Treeniajatuksia
Kolmatta kuukautta tässä olen huhkinut salilla tahtiin, joka tuntuu vähän mielipuoliselta. Tuntuu mielipuoliselta siis ajatuksen tasolla, käytännössä homma on ihan iisiä. On itse asiassa hämmentävää, että tunnin verran sporttailu viisi kertaa viikossa on jotenkin poikkeuksellista — sen pitäisi olla normi. Meidän tulisi ennemmin ihmetellä sitä, kuinka monet eivät harrasta hikiliikuntaa edes kahta, kolmea kertaa viikossa.
Oikotie Optimaaliin -ohjelmassa oma tavoitteeni on ollut saada kiinteämpi olemus ja siinä olen jo onnistunut. Vielä kun toi vatsan seutu tosta…. Mutta olen hoksannut, että kahdessa, kolmessa kuukaudessa voi saada aikaan hyvinkin selkeitä tuloksia, jos asialle vaan omistautuu. Se ei ole ihan helppoa kun on perhe ja päivätyö, mutta kun on meikäläisen tapaan itse vastuussa työajoistaan, onnistuu perhearjen, treenin ja duunin yhteensovittaminen kyllä. Sitäpaitsi: salilla ei ole ruuhkaa kun käy keskellä päivää.
Olen jo oppinut uuden treeniarkirutiinin ja myös soveltanut sitä. Taannoinen Reykjavikin matka oli ensimmäinen ikinä, kun selvitin etukäteen, onko hotellissani punttis. Treenasin siellä pari kertaa ja myhäilin itsekseni reippauttani.
Näkymä reykjavikilaisen hotellihuoneeni ikkunasta ja salilta, joka oli pieni, mutta toimiva.
Leikatessani maitodokkaria kasaan Tohlopissa, treenasin ruokatunnin ajan kellarin punttisalilla. Söin sitten eväitä myöhemmin päivällä. On muuten erittäin suositeltavaa tehdä jotakin fyysistä kahdeksan tunnin istumisputken katkaisemiseksi. En enää ikinä voisi palata tavalliseen näytön edessä istumiseen, olen vieraantunut siitä. Onneksi koneella voi olla seistenkin ja jumpata voi vaikka pikaisesti, 10 minsan ajan, ellei enempää ehdi.
Mietin jossain palautumisjuoman ja proteiinipatukan välissä, että mitenköhän jatkan liikunnan harrastamista kesäkuun jälkeen, kun O-O -ohjelmani päättyy. En nimittäin usko, että ehdin kesäloman jälkeen enää säännöllisesti neljästi viikossa salille. Saattaa olla, että aloitan kesällä taas joogaamisen, ehkä. Ja kohta pääsee juoksemaan! Täällä Malmin äässissä kun on vielä hitosti lunta.
Lisäksi olen duunannut taloyhtiön kellariin pienen salin, jossa voi hätätapauksessa treenata. Sitä käyttävät taloyhtiössä jo muutkin, ihan mahtavaa!
Olipa salikäyntieni frekvenssistä mitä mieltä tahansa — jotkuthan liikkuvat esimerkiksi työmatkat fillarilla, eivätkä tarvitse juuri muuta liikuntaa ollenkaan — ei ihmistä ole luotu istumaan.
Monien tuki- ja liikuntaelimistön vaivojen taustalta löytyy yksi yhteinen tekijä: pitkäkestoinen istuminen. Tämä koskee kaikkia ikäluokkia lapsista ikääntyneisiin. Myös metabolisen oireyhtymän vaara kasvaa, mitä enemmän käytetään aikaa istumiseen.
Istuminen on fyysistä passiivisuutta. Se on useimmille lihaksille lähes täydellinen lepotila, vaikkakin esimerkiksi toimistotöissä istumiseen liittyy usein joidenkin lihasten jännitystä. Istuminen kuluttaa energiaa vain vähän enemmän kuin lepo makuulla.
Istuminen vaarantaa terveyttämme enemmän kuin yleisesti tiedetään. Haitallisuus perustuu istumisen yleisyyteen ja jatkuvuuteen sekä sen sairauksien vaaraa lisääviin vaikutuksiin.
Lähde: UKK-instituutti
Kirjoitin aiheesta maaliskuussa 2012 enkä sen jälkeen ole tainnut työskennellä istuen yhtäkään kokonaista työpäivää. Nykyään olen koneella maksimissaan 3-4 tuntia kerralla, jonka jälkeen menen salille tai katkaisen työ muuten. Sitten palaan taas tunnin, parin päästä sorvin ääreen.
Joskus blogini alkuaikoina kirjoitin, että telkkua katsoessa teen samalla jumppaliikkeitä, kun en malta vaan röhnöttää paikallaan. Joku tuohtuneena otti itseensä ja vannoin lopettavansa blogini lukemisen. En todellakaan koita syyllistää ketään sillä, että kerron miten itse asiat teen. Se etten osaa maata laakereillani ei tarkoita, etteikö kenellä tahansa olisi siihen mielestäni täysi oikeus. Ei rankan duunipäivän jälkeen tai perherumban keskellä vaan aina jaksa olla reipas, vaikka haluaisikin. Meikällä vaan jostain syystä virtaa riittää ja olen tottunut elämään sen kanssa (välillä toivon, että osaisin vaan maata sohvalla ja sylkeä kattoon).
Miksi minä olen koukussa treenaamiseen?
1. Hyvä olo. Treenin jälkeinen olotila on mahtava. Aika vähän tarvitaan loppujen lopuksi siihen, että ihminen voi kokea olevansa itsestään ylpeä. Jaksan myös valvoa kipeän lapsen kanssa paremmin, jos olen saanut huhkia edes hetken.
2. Terveys. Ihan hyvä syy tehdä yhtään mitään.
3. Itsevarmuus. Vaatteet istuvat paremmin ja omaa työjälkeään — kroppaansa — voi kantaa kunnialla.
4. Oma aika. On rentouttavaa kuunnella tunti Rihannaa ja vaan keskittyä nostamaan painoja. Salilla työskentely on mulle todellista laatuaikaa.
5. Lesoilu. Tähän tapaan:
Oikeasta kulmasta kun kuvaa niin kyllä näyttää siltä, että olen saanut aikaan lihaksia. Suurimman osan mielestä en varmaan näytä yhtään erilaiselta kuin aikaisemmin, mutta väliä onkin sillä, miten itse oman kehonsa kokee. Minä koen olevani itsevarmempi tehtyäni töitä salilla kolme kuukautta. Kun on kokenut raskauden ja tullut sinuiksi sen kanssa, että näyttää muumilta, on mielestäni ihan ymmärrettävää, että innostuu treenaamaan itsensä takaisin kuntoon. Ei kai se niin ihmeellistä ole.
Jos on vaikeuksia saada äässi ylös sohvalta, kannattaa ajatella niin kuin minä olen asian tämän kevään ajaksi järkeillyt: treeni on työtä, velvollisuus minua itseäni kohtaan. Siinä missä aamulla lähtee töihin, vaikka ei aina huvittaisi, kannattaa myös mennä salille/lenkille vaikka ei aina huvittaisi. Harvoin nimittäin jälkikäteen harmittaa. Vai oletko kuullut siitä tyypistä, joka meni lenkille ja jälkikäteen totesi, että eipä ois kannattanut? No en minäkään.
Rentouttavaa viikonloppua!