Oma kokemukseni: lääkkeetön synnytys

Olen tulevana kesänä synnyttämässä toisen lapseni. En ole äitiysfoorumeilla hengailija, jota kiinnostaisi kauheasti selvittää, miten muut ovat asiat hoitaneet, koska luotan vahvasti intuitioon ja tiedän, että vauvat, naiset ja synnytykset voivat olla hyvin erilaisia tapauksia. Se mikä toimii yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle jne. En siis viitsi ”murehtia” asioita etukäteen. On kuitenkin tiettyjä juttuja, joista on ihan hyvä olla vähän perillä, ennen kuin h-hetki koittaa — etenkin jos kiinnostaa synnyttää lääkkeettömästi. Puhun tässä nyt huimalla yhden lapsen synnytyskokemuksella!

Huomasin, etten ole blogannut ekasta synnytyskokemuksestani aikaisemmin, joten ehkä olisi aika. Näköjään traumoista pääseminen vaati neljä vuotta ja uuden raskauden… Ihan vakavasti puhuen: olen tällä kertaa varaamassa etukäteen epiduraalin, mikäli tulee olo, että sen haluan. Vaikka vedin ekan kerran ”luomuna”, en ole varma, teenkö niin toistamiseen.

Nyt toisen raskauden myötä olen — yllättävää kyllä — kiinnostuneempi itse synnytyskokemuksesta kuin ekalla kerralla. Silloin ajattelin, että todennäköisesti lääkkeettömällä synnytyksellä mennään ja luonto sekä kätilö kertonevat minulle, miten kroppaa tulee synnyttäessä käyttää. (Osallistuimme toki myös synnytysvalmennukseen.) En lukenut mitään kirjallisuutta synnyttämiseen liittyen, enkä juuri googlettanut asioita. Pidin vaan huolta kunnostani, söin suhteellisen fiksusti ja nukuin tarpeeksi. Raskauteni oli helppo, enkä ehkä siksi kokenut tarvetta syventyä synnytyshommiin esimerkiksi muiden ihmisten synnytystarinoiden kautta. En halunnut pelästyä, koska oloni oli tosi zen ja odotin synnytystä kiinnostuneena. Ihan hyvä etten selvittänyt liikaa, koska koin aika harvinaisen otsatarjontasynnytyksen ja vieläpä lääkkeettömästi ja alateitse. (Ymmärtääkseni sektio oli tapauksessani aika lähellä.) Kätilö tuli seuraavana päivänä katsomaan miten voin ja totesi arvoituksellisesti: ”en ole urallani montaa kertaa nähnyt vastaavaa”. En vieläkään tiedä mitä hän tarkoitti, mutta ilmeisesti sitä, että usein tällaisissa tapauksissa joudutaan turvautumaan sektioon.

Tässä blogauksessa mennään nyt aika konkreettisille leveleille, mutta itsepähän luette, jos luette. En ehkä itse olisi halunnut lukea vastaavaa blogausta ennen synnytystäni… Ei silti huolta: en ala luettelemaan synnytysvaurioita (niitä ei onneksi juuri ollut) tai muutenkaan mitään eriteasioita, mutta hiukan kuitenkin siitä, mitä kävin läpi elämäni isoimmassa ponnistuksessa.

Pari päivää ennen synnytystä

Raskausaikani oli iisi, mitä nyt ekan kolmen kuukauden aikana ällösin tiettyjä ruoka-aineita ja himoitsin sokeria. En aamupahoinvoinut tai oksentanut kertaakaan raskauden takia, enkä kärsinyt selkäkivuista tai jomotuksista. Nestettä ei juuri kertynyt, joillain kun esimerkiksi nilkat turpoavat paljonkin. Homma eteni siis helposti ja mukavasti. Synnytys ja äidiksi tulo alkoi konkretisoitua minulle vasta kolme päivää ennen h-hetkeä.

Supistelut alkoivat perjantaina ja maanantaina synnytin. Menimme laitokselle neljältä ja ysiltä oli maailmassa uusi ihminen. Aika rivakkaa toimintaa siis.

En edes tajunnut perjantaina alkaneita supistuksia alkuun supistuksiksi, vasta lauantaina asia valkeni, kun homma alkoi muuttua säännölliseksi. Kykenin olla kotona supistusten kanssa kolme päivää kiitos Tens-laitteen. Sellaisen olen varannut itselleni nytkin ja suosittelen lämpimästi sitä kaikille. Esimerkiksi Englannissa Tens on ihan yleinen juttu, Suomessa ilmeisesti resurssikysymyksen vuoksi laitteita ei ole neuvoloissa, mutta sitä voi vuokrata. Jos kysyt Tensistä neuvolasta, sinulle todennäköisesti osataan vastata ja kerrotaan, että tämä sähköimpulsseja lähettävä walkmanin näköinen laite on ihan turvallinen. Se kiinnitetään selkään näin:

Synnytyspäivän aamuna keittiöhommissa

Kirjoitin Tensistä vuonna 2010 lyhyesti blogiini, pian laitokselta kotiuduttuamme:

Kun blogin aihe kerran on turhien kemikaalien välttäminen kerrottakoon, että käytin synnytyksessä Tens-laitetta, jota voin suositella lämpimästi kaikille, jotka haluavat helpottaa supistuskipuja lääkkeettömästi. Vehkeitä saa vuokrata eri kaupungeista (kannattaa varata omansa ajoissa, ne on tosi kortilla!) ja hinta on noin 40 euroa + postikulut. Koin, että laitteesta oli apua etenkin synnytyksen alkuvaiheessa, jolloin laite helpotti supistuskipuja huomattavasti. Laite on etenkin Englannissa tosi suosittu ja ihan vaaraton vempele.

Käytin Tensiä siis koko synnytyksen ajan, mutta oman kokemukseni mukaan laite on parhaimmillaan synnytyksen alussa. Kun homma alkoi olla aika hc-meininkiä, ja olisi ollut aika ottaa käyttöön järeämpiä kivunlievitystapoja (esim. epiduraali), oli jo myöhäistä: hoidin siis synnytyksen “luomumeiningillä” ja käytin Tensin lisäksi vain ilokaasua (jonka hyödystä ja tehosta omalla kohdallani en kylläkään ole niin varma…). Toisille ilokaasusta on kait paljonkin apua, itse käytin sitä lähinnä siksi, että muutakaan ei ollut käsillä.

Haluan alleviivata, että en ollut suunnitellut ehdotonta luomusynnytystä, vaan lähdin hommaan avoimin mielin ja olin päättänyt, että todellakin otan lääkkeellistä kivunlievitystä, jos siltä tuntuu! Homma eteni vaan niin nopeasti, ettei epiduraaliin asti sitten ehditty. Hyvä niin.

Kemikaalicocktail / Baby girl 2.7.2010

Tensiin pätee sama kuin muihinkin synnytyskivunlievityshommiin: se ei toimi välttämättä kaikille. Henkilökohtaisesti peukutan, mutta ehkä  se ei ole sinun juttusi. Koen kuitenkin, että Tensiä suosittelemalla ja testaamalla kukaan ei menetä mitään ja hyvällä tuurilla se saattaa auttaa sinua paljonkin. Muistaakseni kiinnitin Tens-laitteen elektrodit selkääni lauantaina illalla ja pidin niitä paikoillaan synnytyksen loppumetreille saakka.

Laitteen idea on ”häiritä” supistuskipukokemusta. ”Tens lähettää kehoon sähköimpulsseja selkään laitettavien elektrodilappujen kautta . Nämä impulssit vaikuttavat positiivisesti niihin hermoihin, jotka ovat tekemisissä aivoihin vietävien kipuviestien kanssa estäen kipuviestien etenemisen”. Eli aina kun supistus alkaa, painetaan laitteen nappulaa, joka aiheuttaa sähköimpulssin. Kun supistukset voimistuvat, laitteeseen laitetaan lisää tehoja. Kun nupit on kaakossa ja supistukset sen kuin voimistuu, ottaa kyllä päähän, voin varoittaa. 🙂

Vuonna 2010 Kätilöopistolla oli vielä Haikaranpesä ja sain siellä hienoa palvelua ja apua. Onneksemme paikka oli ihan tyhjä synnyttämään saapuessamme ja sainkin käyttää vesiallasta, johon olin toivonut pääseväni. Olin sentään sen verran opiskellut, että tiesin lämpimän veden auttavat synnytyskivuissa. Aluksi makoilin ison jumppapallon päällä suihkussa ja helpotin oloani lämpimällä suihkulla, mutta siinä vaiheessa kun tämä ei enää auttanut, siirryin altaaseen. Allas oli kyllä ihan helvettiä, sori vaan kaikki vesisynnytyksestä unelmoivat. Syy huonoon allaskokemukseen oli ehkä se, että a) sen täyttäminen keski liian kauan ja b) avautumisvaiheeni oli todella nopea ja kivut siksi aika pahat. Koin altaassa, että kuolen. Olin varma, että menee taju. Halusin epiduraalin, mutta se oli kätilön tsekattua tilanteen liian myöhäistä, koska avautumiseni oli niin pitkällä. Ilman epiduraalia siis oli mentävä.

Kokeilin erilaisia synnytysasentoja, mutta lopulta tottelin kätilöä ja menin selälleni, puoli-istuvaan asentoon. Idea tuntui huonolta, mutta kätilö oli sen verran kaiken nähnyt, että luotin häneen, voimani kun alkoivat olla aika lopussa. Isla syntyi siis leffojen synnytyskohtauksista tutussa, perinteisessä puoli-istunta -asennossa.

Voimani olivat lopussa siksi, että skidi oli otsatarjonnassa, josta kukaan ei ilmeisesti tiennyt mitään ennen kuin vasta ponnistusvaiheessa, eikä asia valjennut minullekaan kuin vasta lapsen saavuttua maailmaan. En tiedä miksei minulle kerrottu, vai eikö vauvan asentoa muka todella nähnyt aikaisemmin, mutta tämän vuoksi ponnistusvaiheeni kesti 1,5 tuntia. Se on ihan hemmetisti. Suurimmalla osalla haastattelmistani naisista ko osa synnytystä on kestänyt noin 30 minuuttia.

Oloani helpottamaan käytin synnytyksen aikana ilokaasua, mutta en kokenut sen auttavan ollenkaan*. Siitä oli lähinnä se apu, että sain naamarin kautta happea helpommin supistusten välissä, ponnistaminen kun vei ihan saakelisti voimia. Jos olisin opiskellut eri hengitystekniikoita ennen synnytystä, ehkä se olisi voinut vähän helpottaa oloa, koska hengitykseni oli vikat 1,5 tuntia todella pinnallista. Muistaakseni…

Nyt olen siis päättänyt opiskella etukäteen mm. hengitystekniikoita ja luen parhaillaan Malla Rautaparran kirjaa Raskaus, synnytys, äitiys. Aijon myös mahdollisesti käydä ennen synnytystä yksityisessä ultrassa selvityttämässä, missä asennossa vauva on. Se, että saisin toisen otsatarjontatapauksen putkeen on tosin epätodennäköistä, mutta ymmärrettävästi asia huolettaa, joten haluan selvittää riskit. Lisäksi olen ottanut avuksi osteopatian, jolla myös voidaan vaikuttaa mm. siihen, miten päin vauva kohdussa on. (Osteopatian käytöstä ennen ja jälkeen synnytyksen on tulossa kokonainen juttusarja blogiini.)

Kohta 4-vuotta täyttävä tyttöni oli joksus näin mini!

Koitan tälläkin kerralla selvitä hommasta lääkkeettömästi, mutta nyt haluan silti epiduraalin valmiuteen. Jännittää nähdä, tuleeko sille tarvetta.

Hyvä puoli vähän traumaattisessa 1,5 tunnin ponnistusvaiheessa oli se, etten saanut kauhean vakavia synnytysvaurioita, paikat kun venyivät vähitellen. Ei silti kannata pelätä kauhistuttavan kuuloisia välilihanleikkaamisjuttuja jne. Kaikki kyllä ommellaan nätisti, tikit sulavat pois ja paikat paranevat. Kun on kestänyt synnytyksen, on muutama tikki siellä täällä lasten leikkiä — niin kuin moni muukin asia synnytyksen jälkeen. Jos kokemus jotakin antaa, niin perspektiiviä. Harvaa asiaa jaksaa valittaa ja murehtia sen jälkeen, kun on käynyt läpi synnytyksen. Ainakin minulla meni skaala ihan uusiksi.

Huh, melko terapeuttista käydä tämä läpi postauksen muodossa… En voi väittää, etteikö jännittäisi kokea synnytys uudestaan. Erään ystäväni, kahden lapsen äidin mielestä ”synnyttäminen on kivaa”,  mutta minusta se tuntuu sekopäiseltä väittämältä. Niin kuin alussa totesin, naiset, lapset ja synnytykset ovat erilaisia, siksi ehkä tämä minunkin tekstini kannattaa unohtaa, jos nyt alkoi ahdistaa. Oma kokemuksesi on todennäköisesti paljon helpompi kuin minun, koska otsatarjonta on tosi harvinainen.

Blogauksen perään saa tosi mieluusti jakaa omia vinkkejä ja kokemuksia lääkkeettömään synnyttämiseen!

*EDIT: Ilokaasu ilm. lasketaankin lääkeaineeksi. Minun tapauksessani se vaan oli aivan tehoton sellainen.