Menu
Lue lisää

Testaan blogissani erilaisia tuotteita ja palveluita. Näistä testituotteista en maksa. Kaikki tämän postauksen tuotteet eivät välttämättä ole testattavaksi saatuja, osan olen saattanut myös ostaa itse.

LÄÄKKEETÖNTÄ HOITOA : NEUROFEEDBACK

Lääkkeiden ja luontaistuotteiden ristivaikutukset huolettavat monia. Minuakin. Kiinnostaisi korvata monet valmisteet luonnollisemmilla. Puhtaasti lääkkeetön hoito kuulostaa siltä parhaalta vaihtoehdolta. Mutta toimiiko se? Testasin erästä uutta ja kiinnostavaa vaihtoehtoa, johon törmäsimme Nooran kanssa viime talvena.

Minun sairaustaustani on monivaiheinen. Sekavakin. Olen nuorempana syönyt vuosia ja vuosia e-pillereitä vaikean endometrioosin hoitoon. Pillereitä määrättiin kolmen kuukauden putkissa hormonitoiminnan tasaamiseksi. Leikkauksia tehtiin kaksi isoa; poistettiin munasarjaa ja -johdinta, suolistoa, munuaista ja kylkiluuta. Päälle vielä pari tähystystä, missä poltettiin pesäkkeitä. Ylimmät olivat kiivenneet palleaan saakka. Sain välillä GnRH-kapselin vatsanahan alle. Ajanjaksoon mahtui kolmet hedelmöityshoidotkin. Ne tehtiin IVF-menetelmällä. Tämä kaikki oli aikaa, jolloin olin niin kipeä, etten huolestunut lääkkeistä. Kunhan niitä oli tarpeeksi.

Processed with VSCOcam with s1 presetIlmeisesti vuosien hormonihoidot olivat ne, jotka aiheuttivat mulle multippelit aivoinfarktit vuonna 2012. Sain avun ja liuotuksen ajoissa. Toispuolihalvaus palautui sairaalaviikon aikana. Siihen loppui e-pillerien syöminen. Ja siihen loppuivat myös kuukautiset, joita oli keinotekoisesti pidetty yllä. Alkoi vaihdevuodet. Olin 32-vuotias.

Vaihdevuosista on ollut oikeastaan vain ja ainoastaan hyötyä: endometrioosi on pysynyt melko oireettomana. Aivoinfarkteista taas on tullut tilalle uusia ongelmia. Huimausta, halvaantuneen puolen puutumista, keskittymishäiriöitä, Aspergerin oireyhtymän kaltaisia ja neurologisia oireita, päiväunitarvetta, aivojen ylikierroksia ja syvää väsymystä. Väsyneenä olen kärsimätön, itkuinen, kiukkuinen, hutera, enkä tahdo poistua kotoa. Näkökentästä puuttuu 40%.

Olin todella innoissani, kun pääsin keväällä kokeilujaksolle lääkkeettömään neurofeedback-hoitoon Nemoylle. Reilun kahden viikon hoitojakson aikana kävin hoidettavana yhteensä viisi kertaa.

Ennen hoitojen alkamista tai niiden aikana en halunnut tietää mistään mitään. Astuin hoitohuoneeseen potilaana, en toimittajan ominaisuudessa. Kuulostelin vointiani ja sitä miltä hoito tuntuu. Koin vilunväreitä, kihelmöintiä ja sitä minulle rasituksessa ilmenevää toispuoleista puutumista. Ensimmäisen hoitokerran jälkeen menin kotiin ja nukuin. Väsymykseni oli, jos mahdollista, vieläkin syvempää. Sinä päivänä kahdetkaan päiväunet eivät riittäneet palautumiseen. Olo tasoittui vasta seuraavana päivänä. Mielenkiinnolla odotin tulevia kertoja.

Neurofeedback-hoidot eivät ole mitenkään epämiellyttäviä, päin vastoin. Istuin siellä hyvässä nojatuolissa, elokuvaa tv-ruudulta katsoen ja seurasin tapahtumia.

nemoy neurofeedback

Kuvituskuva: Nemoy

Ensin terapeutti asettaa EEG-elektrodit asiakkaan päänkuoren päälle valittuihin paikkoihin. Näillä elektrodeilla mitataan aivojen sähköistä toimintaa hoidon aikana. Näin päänkuoren päältä mitattuna sähköinen signaali on todella heikko, joten hoidossa käytetään erityisvalmisteista vahvistinta, jolla signaali ensin vahvistetaan ja sitten käsitellään erityisen signaalinkäsittelyohjelmiston avulla. Ohjelmistoon on ohjelmoitu palaute, eli se, millaisista muutoksista aivot saavat palautetta. Hoidossa katsotaan ruudulta palauteohjelmistoa; se on eräänlainen reaktiivinen elokuva, joka muuttuu aivojen toiminnan mukaan. Eli hoidon edetessä aivoja palkitaan joustavammasta toiminnasta tämän ohjelmiston sujuvuudella; väreillä ja äänillä.

Kaksi viikkoa hoidoissa meni nopeasti. Hoidon aikana keskityin katsomaan palauteohjelmaa ja hoitojen jälkeen havainnoin oloani. Uni oli rauhaisampaa ja sitä kautta tietysti kaikki mun rasituksesta johtuvat oireet maltillisempia. Vähän ihmettelin, että mikä tässä on se toimiva ominaisuus. Selitin itselleni, että kyllä kai se on luonnollista, että ihminen on epäilevä uusia asioita kohtaan.

marja vihervaara nemoyJakson lopussa kyselin terapeutiltani, Nemoyn toimitusjohtaja Tanja Turkalta lisätietoja menetelmästä. Kuulin, että neurofeedback-hoitoa on käytetty mm. ADHD-, masennus-, pelkotila-, unettomuus- yms. ongelmien lisäksi esimerkiksi maajoukkueen ajoituksen ja keskittymiskyvyn parantamiseen. Nemoyn lääketieteellinen johtaja, psykiatrian erikoislääkäri Marja Vihervaara (kuvassa) summaa, että hoitomuoto sopii hyvin monenlaisten neurologisten, stressi-masennusperäisten oireiden hoitamiseen ja sillä voidaan auttaa mm. keskittymisvaikeuksista kärsiviä ihmisiä, sekä optimoida suorituksia vaikka työssä tai urheilussa.

Hoitojakson jälkeen totesin töissä Nooralle, että huimaus oli selvästi vähentynyt. Kahden viikon aikana huimasi vain kerran niin paljon, että kiinnitin asiaan erikseen huomiota. Yleensä se on arkipäiväistä ja usein toistuvaa. Siis joka päivä sellaista tavallista huimausta, jota ei myöhemmin muista ja viikottain muutamasti sellaista, että se rajoittaa tekemistä enemmän ja pitää erikseen ottaa huomioon.

Huomioni oli samanlainen sen toispuoleisen puutumisen kanssa. Sitä oli vain muutaman kerran parissa viikossa niin, että piti hidastaa tahtia ja levätä vähän. Päiväunitarve väheni hoidon aikana alkuväsymyksen jälkeen. Luultavasti siksi, koska nukuin paremmin ja syvemmin. Olin keskittyiskykyisempi ja paremmalla tuulella. Mun mies sen ehkä parhaiten sanoi: olin kuulema kiltimpi!

Edelleenkään en aivan tarkkaan tiedä miten ihmeessä tämä rentouttava ohjelman katsominen voi toimia aivoja opettavasti ja tasapainottavasti. Toisaalta en välitä, koska kohdallani tulokset puhuivat puolestaan. Olen jopa harkinnut, josko menisin täydelle jaksolle pysyvien tulosten aikaansaamiseksi.

Omien ennakkoluulojeni kumoamisesta innostuneena kysyin Vihervaaralta, että ovatko he kohdanneet vastaavaa paljon. Marja vastasi minulle: “Ilman muuta. Hoitoa on pidetty ja pidetään placeboon verrattavana hoitomuotona. Osin hoidon toimintaperiaatetta on vaikea käsittää, osittain kyse on myös ristiriitaisista tutkimustuloksista. On muistettava, että neurofeedback-menetelmiäkin on useita erilaisia. Hoidon kriittinen arviointi vaatii käytettyjen teknologioiden ymmärtämistä. Teknologia mahdollistaa hoidon onnistumisen ja EEG-teknologia on kehittynyt valtavasti sitten 1960-luvun.”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oma teknologinen osaamiseni ei todellakaan ylety sille tasolle, että voisin arvioida kokeiluhoidon tuloksia tyhjentävästi. Siksi sanonkin vain, että placeboa tai ei, riskit tällaisessa hoitomuotossa on niin olemattomat, että jos tuloksia tulee, niin se on minulle sama miten. 

Sairastumisesta ja sen tuomista ajatuksista voi lukea lisää mun omasta blogista. Esim. tästä tekstistä.

Rentoa alkanutta viikkoa, Laura

Ei kommentteja Jätä kommentti

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Leave the field below empty!


Jos sinulla ei ole tunnusta, voit rekisteröidä sellaisen täällä.