva. 😉
Merkkaan aina tehdyt treenit ylös. Treenivihkossani on rivi viikon jokaiselle päivälle ja olen kirjannut maanantaina valmiiksi päivät, joina oletan tekeväni lihaskuntotreenit. Ripottelen aerobiset sitten sinne väleihin. Suunnittelen siis viikkoani aina etukäteen, sen verran kun voin. Viikko saattaa näyttää esimerkiksi tältä:
MA /aerobinen (kuormapyöräajelua) + vatsalihakset- TI / lihaskuntotreeni kotona + vatsalihakset
- KE / aerobinen (vauvalattari-tunti) + vatsalihakset
- TO / lihaskunto Riinan kanssa + vatsalihakset
- PE / aerobinen (kärrylenkki Hectorin kanssa) + vatsalihakset
- LA / lihaskuntotreeni kotona + venyttely & vatsalihakset
- SU / lepopäivä
Vetelen viivoilla toteutetut treenit vihkosta yli ja siirtelen niitä keskenään, jos en ehdikään tehdä treenejä silloin kun kaavailin. Aerobiset liikunnat ovat tähän saakka olleet yleensä kärrylenkkejä Hectorin kanssa tai kuormapyöräilyä, joka on pienissäkin määrin todella raskasta. Olen kuitenkin alkanut vähitellen taas juosta, kun lantionpohjan lihakset näköjään jo sen kestävät.
Tuo viikko-ohjelman ”vatsalihakset” tarkoittaa muuten jokailtaisia vatsalihasliikkeitä, joilla ensisijaisesti on ideana vahvistaa keskivartaloa synnytyksen jäljiltä ja työstää lantionpohjan lihaksia. Näissä menee vaan muutama minuutti, ei siis työllistä juurikaan.
Tällä tavoin suunnittelen viikon liikkumiset ja koitan toteuttaa ne niin pitkälle kuin mahdollista myös silloin, jos olen reissussa. Harvoinhan mä matkustan näin tiheään, mutta nyt on meneillään vähän poikkeuksellinen syksy, kun kerään materiaalia tokaa kirjaani varten. Konferenssihotellissa oli onneksi mainittu kuntosali, joten olen tehnyt reissussa kaksi lihaskuntopäivää ja tänään vuokraan fillarin tai kävelen iltapäivään saakka, jolloin lähden kotia kohti.
Haastattelin hormonihäiritsijä-konferenssin aikana monia henkilöitä, joista kiinnostavimpia keskusteluja kävin lisääntymisterveyteen erikoistuneen professori Aldert Piersman kanssa (kuvassa). Sen lisäksi, että agendallani ovat olleet tulevan kirjani teemat, koitan aina myös saada vähän tietoa kunkin haastateltavan omasta elämäntyylistä ja arkivalinnoista, se kun kertoo aika paljon paitsi ihmisestä, myös terveyteen vaikuttavista valinnoistaan.
Lisääntymisterveysekspertti, neljän lapsen isä, pyöräilee päivittäin 15 kilometriä suuntaansa töihin, suosii luomuruokaa ja ahdistui kolmipäiväisen konferenssin istumisesta vähän hänkin. Luuli, että olin ollut seisomatyöpisteelläni jotenkin pakon sanelemana ja oli yllättynyt, kun kerroin halunneeni seistä. Tämän myötä sain kuulla miehen omasta, aktiivisesta elämäntavasta ja siitä, kuinka professori uskoo syyn esimerkiksi kasvavaan lapsettomuuteen olevan pääasiassa sen, että haluamme vanhemmiksi paljon korkeammassa iässä kuin luonto on tarkoittanut, että syömme liian epäterveellisesti, liikumme liian vähän ja olemme ihan liian stressaantuneita. Terveellinen ruoka, riittävä uni ja säännöllinen hikiliikunta parantaisi varmasti ihan kenen tahansa elämänlaatua, totesi mies ja jatkoi, että lapsettomuuteenkin pätee yllättävän usein edellämainitun listan ottaminen vakavissaan.
Liikunnan mahduttaminen arkeen on priorisointikysymys ja vaatii suunnittelua. Melkein kaikilla meillä on mahdollisuus harrastaa edes vähän liikuntaa, jos vaan on valmis karsimaan television katsomisesta, somettamisesta tai sitten vaikka siivoamisesta. Tiskit voi aina fiksata huomenna, telkkariohjelmat nauhoittaa ja somettaminen, noh, ei mennä siihen. Siinä mulla itsellä olisi kyllä karsimisen varaa, haha.
Aktiivista loppuviikkoa sulle, mä menen nyt pariksi tunniksi moikkaamaan Berliiniä, ennen kuin on aika lähteä kotia kohti.