Menu

Auringossa aina, varjo seuraa kulkijaa

Arki on juuri nyt aika rankkaa ja siksi saattaakin mennä hetki, että voin taas kirjoittaa teille.

Äsken vauvaa unille kärräillessäni ohitin työhuoneeni ikkunan ja tajusin, että ikkunateippauksen verholle muodostava varjoleikki kuvaa tilannettani ja oloani juuri nyt täydellisesti: varjo minusta.

kc-logo-ikkunaIkkunateipin ideana on, että blogini logo näkyy kunnolla vain, kun sen takana on valkoinen verho.

Tällaisena aurinkoisena päivänä, verhon ollessa alhaalla, näkyy sitä vasten hymyilevä logo selkeästi ja tuo virnuileva naama valkoista kangasta vasten onkin se, mikä tavallisesti olen. Nyt olen tuo ikkunan harmaa negatiivi. Haamu, vaikka aurinko paistaa ja näytän ulospäin ihan tavalliselta.

Saan poikkeuksetta kuulla näyttäväni pirteältä, vaikka totean aina ihmisiä tavatessani olevani väsynyt. Sitä ei kuulemma päällepäin huomaa. Ihan kivahan se on, ettei uupumus välity ja en minä koko ajan näin kuollut olekaan, kuin nyt viimeisen viikon ajan. Väsymykseen on niin tottunut, että sen jotenkin kestää.

Silloin kun on oikeasti uupunut, ei todellakaan jaksa alkaa avautua blogiin aiheesta. Se että jaksan kirjoittaa edes vähän, tarkoittanee, etten ole vielä ihan menetetty tapaus.

Juu, meillä on isovanhempien turvaverkko ja juu esikoinen on päiväkodissa ja juu vauva-arki on nyt vaan tällaista. Tiedän sen ja tämä on vaihe. Tämä ON vaihe. Se on nykyään mantrani.

Mutta kun vauva on tehnyt hampaita nyt neljä kuukautta putkeen ja herättää minut nykyään yöllä tunnin välein (tarkoittaen, että nukun itse noin 30 minuutin pätkissä), alkaa mantan hokeminenkin menettää tehoaan. Skidillä on nyt myös kova flunssa ja yskä (esikoinen sairasti viime viikolla). Luojan kiitos en ole yksinhuoltaja. Minulla on oikeasti maailman upein kumppani.

Pahinta on parhaillaan se, että minulla ei riitä energiaa molemmille lapsille.

Olen pitänyt kiinni liikunnasta, koska sen jälkeen tunnen aina olevani järjissäni ja voimissani edes hetken. Eilen mennessäni treeneihin totesin Riinalle, että en ehkä jaksa ja mitä jos vaan nukkuisin salin lattialla? Lähdin huhkimaan siksi, että yksityissalilla olisi edes hetken rauhallista. Päädyin tekemään treenin kokonaan, vaikka Riina totesi, että tietenkin himmaillaan jos on tarvis. Maanantain treenit on viikon ainoa, oma menoni, jolloin saan olla ilman lapsia, ja vaikka heitä suunnattomasti rakastan, on maanantain tuntinen mulle todella tärkeä. Jokainen äiti kaipaa viikossa edes yhden hetken aivan itsekseen.

En oikeasti jaksa kirjoittaa aiheesta tästä enempää ja jos saisin nopeasti unen päästä kiinni, nukkuisin nytkin, kun vauvakin koisii. Mutta kokemus on osoittanut, että nukahdan juuri, kun tyyppi herää ja olen sitten tuplasti väsyneempi ja myös kiukkuinen. Pelkään myös, etten ehkä herää itkuhäläriin ja sitten vauva itkee vauunissa pihalla.

Miksi avaudun edes tämän vertaa? No siksi, että haluan antaa tukeni muille väsyneille pikkulasten vanhemmille. Moni ehkä saattaa ihmetellä, että miten tuokin jaksaa kirjoittaa blogia, treenata, suunnitella kosmetiikkatuotteita, valmistella kirjaa ja pyörittää perhearkea samalla? Sosiaalinen media antaa vain välähdyksiä elämästä, eivätkä ne muodosta todellisuutta. Vaikka Insta-tilini kautta annankin aika paljon henkilökohtaisia räpsyjä, ovat ne vain pieniä hetkiä kokonaisuudesta. En halua ruokkia tavoitetta, jossa pikkulasten äidin pitäisi olla superihminen, joka ehtii tehdä kaikkea. Koska ei sitä ehdi. Myönnän, että aika paljon ennätän saada aikaiseksi kaiken tämän keskellä, mutta vain silloin, kun kaikki blogia tärkeämpi on kunnossa (uni, ravinto, terveys, perhe jne.).

Minulle on nyt tärkeintä oma ja perheen hyvinvointi ja se tarkoittaa, että me kaikki tarvitsemme ruokaa, unta ja rakkautta. Treenaan jos vaan ehdin ja jaksan. Kirjoitan heti kun se mahtuu prioriteettilistalleni. Ehkä jo perjantaina, ehkä ensi viikolla, ehkä kahden viikon päästä.

Blogin seuraava uutiskirje lähtee silti tilaajilleen ylihuomenna — kiitos Eevan, joka auttaa tätä zombi-ihmistä. Kirjeessä tulee olemaan jatkoa mm. viime perjantain Valio-postaukselleni, joka herätti huomiota somessa. Hyvä, että itse Valiokin reagoi. Kirjeessä on lisäksi vinkkejä uusista nettikaupoista, sekä matkakoisia luonnonkosmetiikavinkkejä kesän reissuja ajatellen. Luvassa myös paljastuksia liittyen uusiin Mádaratuotteisiini. Jos haluat kirjeen, tilaa se tämän linkin takaa. Kirje on maksuton ja tulee muutamia kertoja vuodessa.

Kiitos kun jaksat seurata ja jos et jaksa on sekin todella ok. Tsemppiä kaikille muille väsyneille, kyllä me tästä noustaan taas.

Psst… Saamme torstaina kotiin odotetun vieraan: unikouluttajan. Toivotaan, että ammattilaisen avulla saamme vauvan nukkumaan yönsä. Jos näin todella tapahtuu, jaan aiheesta ehdottomasti lisää blogissa.

4 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Jaksamista sulle Noora. Kyllä se oikeesti siitä valostuu taas.

Omat lapset on jo 25 ja 22 v., mutta muistan todella selvästi minkälaisena zombina todellakin tuli liikuttua. Vanhemmalle pojalleni puhkesi astma, kun odotin tytärtäni. Poika oli muutamaan otteeseen sairaalan osastollakin silloin. Lisäksi opiskelin ja laahustin todella väsyneen näköisenäkin ympäriinsä aivan sumussa.
Paras oli kun yhdessä työharjoittelussa paikan pomo kuvaili ulkoasuani ”nukkuvan rukoukseksi” enkä edes siinä kohtaa pystynyt puolustautumaan millään keinoin. Kyllä äideille pitäisi vähän armoa antaa,

Minä sain omaan uupumukseeni helpotusta aika yllättävää kautta. Yksi suuri väsymyksen tunteen aiheuttaja oli myös se, että kannoin siitä valtavaa syyllisyyttä – en jaksanut leikittää enkä olla riittävän läsnä, en jaksanut laittaa hyvä ruokaa, en jaksanut olla iloinen, eihän lapsi paljoa vaadi, mutta jos joka päivä on yhtä tuskaa olen epäonnistunut vanhempana.

Sitten päädyin etsimään erästä tiettyä kuvaa tietokoneen valokuvakansioista. Jouduin selaamaan kymmenittäin kuvia, joissa olimme lapsen kanssa sylikkäin, nauroimme, poseerasimme kameralle ja pidimme hauskaa. Väsynyt mieli oli saanut koko erään aikakauden näyttämään harmaalta, mutta sitten nenäni eteen ilmestyi niitä ihania hetkiä, jotka olivat ihan yhtälailla totta kuin väsymykseni. Myös niillä pienillä ilon ja jaksamisen pilkahduksilla on väliä ja ne OVAT olleet siellä, niitä ON tulossa lisää. Samaan aikaan voi olla aivan poikki ja hyvä vanhempi.

Toivottavasti saatte kaikki unen päästä kiinni!

Omat lapseni heräilivät myös kymmenen kertaa yössä, kunnes hoksasin jättää tutin pois, jonka jälkeen meille tuli yörauha. Myöhemmin kuulin yhdeltä lastenlääkäriltä selityksen tähän: jokainen herää useita kertoja yössä, mutta nukahtaa takaisin eikä muista aamulla edes heränneensä. Jos taas olosuhteet ovat muuttuneet, esim. lapsi nukahtaa syliin ja herää omassa sängyssä, niin vaikutus on sama kuin aikuinen nukahtaisi omaan sänkyyn ja heräisi olohuoneen sohvalta. Tästä syystä herkästi häiriintyvä tyttäreni ilmeisesti nukahti tyytyväisenä tutti suussa, mutta alkoi heti huutaa herättyään, kun tutti oli pudonnut suusta. Samasta syystä vauvat heräilevät jos nukahtavat esim. heijaukseen tai liikkuvissa vaunuissa. Eli nukahtaminen tulisi tapahtua samanlaisissa oloissa kuin nukkuminenkin. Jaksamista, katkonainen uni on kyllä todella kuluttavaa! Hyvä että priorisoit asioita ja teet vain sen minkä jaksat! Voin kuitenkin lohduttaa, että viimeistään murrosiässä et saa lastasi millään hereille 🙂

Kiitos tsempistä ja kokemustenne jakamisesta! Kyllä tämä elämä tästä taas alkaa rullata. Onneksi tiedän, että tämä on vaihe vaan. Ja tosiaan: nyt olemme saaneet unikoulun myötä homman aikalailla haltuun. Vielä kun nuo kello viiden herätykset siirtyisivät edes tunnilla eteenpäin… 🙂

Vastaa käyttäjälle noora Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.