Menu

Luonnonkosmetiikkauutuuksia

Kierrätystehtaan yhteydessä järjestetyt Luonnonkaunis-messut olivat kuulemma menestys. Se ei ole ihme: sisään pääsi ilmaiseksi (toisin kuin messukeskuken kauneusmessuille) ja kohderyhmä oli molemmilla tapahtumilla sama.

Esillä olevista merkeistä suurin osa oli vanhoja tuttuja, mutta yllätyksekseni havaitsin muutamia uusia Suomen luonnonkosmetiikkarintamalle rantautuneita merkkejä. Ilahduttavaa kun valikoima kasvaa koko ajan!

Mádara* on sarja, jonka tuotteet ovat poikkeuksetta toimineet itselläni hyvin. Juuri siksi olen niin iloinen yhteistyökuviostammekin: allekirjoitan ehdottomasti merkin tuotteet, toimintatavat, raaka-aineet jne. Yllätyin löytäessäni messuilta Mádaran kasvosaippuoita, niistä kun ei ollut Levillä kuvatessamme puhetta. Ihan puun takaa tulivat nämä, mutta voi kuinka upea konsepti! Moni teistä varmaan tietää Cliniquen palasaippuan ja tykkää siitä, että tuotteen loputtua ei jäljelle jää muovipakkausta.

kc-madarakasvosaippuat

Saippuoita on kaksi: vihertävä koivu-merilevä -saippua ja violetin värinen karhunvatukka-valkosavi -versio. Ensiksi mainittu on ”balancing soap” ja toinen ”clarifying” eli violetti on ymmärtääkseni vähän tujumpi versio. Korjatkaa joku jos olen väärässä. Olen itse käyttänyt vihreää versiota nyt vajaan viikon ja se puhdistaa todella tehokkaasti ja silti hellästi. Taattua mádaralaatua.

Kasvosaippuoita ei vielä löydy nettikaupoista, mutta infoilen heti kun ne sinne saapuvat.

Kuten Mádaran saippuoista, myös Flow kosmetiikan mineraalipuuterista mainitsin  blogin FB-ryhmässä. Hienoa, että Suomessa valmistetaan mineraalimeikkejä!

kc-flow.puuterit

Puuterisävyjä on yhteensä 10, tässä niistä 8

Hengittävä meikki, joka ei tuki ihohuokosia, eikä aiheuta finnejä.Erinomainen peittävyys. Allergisille sopiva: hajusteeton, öljytön,säilöntäaineeton.Ihoa suojaava,antaa noin 15 aurinkosuojakertoimen. AITO 100% mineraalimeikki, ei turhia lisäaineita.

Ecocert-sertifioidut pigmentit takaavat korkean laadun. Suomessa valmistettu,värit suomalaiselle iholle suunniteltuja. Hoitaa iho-ongelmia, esim. sinkkioksidi rauhoittaa ärtynyttä ihoa.

Ei eläinkokeita, Ei nanohiukkasia.

Lue lisää Flow kosmetiikan sivuilta

Moni teistä mainitsi FB:ssä jo olevansa tuotteen käyttäjä ja kertoi sen toimivan mainiosti. Itselläni on vasta muutama käyttökokemus takana, mutta ihan pätevältä vaikuttaa. Ehdottoman hieno aluevaltaus Flow kosmetiikalta.

Saman merkin piparminttu-sarja viehätti myös.

kc-flow.piparminttu

Palasaippua, vartalokuorinta ja jalkavoi, jokainen raikkaan ja virkistävän piparmintun tuoksuisia. Nämä tekisi mieli pistellä poskeensa, sen verran ihanalta tuoksuvat. Käyttökokemuspostaus seuraa perästä.

Myös Inkuton Edem oli taas kehittänyt uutta: monia kookosöljypohjaisia palasaippuoita, joista oli mahdoton valita yhtä, kun ihanan kuuloisia oli vaikka kuinka.

kc-inkuto.palasaippuat

Saippuat on tarkoitettu koko vartalolle ja osa niistä soveltuu myös kasvoille.

Kaikki saippuamme on valmistettu käsin perinteisiä kylmäprosesseja käyttäen. Saippuat ovat aina erityisen rasvaisia: ihoa hoitavia luonnon perusöljyjä on käytetty runsaasti. Kylmäprosessissa saippuaan myös syntyy luonnollista glyseriiniä, joka on iholle hyväksi mutta poistetaan usein teollisesta saippuasta.

Pidän Inkuton tuotteissa siitä, että ne ovat perustuotteita, ilman kummempaa kikkailua. Hienoa on, että tuotteiden valmistus työllistää kovia kohtaloita kokeneita naisia, jotka saavat Edemin kautta töitä. Viimeisimmässä Oliviassa oli muuten Edemistä haastattelu. Ihana nainen!

kc-lilyalexandra

Muistatteko Lily Alexandran? Tuo mystisen oloinen, kotimainen brändi on yhä olemassa, vaikkei siitä ole pidetty juuri meteliä. Ilmeisesti sarja myy messuilla niin hyvin, että siihen ei juuri missään muualla törmää… Viimeksi kun jututin merkin perustajaa, ei yritys ollut vielä Pro Luonnonkosmetiikan jäsen, mutta nyt jäsenyys on, ja se tietenkin helpottaa kuluttajaa. Sarjan kasvovesi (kuvassa) on kuulemma tuotteista myydyin, itse sain testiin uudistavan 24-tunnin kasvovoiteen, josta kokemuksia luvassa myöhemmin.

Mukaan messuilta sain myös näytteet Jolien nettikauppaan rantautuneesta Alorée-sarjasta*, jota Katja on hehkuttanut kovasti. Ranskalaissarja perustuu klorofylliin eli lehtivihreään:

CC_Cream-Packs_40mlAloréen kaikki tuotteet sisältävät nuorista ohran versoista saatavaa klorofylliä (C.H.C.® eli Chlorophyllin Hordeum Complex), joka tekee sarjasta innovatiivisen ja erottaa sen täysin muista markkinoilla olevista luonnonkosmetiikasarjoista. Tuotteissa on runsaasti iholle todella arvokkaita ja tärkeitä aktiivisia aineita; klorofylliä, polyfenoleja ja omega-rasvahappoja. Ne antavat iholle antioksidantteja sekä happea ja vahvistavat näin solujen aineenvaihduntaa sekä suojaavat ihoa ennen aikaisen vanhenemisen merkeiltä. Aloréen tieteelliset tutkimukset on tehty yhteistyössä Montpellierin yliopiston farmasian tiedekunnan sekä Languedoc-Roussillonin alueen johtavien laboratorioiden kanssa.

Lähde: jolie.fi

Kiinnostuneena odotan kokemuksia myös Aloréen käytöstä. Palailen asiaan kesämmällä.

Messuilla vastaan tuli myös toinen itselleni täysin uusi merkki, Sophyto. Brittimerkillä on Soil Association -sertifikaatti ja kaikkien tuotteiden raaka-aineista vähintään 90% ovat luomulaatuisia. Huimat prosentit! Sain testiini 5 Steps -tuotepaketin, josta bloggaan myöhemmin. Kiinnostuneille kuitenkin tiedoksi, että ”sarjan tuotteet sopivat kaikille ihotyypeille, myös herkälle iholle, allergikoille sekä erityisruokavalion omaaville”. Ai niin kuin että jos ruokavalio koostuu luonnonkosmetiikasta . 😉

Messuilla ei meikällä sattuneesta syystä rahaa juuri kulunut, mutta ostin Santen puhdistuspyyhkeitä*, jotka ovat reissussa meikin poistoon ihan huippuja. Suosittelen. Näköjään hinta on linkin takana 4,50 €, huokea ja tehokas luonnonkosmetiikkatuote siis. Minikokoinen (30 ml) Terre d´Ocin karitevoide* päätyi myös messuilta laukun vakiovarusteeksi. Kuivien käsien paras kaveri.

Nyt meikä painuu salille, ihanaa vapaapäivää jengi!

* Affiliate-linkki