Menu

Yllättävän upea Bregenz

Viikko takaperin teimme hikisen matkan Itävallan Bregenziin. Eka reissupäivämme oli kesän viimeinen hellepäivä ja tietty me vietimme sen bussissa, lentokoneessa ja junassa… Onneksi ehdimme nauttia illasta! Säätiedotus lupasi sadetta tuleville päiville, joten lähdimme rantaan ottamaan muutamia auringonlaskukuvia, vaikka olimme reissusta ryytyneitä ja olisi mieli tehnyt kaatua sänkyyn. Lämmin kesäilta oli kuitenkin ihan liian houkutteleva.

Kuvankauniin Bregenzin satama ja rantabulevardi on aivan hurmaava, tunnelma oli yllättäen tosi välimerellinen. Ilma oli vielä alkuyöstä helteisen päivän jälkeen lämmin ja ihmiset hengailivat rantakivillä nauttimalla viimeisistä kesäilloista. Kaikki olivat ihan hiljaa, melkein kuin pyhittäen viimeiset auringon säteet. Ihan kuin kaikki olisivat jotenkin aavistaneet, että huomenna alkaa syksy.

kc-bregenz

kc-bregenz1

Törmäsimme satamassa  Doritn kanssa tähän hämmentävään aikaportin näköiseen taideteokseen. Bregenzissä on paitsi loistavat patikointi- ja fillarointipuitteet, myös paljon taidetta ja kulttuuria. Alue on suosittu turistikohde ja erityisen kuuluisa on veden päälle rakennettu ulkoilmaoopperalava, Seebühne nimeltään. Emme käyneet oopperassa, mutta netissä on sieltä aivan huikeita kuvia!

turandot-4-13e2b685-4d73-48e6-a5af-35f9b2535a39

turandot-3-096e691f-3b85-425b-85a6-80326d6d4038

im-aufbau-3e4a1dce-1773-4112-81d5-60102af30efe

seebuehne-bregenz-b137c7c2-43b5-4f17-9d5f-b64f44f2707b

Kuvat: fotocommunity.de/ käyttäjät Hermann Hager, Sanklar, Mandi00845

Näin oopperalavan vain veneestä, aika kaukaa, mutta ehkä joskus vielä on palattava Bregenziin oopperamatkalle. Sen verran huikealta meininki näyttää.

kc-bregenz4Kuten aikaisemmin totesinkin, emme olleet kulttuurimatkalla, vaan reissussa duunin puitteissa, Planet Pure -pesuainemerkin kutsumana. Juttua firmasta tulossa heti kun saan purettua materiaalit blogiin ja Doritilta kuvat.

En ole aikaisemmin matkustanut oman kuvaajan kanssa, vaan vastannut kuvituksista itse. Nyt kun on saanut kokea tällaista luksusta, en halua enää ilman ammattikuvaajaa mihinkään! Ihan mahtavaa keskittyä vain ja pelkästään jutuntekoon. Valokuvien ottaminen vie yllättävän paljon huomiota ja etenkin haastattelutilanteessa on aivan mahdotonta funtsia kuvitusta samalla. Mulla ei sitäpaitsi ole järkkäriä, enkä osaa sellaista käyttääkään. Dorit oli kameransa kanssa aina siellä, missä toivoinkin, saatte pian nähdä.

Jutun kaksi ylintä kuvaa: Dorit Salutskij

Ei kommentteja Jätä kommentti

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.