Menu

Naapuriapua

Asun talossa, jossa monilla on ovet auki pihalle.  Jukan porukoilta on haettu vara-avaimia moneen otteeseen, Anna lainasi meille viime viikolla autoaan, jotta saatiin haettua kaasua huoltikselta ja Jukka jeesi, jotta saatiin vesiletku irti ulkoseinästä ja kiinni saunatilojen hanaan, skideille kun laitettiin uima-altaaseen lämmintä vettä. Kerran Gunilla tuli päästämään mut pälkähästä, kun olin kiipeämässä ikkunasta katolle: tuuli heitti skidin huoneen oven takalukkoon ja jäin nalkkiin huoneeseen. Ainoa vaihtoehto olisi ollut kivuta ikkunasta katon kautta palotikkaille. Oli meinaan vähän kuumottavaa. Onneksi naapuri pelasti! Vieraita ohikulkijoita en kehdannut huhuilla apuun, mutta tuttua naapuria rohkenin huhuilla ikkunalaudalta. Akin ja Merin kanssa ruokailtiin juuri viime viikolla spontaanisti kimpassa, molemmat perheet toivat pöytään jotakin siihen sopivaa. Ja Saara ja Aleksi lainaavat autoaan meille lähes aina, kun tulee jotakin yllättävää.

kc-naapuritNaapurit <3

Asun siis yhteisössä, jossa naapuria autetaan ja naapurin kanssa moikkaillaan ja jutellaan. Naapurituttavuus on ihanaa arkiluksusta, joka tekee elämästä hienoa.

Monelle naapuri oli ennen vanhaan tutumpi kuin nykyään. Isoissa kerrostaloissa ei välttämättä tiedä, kuka seinän takana asuu ja jotenkin meistä on tänä übersosiaalisen virtuaalielämän aikana tullut tosielämässä varsinaisia murmeleita. Siksi tämä postaus! Olen aika varma, että moni haluaisi kokea voivansa auttaa naapuria tai uskaltaa pyytää naapurista myös apua tarvittaessa. Noin teoriassa minusta jokaisen pitäisi voida lainata vaikka suolaa tai kananmunia naapuriltaan ilman, että siinä on mitään kummallista. Naapurin mummolle olisi kiva käydä kaupassa, jos vaan tietäisi niistä mummoista, jotka apua kaipaavat!

Tähän liittyen onkin vireillä mahtava projekti, joka hake enyt joukkorahoitusta. Video kiteyttää Nappi Naapurin idean hyvin:

Nappi Naapuri on virtuaalinen kyläkartta, jolla voimme kohdata toisemme. Se vapauttaa käyttämättömät resurssit yhteiseksi hyväksi. Nykyaikainen naapurusto on taas vanhanaikaisen kylän kaltainen. Sellainen jossa ei tarvitse jäädä yksin, ja apu löytyy läheltä.

***

Nappi Naapuri on netissä ja mobiilissa toimiva, karttapohjainen ja sijaintiin perustuva yhteisöllinen palvelu. Nappi perustuu ihmisten läheiseen sijaintiin, ei heidän omiin verkostoihinsa. Napissa kaikki voivat lähettää kartalle viestejä sekä vastata niihin. Ihmiset voivat kohdata, toiveineen ja resursseineen, pyytää ja antaa apua, työllistää toisiaan, tutustua ja tehdä vaikka yhteisiä tempauksia. Napissa viestintä on positiivista ja naapurustoista rakentuu entistä kivempia paikkoja.

***

Jotta Nappi Naapuri toimisi, on sen oltava täydellinen. Sellainen jota sekä 8- että 88-vuotias osaa käyttää, sellainen joka houkuttelee tekemään hyviä tekoja. Sen pitää olla kaunis, hauska ja turvallinen. Nappi Naapuri toimii koko maassa, niin kaupungissa kuin maaseudulla. Myöhemmin sitä saavat käyttää myös ihmiset muualla maailmassa. Napissa jokainen esittelee itse itsensä ja kertoo sen mikä on tarpeen. Koko nimeä tai tarkkaa osoitetta ei tarvitse kertoa. Yksityisyyttä voi suojata. Käyttäjät voivat antaa toisilleen palautetta hyvin toimineesta vuorovaikutuksesta ja kertoa, ketkä ovat luotettavia käyttäjiä.

Lue lisää täältä

kc-naapuri2

Idea on minusta hyvä, nyt se pitää vaan kehittää loppuun asti ja toteuttaa.  Siihen tarvitaan rahoitusta. Hanketta voi tukea vaikka 10 eurolla.Rahoituskampanjan minimitavoite on 20 000 €. Tällä summalla pystytään mahdollistamaan palvelun rakentaminen. Jos kasaan saadaan enemmän kuin 20 000 €, saavat kehittäjät itselleen vähän palkkaa ja ensimmäisen vuoden ylläpito on taattu.

Jos aiot rahoittaa, älä odota! Ryhdymme rakentamaan palvelua heti kun minimitavoite on koossa, vaikka yhteisörahoituskampanjamme vielä jatkuisikin. Sinun rahoituksesi myös innoittaa muita mukaan. Mitä nopeammin rahoitus kertyy, sitä paremmin onnistumme.

Selvennykseksi: minä en liity hankkeeseen, levitän tässä vaan frendien puolesta sanaa. Ja toivon, että teette samoin — laitatte sanan kiertämään!