Maailma kädessä

Sain edellisen blogaukseni pohjalta palautetta lentomatkailuni määrästä. Matkustan anonyymin mielestä paljon siihen nähden, että kirjoitan ekologisesta elämästä. Totta se onkin. Vuoden sisään olen käynyt kahdesti Berliinissä sekä Nykissä ja Brysselissä kerran. Se on paljon, vaikka monet matkustavat varmasti myös enemmän.

Se, että tammikuisen Berliinin reissun kohteena oli Grüne Woche, Euroopan suurimmat vuotuiset luomuruokamessut ja Brysselissä Green Week-seminaari, jossa käsiteltiin hiilidioksidipäästöjä, ruokakriisiä, polttoaineen nousevia hintoja ja ympäristön tuhoutumista ja pelastamista, ei poista sitä tosiasiaa, että aiheutin näillä kahdella lennolla järkyttävät CO2-päästöt. On ristiriitaista lentää Brysseliin pelastamaan maailmaa – tätä tekevät tuhannet poliitikot viikottain.

Yhden New York-Helsinki menopaluu-lennon päästöt vastaavat vuoden työmatka-autoilua. Huhtikuinen reissumme toteutettiinkin juuri ympäristövaikutusten osalta ristiriitaisissa fiiliksissä. Matkan syy oli henkilökohtainen ja uskon monen tekevän kaukomatkoja samoista syistä: lähipiirissä rankka syksy, kuolemantapaus, sairastelua ja henkisesti rankka kausi, josta ylitse päästessä kokee, että sitä pitää juhlistaa jotenkin erityisesti. Osittain näistä syistä sain lahjaksi romanttisen New Yorkin-matkan.

Mieheni nappasi viereisen foton onnellisesta pariskunnasta Brooklyn Bridgella: he ehkä olivat paikallisia, ehkä eivät, mutta he halusivat ikuistaa hääpäivänsä nimenomaan tällä New Yorkin maamerkillä. Ja saman mahdollisuuden haluavat muutkin: meillä kaikilla tulee olla oikeus kuvauttaa itsemme Brooklyn Bridgella. Olemme tottuneet luksukseen! Itseasiassa emme enää edes aina huomaa sitä: ruokaa voi mikrottaa, kauppakassit voi kantamisen sijaan heivata auton takapenkille, kertakäyttövaipat, piilolinssit, ehkäisy, pikavipit… On monta asiaa, jotka ovat meille perusjuttuja vaikka ei niin kauan sitten kaikki tämä oli jollain tavalla luksusta ja ekstraa. Kyse on helppoudesta: kaikki on ja sen pitää olla mahdollista. Mieheni Nykissä nappaama kuva kiteyttää mahtavasti sen, mitä yritän sanoa:

Kuva kertoo enemmänkuin tuhat sana, ainakin tässä tapauksessa! Ennen Nykin matkaa olen tehnyt varsinaisia kaukomatkoja elämässäni kolmesti: Japaniin, Kuubaan ja USAn länsirannikolle – itse en ole kustantanut yhtäkään. Olen ollut siihen köyhä ja pihi ja nykyään myös liian ahdistunut päästöjen määrästä. Mutta kun matkan saa lahjaksi, on vaikea kieltäytyä. Uudet kulttuurit ja paikat voittavat kiinnostavuudellaan sen, mitä tuhoa matkustaminen saa aikaan. Sen ei tietenkään pitäisi olla niin. Mutta niin se on. Tiedämme liikaa maailmasta ja haluamme tietää vielä enemmän. Itselläni on loppumaton tiedonjano lähes kaikkea mahdollista kohtaan ja se on suuressa ristiriidassa siihen, että lentomatkailu pitäisi lopettaa kokonaan.

Veikkaan ja toivon, että tulevaisuudessa meillä ja lapsillamme ei ole nykyistä rajatonta mahdollisuutta matkustaa koska tahansa minne vaan. Palaamme epäilemättä entisajan kaukomatkustuskulttuuriin, jossa matkustaminen on harvinaista herkkua ja reissuja suunnitellaan vuosia. Toistan itseäni, mutta toivon lentämisen kustannusten nousevan PIAN j a PALJON. Se on ainoa tapa vähentää lentomatkustamista. On ihan naurettavaa maksaa omaatuntoaan puhtaaksi Finnairin ja muiden lentoyhtiöiden päästökassoihin. Joko lentää tai ei. Joko on fiksu tai ei ole.

Sanottakoon vielä, että me emme lähde Kreetalle, jonka ekomatkakohteesta mainitsin. Emme myöskään lähde Kroatiaan, vaikka lähisukulaiset meitä siellä kylään odottavatkin. Me jäämme lomalle Suomeen (aurinko: kuulitko?). Luvassa siis, aivan kuten alunperin pitikin, elämyksiä Suomessa. Näihin lukeutuvat ensi torstainen Björkin keikka Helsingissä sekä muutama mahtiyllätys, joita en vielä paljasta! Vihjeeksi: japanihanaa-kategoria… Tulevista ylläreistä voivat nauttia lisäkseni kaikki Kemikaalicocktailin lukijat, elämykset ja paikat nimittäin löytyvät Suomesta!

Arigatou gozaimasu!