Menu

Voita Lavia Cosmetics -mineraalikosmetiikkaa

Viime viikolla kerroimme kotimaisesta mineraalimeikkisarjasta nimeltä Lavia Cosmetics. Saimme brändiltä muutaman tuotteen jakoon teillekin, mikäli testaaminen kiinnostaa ruudun sillä puolen. Saamieni viestien perusteella kiinnostaa!

Tuotteet ovat superhelppoja levittää, huomaamattomia ja toimivat myös ongelmaiholla. Kun esimerkiksi ajatellaan näppylöitä, on monien meikkivoiteiden tai puuterien käyttäminen ihan horroria, mutta nämä toimivat todennäköisesti sulla silloinkin, kun kasvot eivät ole ihan posliinin sileät. 🙂

Kerro kommenttiosiossa, mitä mineraalimeikkipuuterisävyä haluaisit testata, ja voit voittaa sen + nude Dream Powder -puuterin ja Petal punan itsellesi (tuotteiden arvo yhteensä 98€).

Arvomme kaksi tällaista kolmen tuotteen pakettia sekä täällä blogissa, että FB:n puolella. Kannattaa osallistua sielläkin! Aikaa vastata on  sunnuntaihin 17.11. klo 23:00 saakka.

Onnea skabaan!

Arvonta on päättynyt!

139 kommenttia Jätä kommentti

Kommentit

Fairly Light

    Fair 👌

Sävy Fair! 😊

Hiukan vaikea tietää, mutta joko Natural tai Sand voisi olla sopivimmat iholleni.

Fairly light

Pure Mineral Foundation Sand – Mineraalimeikkipuuteri kuulostaa omalta. 😊

Sävy Fair 👍.

Luulisin että kokeiltava olisi fairly light.

Luin jo aiemman postauksesi aiheesta ja olin tilaamassa tuotteen itselleni mutta lakon takia tämä jäi. Itseäni kiinnostaisi kokeilla tuota neutral sävyä. Käytän muun merkin vastaavaa mutta kannatan ehdottomasti kotimaisuutta.

Uusi tuttavuus tämä Lavia.
Ehkä ottaisin sävyn natural.

Fairly light!

Fairly lightia kiitos!

Natural 🌳

Mahdollisesti fairly Light.. Vaikea arvioida kuvien perusteella itselle sopiva sävy.

    Kokeilisin nudea 🙂

Foundations Fair.

Fair voisi olla sopivin.

Luultavasti fair

Fair-sävyä

Fair on toivottavasti tarpeeksi vaalea sävy 😊

Natural –sävyä 🧡🙏🏻

Fair olisi mun valinta testiin.

Joku vaalea väri olisi varmaan sopiva, Fair ehkä.

Kyllä kiinnostaa kotimainen meikki. Natural olisi omaan ihon väriin sopivin.

Natural-sävy vois olla 👌🏼!

Haluisin koklaa natural sävyä!! 😊 vaikuttaa
hyvältä ja laadukkaalta tuotteelta joten kiva ois
päästä testaa.

Natural

Banana

    Onnea M 🙂
    Laitoin sinulle juuri meiliä.

Fairly light

Fairly Light voisi olla minulle sopiva sävy.

Haluaisin mielelläni testata Fairly-sävyä.

Lämmin sand sävy saattaisi olla sopiva.

Sävy fairly light!

Fair minulle 😍

Natural olisi kiva saada kokeiluun.

Vaikea valita … mutta soft beige voisi olla sopiva valinta hieman punakkaalle ja ei ihan vaalealle iholleni 😚

Kuulostaa hyvältä tuotteelta. Mulle sopii varmaan tuo Fair-väri.

Pure Mineral Foundation Sand olisi sopivin.

Soft beige voisi olla sopiva sävy

Natural meikkipuuteria

Natural olisi varmaan sopivin sävy. Mukana arvonnassa

Sävy Natural

Natural olisi varmaan sopiva 😊

Vaikuttaa hyviltä! Haluaisin testata sävyä fairly light.

Sand

Sävyä bananaa.

Natural voisi olla oikea sävy. Olisi mahtavaa päästä testaamaan uutta kotimaista tuotetta.

Natural kiinnostaisi!

Fair olisi varmaan sopiva. 🙂

Fair -sävy lienee omaan ihoon sopivin

Natural 🙂

Natural varmaan sopivin 👌💖

Varmaankin natural tai fair 🤔

Haluaisin testata sävyä Natural 😊

Fairly light

Golden Medium…voi olla ehkä liian tumma talveksi, mutta aurinkoa odotellen! 🙂 Käytössä nyt Everyday Minerals -tuotteet, joten kotimainen vaihtoehto olisi todella tervetullut!

Ehdottomasti Fairly light kokeiluun!

Ihania! Natural <3

Sävy Sand voisi olla sopiva.

Fairly light olisi varmaan sopiva väri minulle. 😊

Fair!

Fairly Light kuulostaisi sopivalta itselle ✨

    Onnea Maija 🙂
    Laitoin sinulle juuri meiliä.

Fairly Light voisi olla sopiva💖

Fairly light sopisi varmaankin minulle.

Pure Mineral Foundation Natural, sopisi varmaankin

Natural kuulostaa sopivalta sävyltä😊.

Fair-puuteri sopisi mulle 🙂

Fair olisi varmaankin sopivin sävy!

Fairly lightia ois kiva testata

Luulen että oikea värisävy ois sand, tosin aika hankala kuvan perusteella päättää. Mut valitsen nyt sit sen.

Fair 👌

Natural!

Oi, rakastan mineraalimeikkejä ja olen käyttänyt kauan! Kotimaisesta Korennosta ei ole löytynyt sopivaa sävyä samoin saman merkin Flow puutereista ja mielelläni käyttäisin kotimaista. Osallistuisin Fair-sävyn arvontaan!

Fairly light

Fair tai fairly light voisi olla kivat kokeiluun sekä itselle rttä tyttärille 😊😊

Natural.

Rose gold

Mä uskoisin että Fair. 🤔 Ainakin näin talvella kun oon vaan ihan kalkkis.

Fair 😇

Fairly Light

Rose Gold

Testaisin mielelläni sävyä Fair (Pure Mineral Foundation Fair ).

Mukana arvonnassa. Fair

Fairly light voisi sopia minulle😊.

Fairly Light

Natural <3

Rose gold 🤩

Fairly light

Fair olisi varmaan mun juttu. 🙂

Natural

Natural

Mahdollisimman vaalea

Narulal vois sopia

Parempi että asiantuntija valitsee sävyn joka sopii minulle.

Beige rose

Natural olisi varmasti oikea valinta.

Sand

Medium beige

Soft beige 🙂

Fair

Banana

Oisko mulla ollu sand tai natural? 🙂

Natural-sävy olisi varmaan minulle sopiva😊

Fair 🙂

Fairly light 👌

Natural

Natural voisi olla hyvä 🙂

Natural

Fairly light

Rose Gold

Fair 😍

Natural sävy olisi ihana😍

Haluaisin antaa tyttärelle kokeiluun, hyvin vaalea, varmaankin Fair tai Fair light.

Fair olis mun valinta 🤩

Fair sävyä testiin 😊

Ihana tehdä uusia löytöjä kotimaisesta luonnonkosmetiikasta 🙂 Jos arpaonni suosii, kokeiluun lähtisi Natural.

Fairly light voisi olla sopiva 🙂

Fair taitaa olla vaalein

Fairly Light 😊

Kuvien perusteella vaikea arvioida sopivaa sävyä, mutta soft beige voisi olla sopiva 🙂

fairly light 🙂

Fair on varmaan mulle sopiva sävy. 😊

Fair! 😊

Arvelisin että natural voisi sopia. Olisi kiva jos näistäkin voisi tilata pieniä näytteitä kuten Everyday Mineralsilta, mieluummin kotimaista ostaisin.

Natural 🙂

Fair olisi talvikalpealle hyvä

Oliskohan Sand

Fairly light luulisin°

Soft Beige

Fairly light olisi varmasti sopivin. Vaikuttaa silti kuvien perusteella aika tummilta sävyiltä. Olisi hienoa jos joku tekisi näistä pian vertailun suhteessa muihin merkkeihin (Lily lolo, Everyday Minerals, Korento etc). Myös tuo Banana vaikutti kiinnostavalta, vaikkei sen funktio ihan avautunut.

Fair 🙂

Haluaisin kokeilla sävyä Fairly light

Mielelläni kokeilisin Fair vaikuttaa parhaalle sävylle.

Naturalia testaisin.

Fair

Fairly light varmaankin olisi sopivin

Fair

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.