Kirjoittanut Noora Shingler
24. huhtikuuta 2012 kello 11:03
Vietin aamupäivän Fazerin tiaisuudessa kuunnellen, kuinka yhtiön kaakao tulee vuonna 2017 olemaan jäljitettävää. Kempparissa on jo pitkään ihmetelty, miksei Fazerilta…
Kirjoittanut Noora Shingler
23. huhtikuuta 2012 kello 05:19
Sain perjantaina vatsani täyteen herkkuja, kun vietin hetken Linnanmäen uudessa ravintolamaailma Kattilassa eri keittiöiden antimia maistellen. On aika upeaa, että…
Kirjoittanut Noora Shingler
21. huhtikuuta 2012 kello 11:10
Olen tutustunut kotimaiseen Lumi-laukkumerkkiin Tyylivarkaiden myötä. Aikaisemmin tiesin kyllä brändin, mutta käyttökokemuksia laukuista ei ollut. Tyylivarkaissa olen käyttänyt Lumin pientä…
Kirjoittanut Noora Shingler
2. huhtikuuta 2012 kello 09:00
Kirjoitan kahta blogia, joista toisesta saan palkkaa ja toisesta en (vaikka vuodenvaihteessa Kempparia kosiskeltiinkin moneen eri paikkaan, en osannut nähdä…