Menu

”Marimekko ja Iittalakin lähtevät Kärkkäiseltä”

Seurasin eilen aamulla Radio Helsingin haastattelua, jossa Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila (kuvassa alapuolella) kertoi syistä, jotka johtivat yhteistyön loppumiseen Kärkkäisen tavaratalon kanssa.

Kyseessä on yritysmaailmassa harvinaislaatuinen, yhteiskunnallinen kannanotto, ja siksi media onkin nostanut keissin näkyvästi esille. Se on erinomaista. Meistä jokainen tarvitsee nyt Finlaysonin lakanat.

a49505cb6d3e4e67e1987a77227e992bKurttila kertoi ohjelmassa syyn yhteistyön loppumiseen olevan Kärkkäisen tavaratalon omistajatahon yhteydet Magmeettimedia-julkaisun rasistiseen propagandaan*. Magneettimedian juutalaisaiheisista kirjoituksista on tehty myös rikosilmoitus Oulun poliisille. Finlaysonin hallitus oli kuulemma yhteistyön lopettamispäätöksessä yksimielinen ja Kurttila perusteli asiaa radiossa arkisen esimerkin kautta: hän vertasi tilannetta siihen, että jotakuta pahoinpideltäisiin kadulla, jolloin jokainen meistä menisi siihen väliin, lopettaakseen väkivallan.

Postausta voisi jatkaa vähän eri suuntaan — moni kun nykyään ei mene väliin — mutta väitän, että melkein jokainen haluaisi mennä, ei vaan uskalla. No, Finlayson uskaltaa ja se on hienoa, vaikka moni ehkä ajattelee kyseessä olevan mainoskikan. Onhan tämä kieltämättä hyvää pr:ää ja uusi toimari todennäköisesti osaa aika hvyin ”mainostemput”, kun on aikaisemmassa elämässään työskennellyt pitkään mainosalalla. Silti, pelkäksi mainostempuksi en kuviota usko: Finlayson ottaa Kärkkäinen-keissitä takkiin ainakin 100 000 euroa.

On harvinaista, että yritys ottaa yhteiskunnallisesti kantaa tällä tavalla. Yleensä ne ovat yksittäiset kuluttajat, jotka arvoihinsa vedoten boikotoivat tiettyjä tuotteita tai firmoja. Harvemmin yritykset tekevät niin tai ainakaan tuovat asiaa sen suuremmin esille. Fin­lay­so­nin toi­mi­tus­joh­ta­ja Juk­ka Kurt­ti­la pe­rään­kuu­lut­taakin yri­tyk­sil­tä enem­män yh­teis­kun­nal­lis­ta vas­tuu­ta.

Voi vain kuvitella, kuinka monien firmojen tuotteita Kärkkäinen myy ja yksi ainoa on uskaltanut lopettaa yhteistyön, vaikka varmasti moni muukin sanoutuu irti Magneettimedian levittämästä propagandasta. Kunpa Finlaysonin esimerkki tempaisisi mukaansa muitakin isoja. ”Marimekko ja Iittalakin lähtevät Kärkkäiseltä” tai ”Adidas seuraa Finlaysonin esimerkkiä — Kärkkäinen epätoivottu kauppakumppani Suomessa”. Tällaiset otsikot olisivat jo jotakin. Muissakin Kärkkäisen kanssa yhteistyötä tekevissä firmoissa on varmasti puitu Finlaysonin räväkkää ja rohkeaa päätöstä. Fiskars on jo ottanut kantaa todeten, ettei se ”missään olosuhteissa hyväksy minkäänlaista epäeettistä tai diskriminoivaa [syrjivää] toimintaa”, mutta päättänyt silti jatkaa yhteistyötään Kärkkäisen kanssa. Fiskars-konserni perustelee päätöstään sillä, että sen julkisista lähteistä saamien tietojen pohjalta tavaratalo Kärkkäisellä ei ole mitään tekemistä Magneettimedian kanssa. Kiinnostavaa nähdä, muuttuuko Fiskarsin suunnalla asenne, jos ja kun mitä ilmeisimmin Kärkkäisen ja Magneettimedian kytkökset ovat olemassa.

Vaikka Magneettimedia ja Kärkkäinen olisivat linkittyneet toisiinsa, ei moni yritys todennäköisesti silti uskalla tai halua seurata Finlaysonin esimerkkiä taloudellisten tappioiden pelossa. Näinä aikoina ei monilla ehkä ole varaa ottaa takkiin. Mutta luulisi, että jos Finlaysonilla on varaa, olisi varaa ainakin Kärkkäisellä myytävillä monikansallisilla brändeillä, kuten vaikka esimerkiksi Adidaksella. Suomi vaan on niin pieni maa ja Kärkkäinen yksi ainoa tavaratalo, ettei Addua jaksane kiinnostella. Tässä liikutaankin kansallisella tasolla ja siksi toivon, että suomalaiset firmat ottaisivat kantaa ja lopettaisivat hommat Kärkkäisen kanssa.

***

17-245505531028895fbcYle (kuva) näytti viikonloppuna dokumenttileokuvan nimeltä Night Will Fall (ohjaus André Singer). Kyseessä on vuonna 1945 saksalaisilla keskitysleireillä kuvatusta materiaalista koostettu elokuva, joka on ollut jäissä 70 vuotta. Dokumentti on järkyttänyt tänä keväänä katsojia ympäri Eurooppaa ja viikonloppuna se järkytti monia suomalaisia, keskustelua käytiin somessa vilkkaasti.

Elokuva on mielestäni ajankohtaisempi kuin koskaan. Ei vain siksi, että monikaan järjissään oleva ihminen kyseenalaistaisi holokaustia tai että kaipaisimme uusia todisteita juutalaisten järjestelmällisestä tuhoamisesta, vaan koska rasismi ja levottomuuden ilmapiiri on lisääntymässä. Merkit suvaitsemattomuuden kasvusta ovat ilmassa ja se huolettaa minua.

On kummallista, miten maailmassa, jossa meidän arkinen hyvinvointimme on pitkälti kaukomailla tuotettujen hyödykkeiden varassa, suhtaudutaan entistä ahdasmielisemmin erilaisuuteen tai ylipäänsä ulkomaalaisiin. Meille kelpaa kyllä halpa kännykkä, mutta ai helvetti jos joku marjanpoimija tulee tänne hommiin. Vääntäisivät ne pelikonsolinsa, läppärinsä, kännykkänsä, verkkarinsa, aurinkolasinsa ja jättitrampoliinisa kotimaassaan ja postittaisi ne tänne vaan. Voidaan sitten hakea ne halvalla marketista. Pysykööt kotonaan ja tehtaissaan, ei kaivata niitä tänne viemään meidän naisia ja työpaikkoja. Niin no, ne työpaikat on jo viety, koska me haluamme ostaa halpaa ja halpaa saa mm. Aasiasta.

Elokuva on ajankohtainen myös siksi, että se konkretisoi harvinaisen havainnollisesti mitä voi tapahtua, jos he jotka tietävät, vain sulkevat silmänsä ja korvansa eivätkä välitä. Antavat propagandan jatkua ilman, että protestoivat vastaan. Elokuvassa näytettiin, miten keskitysleirien tuntumassa eläneitä,  tavallisia saksalaisia, vietiin sodan päätyttyä katsomassa oloja, jotka keskitysleireillä olivat vallinneet. Asukkaat olivat koko ajan tienneet, että aitojen sisällä kidutetaan ja tuhotaan ihmisiä, mutta ottaneet silti mielellään vastaan halvan työvoiman, joita leirit tarjosivat. Kun tuli aika nähdä omin silmin, ihmisiä puistatti.

Miten nämä postauksen asiat liittyvät toisiinsa? Ymmärrän jos meinaat pudota.

Minä näen asian näin:

Siinä missä Finlayson katkaisee siteet firmaan, jonka arvomaailmaa, ”vastenmielistä propagandaa” se ei allekirjoita, pitäisi myös kuluttajien katkaista siteet yritykseen, joiden läpinäkyvyydessä ja arvoissa on jotakin kyseenalaista. Meistä moni toimii kuten suurin osa Kärkkäisen kauppakumppaneista tai Auschwitzin naapurissa asuneista: tiedämme, muttemme jaksa tai uskalla kiinnostua.

***

kc-vaatevallankumous.sloganViime perjantaina vietettiin Vaatevallankumouspäivää. En voinut keskitysleirileffaa katsoessa olla ajattelematta tilannetta, jossa kuluttajalle tehtäisiin kuin saksalaisille, joille oli kelvannut leirien halpa työvoima: Kiertokävely Rana Plazassa tai vastaavissa todennäköisesti vaikuttaisi omaan kulutuskäyttäytymiseen aika pitkäksi aikaa.

Finlayson ja juutalaispropagandan vastustaminen, tavallinen kuluttaja ja epäeettisten tuotteiden vastustaminen. Kyse on arvomaailmastamme, eikä sitä tulisi unohtaa kaupan kassalla.

Tämä polveileva postaukseni päätyy taas yksilöön. Kuka tahansa ja jokainen meistä voi ”tehdä finlaysonit” koska vaan. Siitähän oli kyse viime perjantain Vaatevallankumouspäivässäkin. Yritysten arvojen ja vastuun perään kyselemisestä ja läpinäkyvyyden lisäämisestä.

Eihän olla niitä keskitysleirin tuntumassa asuvia, silmänsä sulkeva kansalaisia, jolle kelpaa halpa työvoima. Tai niitä, joille on ihan sama, mitä arvoja kauppakumppani edustaa.

Vaatevallankumouspäivä ja tempaus oli hieno ja toteutui Suomessa näkyvästi, mutta on tärkeää ymmärtää, että yksi päivä tai kampanja vuodessa ei riitä parantamaan halpamuodin tuotantolaitoksissa vallitsevia työoloja, eikä yksi kampanja muuten kulutuskritiikittömässä arjessa auta muuhun kuin omantunnon hetkelliseen puhdistamiseen.

Siksi jokainen meistä tarvitsee nyt Finlaysonin lakanat. (Ne eivät ole made in Finland, mutta tuotanto on eettistä ja tapahtuu Euroopassa.) Niiden ostaminen on viesti siitä, että vastustat propagandaa ja vihan lietsomista tiettyä ihmisryhmää kohtaan (btw: vuonna 2013  Magneettimedia väitti 6 miljoonan juutalaisuhrin olevan myytti.) Tässä maassa kaivataan nyt jos koskaan (viittaan vaalitulokseenkin) solidaarisuutta, avoimuutta ja erilaisuuden hyväksymistä.

Minä aion ihan oikeasti mennä tänään Finlaysonille ja ostaa lakanat. ”Finlaysonit” sen sijaan teen monta kertaa viikossa tukemalla sellaisia keuppoja ja ostamalla sellaisia tuotteita, joista tiedän tarpeeksi tehdäkseni arvojeni mukaisen ostopäätöksen. Sinäkin voit tehdä niin, suosittelen lämpimästi!

* Magneettimedia ei ole virallisesti ollut Kärkkäisen lehti puoleentoista vuoteen, mutta lehden nettisivujen mukaan Juha Kärkkäinen avustaa yhä paperilehden tekemisessä ja Finlaysonin näkemyksen mukaan omaa vahvat kytkökset julkaisuun.

2 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Uskomatonta potaskaa. Hävetkää.

Vastaa käyttäjälle Anniina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.