Menu

Blogimainonnalle säännöt

”Blogimainonnalle halutaan selkeät säännöt. Asiakkuusmarkkinointiliitto ASML valmistelee yhdessä suurten mediatalojen kanssa säännöille luonnosta, joka lähtee kommenttikierrokselle muutaman viikon kuluttua”, kertoo eilinen Kaleva. Ihmeellistä, että tällaista tehdään vasta nyt. Mutta loistavaa, että vihdoinkin! Blogikenttä on mainonnan näkökulmasta parhaillaan villi länsi, jossa näkee kaikkea mahdollista.

kc-flow.piparminttu

Kuva Luonnonkaunis-messupostauksesta

Kemikaalicocktailissa on käytössä neljänlaista mainontaa:

1. Banneripaikat saitin oikeassa laidassa.

2. Affiliate-markkinointi, jonka merkkaan aina tähdellä*. Avaan asian aina myös postauksen lopussa selittäen, mitä tähti tekstissä tarkoittaa.

3. Ilmaiseksi saadut tuotteet, joista kirjoitan jos huvittaa. Saan paljon myös sellaista, mikä ei päädy blogiin.

4. Yhteistyökumppanuudet, kuten tuore FemtoLasik -case.

”Tavoitteena on, että mainokset tunnistettaisiin paremmin, kertoo toimitusjohtaja Jari Perko.

– Ongelma on, että lukija ei aina pysty erottamaan, onko kyse bloggaajan omasta suosituksesta vai mainostajalta saaduista tuotteista, kertoo viraston lakimies Hanne Ronkanen.

Kuluttajansuojalain mukaan mainos on tunnistettava mainokseksi. Perkon mukaan käytännöt ovat silti kirjavia. Yksi yleistyvä tapa mainostaa on kumppanuusmainonta.

– Jos lukija ostaa verkkokaupasta, jonka linkki blogissa on, bloggaaja saa tietyn provision. Tällainen olisi hyvä kirjoittaa auki, sillä lukija ei sitä aina tiedä.”

Kertokaa te: olenko mainosten suhteen mielestänne tarpeeksi selkeäsanainen ? Minkälaisia ohjeita kaipaisitte blogeihin? Sana on vapaa.