Menu

Viisi senttiä kapeampi, kolme kiloa kevyempi

Kolmen kuukauden treenirupeama on nyt suoritettu. Olen sen kunniaksi syönyt tänään suklaakakkua, juonut viiniä ja hymyillyt leveästi.

Lupaus-studion Riina piti minulle maanantaina kuntotestin ja paransin maaliskuisia tuloksiani aika hyvin. Ai mitä tässä lesoilen? No siis punnersin 30 sekunnissa 10 punnerrusta enemmän kuin maaliskuussa. Vertasimme vyötärön ja lantion leveyttä kolmen kuukauden takaisiin mittoihin: vyötärö on kaventunut viisi senttiä ja lantio neljä. Yllätyin.

Joillakin on raskausaikana itsehillintää tai toisaalta niin oksettava olo makeasta, että kiloja ei kerry syömisistä. Minä olen aina tykännyt syömisestä kauheasti ja siksi onkin pakko harrastaa aika paljon liikuntaa, heh. Raskausaikanakin liikuin toki, mutta herkuttelin paljon enemmän kuin yleensä, niin ihmekös tuo, että synnytyksestä jäi 3-4 ylimääräistä kiloa. Ne on hankittu puhtaasti sokerilla ja rasvalla. Ja nautinnolla! Tavoitteeni oli nyt keväällä päästä kiinteämpään kuntoon ja synnytystä edeltävään painoon.

Paino laski tavoitteen verran, kolmisen kiloa, ja vaikka nahkani vatsan seudulta on vielä löysempi kuin haluaisin, on olopaljon timmimpi ja omempi kuin maaliskuussa. Ei silti: synnytyksestä on vasta 10 kuukautta emmekä ole voineet vielä keskittyä täysillä vatsalihaksiin, mulla kun on yhä erkaumaa synnytyksen jäljiltä. Jatkamme treeniä elokuussa, toivottavasti pääsen sitten keskivartalon kimppuun. Silloin asetan taas itselleni kolmen kuukauden etapin ja voi herregyyd kuinka mahtavaa on se, että pääsen treenaamaan rauhassa keskellä päivää, kun saan vauvan kanssa hoitoapua.

kc-noora.beforeafter.2

 

Minä maaliskuussa ja minä kesäkuussa. Väliä kuvien otossa on ollut tasan kolme kuukautta. Paitsi että kroppa on muuttunut, on toinen painos minusta muutenkin vähän edustavampi. Voi luoja.

No mutta mitä sitä sensuroimaan, tällainen mä nyt olen ja olin. Aika tavallinen nainen, joka taistelee painovoimaa ja keskivartalon kasvamista vastaan.

kc-riinaOn ollut tosi huippua treenata personal trainerin kanssa. En ole koskaan aikaisemmin treenannut viikottain yhdessä kenenkään ohjauksessa, palautetta ja neuvoja saaden. Onhan se toki tyyristäkin, kolmen kuukauden viikottainen treeni yhdessä kustantaa 1000 euroa. Toki tästä voisi jatkaa yksikseen, noudattaa saatuja ohjeita ja tehdä ne itsekseen. Minä kuitenkin haluan kehittyä ja saada taas uudet, seuraavan levelin neuvot ja niksit ja myös tehdä kaiken niin, ettei vatsalihaksisto kärsi. Pitäydyn Riinan oppilaana jatkossakin.

Nyt kesällä teen viikottain muutaman lihaskuntosarjan kotona ja harrastan muuten kaikenlaista mieluisaa liikkumista mahdollisuuksien mukaan: lenkkeilyä, uimista, trampoliinilla pomppimista, suppailua —  ja tavarafillarointia. On meinaan aika raskasta näin parin päivän kokemuksella. Tietää pyöräilleensä.

Jos olet itse synnyttänyt hiljattain ja asia vatsalihasten erkaumaan liittyen kiinnostaa, kannattaa lukea Riinan teksti aiheeseen liittyen:

Kärsitkö pömppömahasta tai selkävaivoista? Istumatyön aikakaudella moni kärsii erilaisista selkäkivuista, jotka saattavat johtua pitkäkestoisista staattisista istuma-asennoista, huonosta työergonomiasta ja lihasten heikosta kunnosta. Edellä mainittujen lisäksi syy selkävaivoille voi löytyä myös vatsan puolelta, suorien vatsalihasten erkaantumasta.

Suorien vatsalihasten erkaantuma on vielä vähän tutkittu ja tunnettu asia, mutta siitä kärsii erilaisten arvioiden mukaan noin kolmasosa–kaksi kolmasosaa synnyttäneistä naisista. Synnyttäneiden lisäksi erkaantumasta saattavat kärsiä ylipainoiset naiset ja miehet sekä paljon treenaavat urheilijat.

Lue koko juttu Turun Sanomista.

Erkauma-asia on aihe, josta tullaan toivottavasti puhumaan mediassa enemmän. Valloillaan on tilanne, jossa edes treeniohjeita ammatikseen laativat eivät tiedä aiheesta yhtään mitään. Naisen elämänlaadulle voi olla kohtalokasta, tehdä liian raskaita liikkeitä tai vääränlaista treeniä liian pian synnytyksen jälkeen niin, ettei lihaksisto ole kunnossa.

Liikuntaa suosittelen äitiyslomalaisille ehdottomasti, vaikka väsyttäisikin, mutta on tosi tärkeää, että tiedostaa missä kunnossa oma keho on ja mitä se kestää. Siinä ammattilainen on oiva apu ja tsemppaaja.

Yksi kommentti Jätä kommentti

Kommentit

Upea suoritus: onnea! Tämä motivoi toimimaan itsekin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.